Veikö lapsi läheisyyden parisuhteesta? 3 syytä hellitellä kumppania
Läheisyys on ihmisen perustarve. Lapsen saanti voi kuitenkin viedä sekä ajan että energian parisuhteen läheisyydestä. Pariterapeutti kertoo, miksi hellittely kannattaa.
Kun lapsi syntyy, parisuhde muuttuu. Aiemmin istuttiin sylikkäin, nyt sylipaikan on varannut pieni tulokas. Ennen yöt olivat aikuisten intohimoa ja läheisyyttä varten, nyt vauva on vallannut puolet parisängystä.
Kuhertelusta kannattaa kuitenkin pitää kiinni myös lapsen syntymän jälkeen. Pari- ja seksuaaliterapeutti Elli Raipela listaa kolme hyvää syytä hellitellä kumppania.
Lue myös: Pieni selviytymisopas parisuhteeseen
1. Kuhertelu on yhteyden luomista
Hellittelyä on runsain mitoin rakastumisvaiheessa, kun pariskunnan on vaikea pitää sormia erossa toisistaan. On kaunista katseltavaa, kun rakastuneet hykertelevät toistensa lämmössä. Suhteen edetessäkin hellittely on yhteyskanava toiseen.
Useimmat ihmiset pitävät siitä, että tulevat kosketelluksi, sillä koskettelu aktivoi oksitosiini- eli mielihyvähormonin eritystä. Mielihyvähormoni taas edistää seksuaalista kiihottumista.
Lue myös: Nuupahtanut seksielämä? Kokeile luomupornoa
2. Hellyys on luonteva portti seksiin
On tavallista, että naiset puhuvat hellittelyn ja arkisen huomioinnin tarpeesta ja miehet seksin tarpeesta. Toisinaan pariskunta ajautuu kilpailutilanteeseen: toinen ei saa seksiä, joten ei anna hellittelyäkään, toinen ei saa hellittelyä, joten ei anna seksiäkään.
Tämä on hullunkurinen kilpailu, sillä hellittely ja seksi kulkevat käsikkäin. Kun yhteyttä toiseen pidetään yllä arjessa, halaillaan ja kosketellaan ja sanotaan kauniita asioita toiselle, niin seksiin siirtyminen sujuu luonnikkaasti.
Naiset ovat dieselmoottereita ja miehet bensamoottoreita, Elli Raipela sanoo: naisia täytyy hehkuttaa pidempään kuin miehiä. Päivän mittaan tapahtuva suukottelu ja kuhertelu on naiselle lämmittelyä.
Mutta myös miehet nauttivat arkiläheisyydestä. On mukavaa, kun kumppani suukottelee ja koskettelee. Joissakin elämäntilanteissa hellittely voi lisääntyä ja seksi vähentyä.
Seksihän ei aina ole edes mahdollista esimerkiksi sairauden vuoksi. Hellittely ei kuitenkaan korvaa seksiä. Hellittelyä ja koskettelua tarvitsevat kaikki ihmiset syntymästään alkaen. Seksi taas on myöhäisnuorten ja aikuisten elämään kuuluva asia.
Seksi erottaa parisuhteen muista ihmissuhteista. Muissa ihmisuhteissa tehdään paljon sellaisia asioita, joita tehdään myös parisuhteessa, mutta useimmiten seksiä ei harrasteta muualla kuin omassa parisuhteessa.
Lue myös: Näin aloitat seksin synnytyksen jälkeen: 7 vinkkiä
3. Hellittely on ihmisen perustarve
Ihonnälkää pitää tyydyttää kuten muutakin nälkää. Elli Raipela kirjoittaa joskus asiakkailleen jääkaapin oveen lapun, jossa määritellään päivittäin annos kosketusta. Tällä hellyysreseptillä jokaiseen päivään tulee neljä kosketushetkeä – monesti vain ohikiitäviä tuokioita, mutta merkittäviä.
Suutelun loppuminen parisuhteessa on yleensä ensimmäisiä merkkejä siitä, että läheisyyden ja seksin alueella alkaa olla vaikeuksia. Tämä johtunee siitä, että suutelu mielletään usein jopa yhdyntää intiimimmäksi, kun ollaan todella lähekkäin limakalvokontaktissa ja silmien lähellä.
Jos hellittely puuttuu kokonaan, yleensä jompikumpi on siihen tyytymätön. Tästä on syytä puhua, sillä toiselle ei välttämättä tule mieleenkään, että toinen kaipaa kosketusta päivittäin. Kerro siis rohkeasti kumppanillesi, millaista hellyyttä toivot.
Lue myös: Lapsi yllätti kesken seksin – lukijoiden kootut selitykset
Jaa oma kokemuksesi