Töihin kaksi kuukautta synnytyksestä, ”rajua multitaskaamista” ja uupumus – näyttelijä Helmi-Leena Nummela kertoo Annassa oivalluksestaan suorittamisen jälkeen
Näyttelijä-laulaja Roope Salmisen kumppani Helmi-Leena joutui palaamaan töihin, vaikka vauva oli vielä imeväisiässä. Yhdistelmä oli kaikkea muuta kuin helppo.
Näyttelijä Helmi-Leena Nummela, 35, ei ollut haaveillut lapsesta ennen kuin tapasi nykyisen kumppaninsa näyttelijä-laulaja Roope Salmisen, 32.
Raskaaksi tuloa edelsivät intensiiviset uravuodet, kun Helmi-Leena Nummela opiskeli Espanjassa näyttelijäksi, sairastui anoreksiaan ja masennukseen ja lopulta valittiin vuoden näyttelijäksi vuonna 2018.
Sen jälkeen Helmi-Leena on näytellyt muun muassa Putouksessa, Hotel Swan-, Kentän laidalla- ja Syke-sarjoissa.
– Oivalsin, että tie hyväksi näyttelijäksi ei tule suorittamisen kautta, vaan tarvitaan myös intuitiota ja leikkiä, jotka löysin taas kahden vuoden suorittamisen jälkeen, Helmi-Leena kertoo Annan haastattelussa.
Vakiintunut työtilanne tarjosi myös uskalluksen lapsihaaveisiin. Työ näyttelijänä lukeutuu edelleen Helmi-Leenan elämän tärkeimpiin osasiin.
Hän halusi jo ennen lapsen syntymää keskustella syvällisesti Roope-kumppanin kanssa siitä, miten lapsenhoito jaettaisiin tasavertaisesti.
– Meillä on ollut alusta asti selkeät vastuuajat lapsen kanssa, jolloin toinen voi tehdä omia asioitaan. Se ei tarkoita, että toinen ei voisi olla lapsen kanssa myös samalla, mutta päävastuu on tuona aikana toisella. On kaikkien etu, että kaikki perheenjäsenet jaksavat ja voivat hyvin.
Joka sunnuntai Helmi-Leena ja Roope avaavat kalenterit ja selvittävät, mitä kummallakin on tiedossa tulevalla viikolla. Lisäksi sovitaan, kumpi hakee kohta kaksi vuotta täyttävän pojan päivähoidosta.
Muutenkin Helmi-Leenan mielestä avain toimivaan vanhemmuuteen on ”välitilinpäätösten” tekeminen. Säännöllisten keskusteluiden avulla toisen väsymys on mahdollista huomata ajoissa. Ei kannata jäädä odottamaan, että toinen lukee ajatukset ja huomaa väsymyksen, hän vinkkaa.
Helmi-Leena Nummela: Uupumus iski pian töihin paluun jälkeen
Helmi-Leenan oli palattava töihin kahden kuukauden kuluttua synnytyksestä. Perheenjäsen tai hoitaja toi vauvan syömään kuvauksiin.
– Siinä vaiheessa fyysinen yhteys vauvaan oli niin vahva, että tunne kehossa sanoi, että minun pitäisi olla muualla. Se oli aika rajua multitaskaamista.
Vaikka Roope hoiti kuvausten päätyttyä yhden yösyötöistä pumpatulla maidolla, ei enempi uni estänyt Helmi-Leenan uupumusta. Yösyöttöjen vähentyminen laski myös piristävien hormonien määrää.
Toisinaan Helmi-Leena suuntasi yöksi ystävänsä luokse nukkumaan.
Helmi-Leena huomasi, miten ankarasti puhui itselleen oman päänsä sisällä. Yksi tekijä uupumukseen oli suorittaminen, johon Helmi-Leena oli ollut aiemminkin taipuvainen.
Nykyään hän haluaa vaalia omaa hyvinvointiaan, iloisuutta ja rentoutta elämässä. Kaiken ei tarvitse olla tiukassa kontrollissa.
– Ennen etenin kuin jyrä, jos olin päättänyt mennä vaikka treenaamaan. Nykyään laitan unen ykkössijalle. Jos väsyttää, ajattelen, että ehdin salille huomennakin.
Lue koko juttu Annan numerosta 14/2022 tai digilehdestä.
Jaa oma kokemuksesi