Anna-lehti: Vappu Pimiä ei aikaillut esittäessään miehelleen ratkaisevan kysymyksen: ”Liian iso asia tehdä kompromisseja”
Ennen kuin Vappu lyöttäytyi yhteen nykyisen aviomiehensä kanssa, hänestä tuntui, että sopivaa kumppania ei ollut ihan helppoa löytää.
Kun lapsihaaveet alkavat olla ajankohtaisia, voikin olla yllättävän vaikeaa löytää kumppania, jonka kanssa voisi kuvitella jakavansa niin lapset kuin yhteistä arkea ylipäätään.
Juontaja ja yrittäjä Vappu Pimiä, 45, kertoo Anna-lehdessä, miten hän erosi pitkästä, 18-vuotiaana solmitusta suhteesta kolmekymppisenä. Samoihin aikoihin perheen perustaminen alkoi olla hänelle ajankohtaista.
Sinkkuvuosina Vappu tajusi, että sopivan puolisokandidaatin löytäminen ei ole helppo nakki.
– Kohtasin erilaisia ihmisiä ja huomasin, ettei olekaan ihan helppoa löytää sellaista kumppania, jonka rinnalla voisi asettua aloilleen.
Nykyisen aviomiehen Teemu Huuhtasen kanssa otti myös aikansa, ennen kuin molemmat olivat valmiita sitoutumaan.
– Varsin pian tiedustelin Teemulta, haluaako hän lapsia. Tällaiset asiat kannattaa selvittää varhaisessa vaiheessa, jottei tule tuhlanneeksi aikaa kumppaniin, jolla on aivan erilaiset toiveet ja päämäärät. Perheen perustaminen on liian iso asia tehdä kompromisseja.
Teemun kanssa Vapulla on nyt kaksi kouluikäistä tytärtä, Viola, 10, ja Selma, 7.
Äitiys on muokannut Vappua enemmän kuin mikään muu.
– Oli uskomaton kokemus huomata, miten rakkaus lapseen syntyi jo laitoksella. Äitinä rakastan ensimmäistä kertaa jotakuta toista enemmän kuin itseäni.
Lue lisää verkosta tai Anna-lehden numerosta 20/2023, mitä Vappu ajattelee parisuhteestaan ja tulevaisuuden näkymistään!
Lue myös: Anna-Maija Tuokko pelkäsi, ettei saisi kokea äitiyttä – Sitten hän tapasi 26 vuotta vanhemman Karin
Jaa oma kokemuksesi