Seura: Eläköityminen ei ollut Matti Röngän ainoa elämänmuutos – Näin lapsenlapsi muutti ex-uutisankkurin elämää
Matti Rönkä kertoo uudesta elämänvaiheestaan isoisänä Seura-lehdessä.
Matti Rönkä jäi eläkkeelle Ylen uutisankkurin työstä helmikuussa. Elämänmuutos on ollut itsetutkiskelun aikaa, johon on mahtunut myös yksinäisiä hetkiä, hän kertoo tuoreessa Seurassa.
Rönkä paljastaa pohtineensa paljon sitä, mitä haluaa työuransa jälkeen olla. Kyynisyyttä hän ei toivo.
– Vaikka olen setämäinen ja ärryn sähköpotkulaudoista, ei kaikesta tarvitse hermostua.
Eläköityminen ei ole Röngän ainoa suuri elämänmuutos: samoihin aikoihin hänellä alkoi myös uusi elämänvaihe ukkina, kun hän sai vuoden alussa ensimmäisen lapsenlapsensa. Isoisyys on tuonut elämään täysin uusia näkökulmia.
– Olen hoitanut vauvaa. Kaikenlaista värkkiäkin on rakenteilla, yksi ratsastettava otus, mutta myös tonttuovivalmiudessa täytyy olla.
Kaikkia vauvan kehitysvaiheita Rönkä ei muista omien lastensa osalta, mutta isoisänä niihin osaa kiinnittää huomiota uudella tavalla.
– Nyt osaan seurata lapsen vaiheita eri tavalla. En muistanut, miten nopeaa pienen ihmisen kehitys on. Viikossa lapsi oppii jo paljon uusia taitoja.
Rönkä kertoo Seurassa uskovansa, että isovanhemmuuden myötä myös suhde omaan lapseen muuttuu väistämättä. Miten, sitä Rönkä ei osaa kuvailla.
– Tutkailen sitä parhaillaan. Haluan olla apuna, ja on aina kiva, kun sitä pyydetään. Oman aikuisuuden ja itsenäisyyden luomisen aikaan otetaan etäisyyttä, mutta lapseni tietävät, että minulta löytyy porakone ja jeesaan mielelläni vanhanaikaisilla tekemisen tavoilla.
Lue Seuran juttu kokonaisuudessaan: Eläkkeelle jäänyt Matti Rönkä myöntää kokevansa joskus yksinäisyyttä: ”Olisi kiva tehdä jotain kaverin tai lähemmän kumppanin kanssa”
Jaa oma kokemuksesi