Psykopaattinen ihminen löytyy useimmiten lähipiiristä – kirjailija-tutkija: ”Kaikkea ei tarvitse epäillä, mutta tosiasiat olisi hyvä ymmärtää”
Tutkija-kirjailija Thomas Eriksonin mukaan psykopaattisia piirteitä voi löytyä keneltä tahansa, mutta yksistään se ei tee kenestäkään psykopaattia.
”Elän psykopaatin kanssa!” ”Puolisoni on sekaisin päästään!”
Kuulostavatko tutuilta ajatuksilta? Kun kumppani ärsyttää sanomisillaan, teoillaan tai pelkällä olemisellaan, häneen kohdistetut sanakäänteet voivat olla kaikkea muuta kuin mairittelevia. Raivostuneena heitetty puuskahdus muuttuu todeksi silloin, kun kumppanina on oikeasti psykopaatti. Psykopaattisten henkilöiden osuus väestöstä on noin 2–4 prosenttia, mutta psykopaatin käytöksen aiheuttamat seuraukset ovat rutkasti suurempia.
Ruotsalainen yrityselämän konsultti, tutkija ja kirjailija Thomas Erikson julkaisi viime vuonna kirjan Idiootit ympärilläni, joka kertoo erilaisista persoonallisuustyypeistä ja opettaa, miten tulla toimeen eri persoonallisuuksien kanssa. Tänä vuonna kirjailijalta ilmestyi teos Psykopaatit ympärilläni, jossa kerrotaan, miten manipuloinnin voi oppia tunnistamaan ja kuinka siltä voi välttyä.
Psykopaattia on vaikea tunnistaa
— Ihmiset luulevat, että kaikki psykopaatit ovat vankilassa, mutta se ei ole totta. Heitä kävelee samalla tavalla kadulla kuin meitä muitakin, kertoo Erikson.
Erikson ei pyri teoksellaan pelottelemaan ihmisiä turhaan, mutta hän haluaa, että olisimme tietoisia ja valppaita sen suhteen, mitä ympärillämme tapahtuu.
— Kaikkea ei tarvitse epäillä, mutta tosiasiat on hyvä ymmärtää. Psykopaattinen ihminen löytyy useimmiten nimenomaan lähipiiristä: läheisillä ihmisillä kun on helpoin pääsy tunne-elämääsi. Sen takia onkin hyvä olla tarpeeksi tarkkanäköinen etenkin silloin, kun elämään astuu mukaan uusia ihmisiä – esimerkiksi uusi kumppani.
Psykopaatti on naamioitumisen mestari, ja sen takia psykopaattista henkilöä voi olla vaikea tunnistaa. Jos elämä kumppanin kanssa tuntuu erityisen ongelmalliselta, ja tunnet olosi parisuhteessa toistuvasti ahdistuneeksi, mitättömäksi ja epäluuloiseksi, kannattaa kumppanin käytökseen viimeistään kiinnittää huomiota. Psykopaatin tavoite on hallita toista ihmistä kokonaan, mutta omasta mielestään hän käyttäytyy kuin kaikki olisi normaalisti.
Psykopaatti ei ole sama asia kuin narsisti
Psykopaatti voi kuulostaa äkkiseltään samanlaiselta kuin narsistinen henkilö. Narsistille keskeistä on äärimmäinen minäkeskeisyys.
— Narsistit tekevät itsensä kaiken keskikohdaksi, ja jos jokin asia ei liity heihin, he vihastuvat. Jos narsistia kritisoi, hän kääntää kritiikin toiseen kohdistuvaksi, Erikson sanoo.
Psykopatia sisältää narsismin lisäksi myös esimerkiksi manipuloimista, valehtelua ja suureellisuuden tunnetta.
— Psykopatia ja narsismi kyllä liittyvät toisiinsa. Kaikki narsistit eivät ole psykopaatteja, mutta jokainen psykopaatti on myös narsisti. Jotkut kysyvät minulta, onko Donald Trump psykopaatti. Sanoisin, että ei ole. Trump ei esimerkiksi hurmaa kovin monia ihmisiä. Hän on enemmänkin narsisti, koska kaiken on pyörittävä hänen ympärillään, Erikson toteaa.
Keskustele: Narsisti vai psykopaatti?
Psykopaatti manipuloi tahallaan, toiset huomaamattaan
Eriksonin kirjassa on listattuna psykopaatille ominaisia piirteitä. Listan mukaan psykopatiaan kuuluu esimerkiksi manipulointi, valehtelu, narsistinen käytös, empatian ja katumuksen puute, tunne-elämän latteus ja ulospäin hurmaava luonne. Psykopaattia ei voi kuitenkaan suoraan määritellä listan perusteella, koska jokainen meistä saa listasta jonkin verran pisteitä. Manipulointi on tyypillistä psykopaatin käytökselle, mutta samanaikaisesti me kaikki olemme joskus sortuneet ylipuhumiseen ja suostutteluun. Tätä Erikson haluaakin korostaa.
— Satunnainen manipulointi ei tee kenestäkään psykopaattia, ja toisinaan huomaamme, että läheinen käyttäytyy manipuloivasti. Tällaisissa tilanteissa kannattaa jämäkästi pyytää toista lopettamaan: hei, tuo ei tunnu kivalta. Todennäköisesti toinen hämmästyy eikä välttämättä ole edes tajunnut käyttäytyvänsä manipuloivasti.
Koska asiasta voidaan keskustella ja toinen voi muuttua, ei voida puhua psykopaatin harjoittamasta manipuloinnista. Oikea psykopaatti sitä vastoin ei koskaan tunne empatiaa tai katumusta teoistaan.
— Psykopaatti saattaa kyllä pahoitella käytöstään, ja hänestä voi tulla hetkellisesti hurmaava ja ystävällinen. Jonkin ajan kuluttua käytös palaa kuitenkin entiselleen – tai jopa pahemmaksi, sanoo Erikson.
Psykopaatin kanssa asioita ei voi puhua selviksi – tällöin täytyy siis tietää, kuinka suojella itseään.
— Jos henkilö tekee elämässäsi pelkkää tuhoa, sinun täytyy potkaista hänet pois elämästäsi. Psykopatiaa ei voi parantaa, sanoo Erikson.
Lue myös: Pettäminen vie jalat alta — kuinka selviytyä kriisistä?
Jaa oma kokemuksesi