Työ ja raha 06.04.2016 Päivitetty 15.06.2021

Hallitus leikkaa lapsilisästä ja kotihoidon tuesta

Lapsilisään ja kotihoidon tukeen tulee 0,85 prosentin leikkaus.

Teksti
Saga Wiklund
Kuvat
123RF
4 kommenttia

Hallitus aikoo leikata lapsilisää ja kotihoidon tukea osana tiistaina 5.4.2016 päätettyjä lisäsäästöjä. Kumpaankin etuuteen tulee 0,85 prosentin leikkaus.

Yhdestä lapsesta saa lapsilisää 95,75 euroa kuukaudessa, ja leikkauksen jälkeen lapsilisä pienenee 82 senttiä kuukaudessa. Toisen lapsen osalta lekkaus vie lapsilisästä 90 senttiä ja kolmannen lapsen osalta 1,15 euroa kuukaudessa.

Kotihoidon tuen hoitoraha yhdestä alle kolmevuotiaasta on tällä hetkellä 341,27 e kuukaudessa, ja 0,85 prosentin leikkaus vähentää tästä summasta 2,90 euroa.

Lapsilisät ovat olleet aiemmin etenkin keskustalle etuus, josta ei pitänyt leikata. Muutos astuu voimaan aikaisintaan ensi vuoden alusta.

Toimeentulotukea ei leikata

Lapsilisien ja kotihoidon tuen lisäksi leikataan muun muassa vähimmäispäivärahoja, kansaneläkkeitä, työmarkkinatukea ja eläkkeensaajan asumistukea.

Lisäsäästöihin päädyttiin, koska hallituksen tekemä etuuksien indeksikorotusten jäädytys ei tuonut suunniteltuja säästöjä matalan inflaation takia.

Etuuksien leikkaus ei koske toimeentulotukea, jota maksetaan muiden tukien jälkeen kaikkein vähätuloisimmille.

Aiemmin hallitus pohti  myös lapsilisän muuttamista verolliseksi etuudeksi.

Kehysriihessä sovittiin vuosien 2017−2020 julkisen talouden suunnitelmasta. Suunnitelma on samalla Suomen vakausohjelma, joka toimitetaan EU:n komissiolle.

Katso lapsilisien maksupäivät vuonna 2016.

Lähteet: Helsingin Sanomat 6.4.

Valtioneuvoston tiedote julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020.

Kommentit (4)

Lapsilisät pois kokonaan porvareilta!!! Yli 50000e vuodessa ei tarvii lisiä!!!

No ei pitäisi olla lapsiperheen talouden parista eurosta/ kk kiinni. Mulla on yksi lapsi ja jos tulee 82 snt kuussa vähemmän lapsilisää niin eipä juuri harmita, jostain kai ne säästöt on otettava!

No niin, porvarit äänestettiin valtaan ja nautitaan nyt siitä, ei saa valittaa, sehän on noloa vasurimeininkiä.

Kai tämä on vielä aprillipilaa?

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X