Perhe-elämä 21.10.2022 Päivitetty 10.11.2022

Ethän vain tee näin? Somessa kiertävät katoamisilmoitukset eivät aina ole luotettavia

Etenkin lasta tai nuorta koskeva katoamisilmoitus voi saada huolestumaan. Rikoskomisario varoittaa, että epävirallista ilmoitusta jakamalla voi kuitenkin saada vahinkoa aikaan.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Silloin tällöin sosiaalisessa mediassa tulee vastaan katoamisilmoituksia, joissa havainnoista pyydetään ilmoittamaan suoraan yksityiseen numeroon. Katoamisilmoitus voi olla esimerkiksi kadonneen henkilön läheisen käsialaa.

Tällaisiin etsintäkuulutuksiin pitää suhtautua varauksella, toteaa rikoskomisario Eeva Törmänen Oulun poliisilaitokselta.

– Vain viranomaisen julkaisema katoamisilmoitus on varmasti luotettava, hän muistuttaa.

Ilmoitusta ei kannata jakaa eteenpäin, ellei se ole viranomaisen julkaisema. On mahdollista, että epävirallisen ilmoituksen laatijalla on pahantahtoiset tai kyseenalaiset motiivit.

Perättömän ilmoituksen julkaiseminen voi olla nettikiusaamista, tai joku saattaa ilmoituksen myötä yrittää onkia tietoa esimerkiksi ex-kumppanistaan.

Lisäksi Törmänen huomauttaa, että vaikka aikuinen ihminen todella olisi kadonnut, aikuisilla on oikeus halutessaan kadota läheisiltään. Jos huoli läheisestä herää, nettiin ei saisi laittaa mitään omin päin.

– On hyvä tiedostaa, että pahimmillaan perättömät ilmoitukset voivat täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

Lue myös: Salainen vilkutus leviää somessa – sen voi opettaa lapselle

Toimi näin, jos vastaan tulee epävirallinen katoamisilmoitus

Etenkin lasta tai nuorta koskeva katoamisilmoitus voi saada huolestumaan. Monella herää halu auttaa – mutta miten olla avuksi, jos virallista katoamisilmoitusta ei löydy?

Jos tahtoo antaa lisätietoja tai havaintoja, kannattaa olla yhteydessä viranomaisiin eikä ilmoituksessa mainittuihin yksityisiin yhteystietoihin.

– Näin voidaan varmistaa, että ilmoituksen henkilö on todella ilmoitettu kadonneeksi eikä asiaan liity mitään muuta.

Törmänen huomauttaa, että poliisilla ei ole resursseja varmistaa kaikkien some-ilmoitusten todenperäisyyttä. Siksi poliisiin pitää olla yhteydessä vain, jos on tietoja kadonneesta henkilöstä.

Some auttaa etsinnöissä

Katoamisilmoituksen levittäminen netissä ei sinänsä ole väärin. Somessa katoamisilmoitus tavoittaa laajan joukon ihmisiä, ja siksi myös poliisi hyödyntää somea julkaisemalla ilmoituksia ja pyytämällä yleisövihjeitä.

– Järkevin ja paras tapa auttaa on jakaa viranomaisten julkaisemia ilmoituksia, neuvoo Törmänen.

Myös yhteydenotot saisi kohdistaa vain poliisiin tai hätänumeroon sen mukaan, miten katoamisilmoituksessa kehotetaan toimimaan.

Miten katoamisilmoitus tehdään, jos läheinen katoaa?

Jos epäilee, että kadonnut henkilö saattaa olla rikoksen uhri, hengenvaarassa tai kyvytön huolehtimaan itsestään, tulee ilmoitus tehdä soittamalla hätänumeroon 112. Niinpä hätänumeroon pitää soittaa aina, jos kadonnut on lapsi.

Ennen hätänumeroon soittamista tulee kuitenkin selvittää omatoimisesti paikat, missä henkilö saattaisi oleskella. Ensi töikseen pitää soittaa apua vain, jos on epäily välittömästä hengen ja terveyden vaarasta.

Lue myös: Toimi näin, jos lapsi katoaa – Poliisi kertoo, mistä ja miten kadonneet lapset yleensä löytyvät

Mikäli henkilö jää välittömistä etsintätoimista huolimatta kadoksiin, tulee hänestä tehdä virallinen katoamisilmoitus paikallisella poliisilaitoksella.

Poliisilaitokselle täytyy ottaa mukaan mahdollisimman tuore valokuva kadonneesta. Poliisi haluaa tietää kadonneen henkilötiedot, hänen tuntomerkkinsä ja mahdollisen kulkuvälineensä.

Lisätietoa ja -ohjeita aiheesta: Suomi.fi, Poliisi

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X