Kolmen lapsen äiti Minttu Mustakallio Annassa: ”Päätin, etten koskaan hanki isoa perhettä”
Minttu Mustakallion lapsuudessa elettiin boheemisti, mutta suurperheen äitinä hän on ymmärtänyt myös rajojen merkityksen.
Näyttelijä Minttu Mustakallio, 51, kertoo Anna-lehden haastattelussa perhetaustastaan. Kolmen lapsen äiti paljastaa, ettei koskaan halunnut suurperhettä. Suuren serkkulauman kanssa eläminen tuntui lapsena liian kuormittavalta.
– Päätin, etten koskaan itse hanki isoa perhettä. Mutta kuinka kävikään: sain kolme lasta. Tulin äidiksi 32-vuotiaana.
Mustakallio kuvailee, että hänen omassa lapsuudenkodissaan elettiin boheemisti.
– Meillä esimerkiksi syötiin milloin sattuu. Kummitädin luona taas oli säntilliset ruoka-ajat, ja se ärsytti silloin. Jälkeen päin olen ymmärtänyt, miten tietyt rajat ja säännöt loivat turvaa. Meilläkin syödään nykyään aina viideltä.
Hektisen arjen keskellä Mustakallio kaipaa myös rauhaa. Sitä varten hänellä on kotonaan täysin oma huone, johon voi rauhassa vetäytyä.
– Olisi ihanaa voida välillä sulkea puhelin, mutta se on hankalaa. Olen äiti, ja äitien täytyy olla tavoitettavissa. Perhearki on kuitenkin paras maadoittaja.
Menetti äitinsä nuorena
Mustakallion äiti sairastui aggressiiviseen syöpään ja menehtyi nopeasti alta kuusikymppisenä. Tuohon aikaan Mustakallio oli itse 28-vuotias, eikä hänellä ollut vielä omia lapsia.
– Siinä ei ollut varaa mennä paniikkiin, mutta sisäisesti olin hädissäni. Tunsin olevani aivan liian nuori menettämään niin läheisen ihmisen, Mustakallio kertoo Annassa.
Nykyään hän ajattelee äitinsä sairauden ja kuoleman läpikäymisen vahvistaneen.
– Pystyn olemaan paremmin tukena läheisteni kriiseissä. Minua on vaikea enää järkyttää.
Isän tapaaminen ei ollut mullistavaa
Minttu Mustakallio on aiemmin kertonut tavanneensa kreikkalaisen isänsä ensikertaa vasta äitinsä kuoleman jälkeen.
Mustakallio kertoi tuolloin, että ensimmäinen tapaaminen biologisen vanhemman kanssa kuulostaa dramaattisemmalta kuin se on. Kokemus oli mukava, mutta ei mullistava.
– Yhdessä vietetty viikko ei herättänyt minussa suuria tunteita.
Lue Minttu Mustakallion koko haastattelu Anna-lehden numerosta 39/2024 tai Anna.fissä.
Jaa oma kokemuksesi