Perhe-elämä 18.05.2022

Poikavauvan isä Mika Aaltola ei voi unohtaa velvollisuuksiaan: ”Nyt meitä on kunnon konkkaronkka”, toteaa Kotiliedelle

”Lapsen silmissä voi nähdä jo poistuneita ihmisiä, mutta samalla ne katsovat eteenpäin”, Mika Aaltola miettii. Vauva on tuonut elämään uudenlaista levollisuutta.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Marjo Tynkkynen

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, 53, puhuu perheestään laumana, jonka uusin jäsen on huhtikuussa syntynyt vauva.

– Nyt meitä on kunnon konkkaronkka, hän toteaa Kotiliedelle.

Aaltolan perheeseen kuuluvat vauvan ja vaimo Kirsi Aaltolan, 36, lisäksi kolme koiraa. Lapsi on pariskunnan esikoinen.

Lue myös: Seura: Mika Aaltolasta tulee isä 53-vuotiaana – aikoo jäädä kotiin hoitamaan esikoistaan

Kotiliedelle antamassaan haastattelussa Aaltola kertoo arjestaan ja muistelee lyhyesti myös synnytystä. Hän sanoo katselleensa synnytyksen aikana välillä muualle, koska touhu alkoi pyörryttää.

– Synnytyksessä oli dramatiikkaa, ja viimeisen kahden tunnin aikana mentiin nollasta sataan.

Ei enää öitä toimistolla

Mika Aaltola ei ole voinut unohtaa velvollisuuksiaan vauvan synnyttyä. Aikataulu on yhä tiukka, ja Aaltolan kasvot nähdään televisiossa tämän tästä.

– On tärkeää, että poliittiset päätöksentekijät ja kansalaiset saavat tietoa muuttuneesta turvallisuustilanteesta, Aaltola sanoo.

Aiempien vuosien työtahtiaan hän sentään on hiljentänyt. Krimin sodan aikaan vuonna 2014 Aaltola jopa yöpyi työpaikallaan, jonne hän oli ostanut ilmapatjan.

– Ulkopoliittisen instituutin silloisissa tiloissa oli kuntosali ja sauna ja totesin, että miksi menisin yksiööni.

Nyt yöt ovat aivan toisenlaisia, kun Aaltola vaihtaa vauvan vaippoja ja lämmittää korviketta äidinmaidon lisukkeeksi.

Kotiliedestä kuitenkin selviää, että vaikka tahti on hieman kohtuullistunut, kriisit pyörivät mielessä poika sylissäkin. Isyys on herättänyt ristiriitaisia tunteita tällaisessa maailmantilanteessa.

Lue myös: Mika Aaltolan lapsi syntyi! Ylistävä päivitys kiittää Naistenklinikan ammattilaisia: ”Historiat sovitetaan kohti tulevaisuutta”

Kiireistään huolimatta Mika Aaltola aikoo jäädä heinä-elokuussa hoitamaan vauvaa. Silloin on vaimon vuoro tehdä töitä.

Kirsi Aaltola on liiketoiminnan johtaja HAUSissa, joka on valtionhallinnon kehittämisyksikkö.

Mika Aaltola ja vauva aloittavat aamunsa aina samalla tavalla

Isälle ja pojalle on kehittynyt muutamissa viikoissa ikiomia rutiineja.

Jotta yöllä lasta imettänyt vaimo saisi nukkua vähän pidempään, Aaltola ottaa vauvan kello viisi syliinsä ja menee olohuoneeseen. Siellä poika saa köllötellä isänsä sylissä sammakkoasennossa.

mika aaltola

Jo nyt Aaltola huomaa isyyden muuttaneen häntä. Hän suhtautuu maailmaan levollisemmin.

– Lapsi tuo elämään vakautta. Lapsen silmissä voi nähdä jo poistuneita ihmisiä, mutta samalla ne katsovat eteenpäin.

Lue koko juttu Kotilieden numerosta 11/2022 tai Kotilieden verkosta!

Lue myös: Kun Markus vei 1-vuotiaan neuvolaan, lääkäri kysyi, kertoiko äiti ohjeita lapsen hoitoon – isiin suhtaudutaan yhä eri tavoin kuin äiteihin

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X