Työ ja raha 13.07.2015 Päivitetty 15.06.2021

Näin teet onnistuneen paluun töihin äitiysloman jälkeen – asiantuntija neuvoo

Töihin paluu jännitti Jenni Heiskasta, 31, joka yritettiin irtisanoa äitiysvapaiden aikana. Jenni onnistui välttämään irtisanomisen. Työelämävalmentaja kommentoi.

Teksti
Saga Wiklund
Kuvat
Riikka Hurri

Töihin paluu irtisanomisuhkan kanssa – miten elän?

Jenni: Töihin paluu jännittää, vaikka minulla on vakituinen työpaikka. Töissä oli yhdet yt-neuvottelut, ennen kuin jäin äitiyslomalle, ja toiset lomani aikana.

Kävin puhumassa uuden esimieheni kanssa töihinpaluusta, ja yllättäen minut yritettiinkin irtisanoa. Sanoin kuitenkin heti, etten suostu kultaiseen kädenpuristukseen, joka olisi ollut 1,5 kuukauden palkka käteen. Irtisanominen olisi tapahtunut laittomasti.

Näinä aikoina kannattaa kuulua ammattiliittoon: sain sieltä tietoa ja toimitin uudelle esimiehelleni infoa siitä, että työnantajalla on velvollisuus tarjota minulle työni tai vastaava työ takaisin – tai tarvittaessa kouluttaa minua. Jos he eivät toimisi näin, heidän voitaisiin katsoa syyllistyvän työsyrjintään.

Yhtäkkiä töihin paluuni ei enää ollutkaan ongelma, vaan minulta kysyttiin, milloin palaisin! Tuli sellainen olo, että kokeiltiin, olisinko ollut niin hölmö, että olisin vain lähtenyt, kun minua painostettiin.

Olen palaamassa töihin tammikuussa, ja motivaationi on aika nollissa. Odotan jännityksellä, kauanko voin pitää työni, ennen kuin keksitään keino savustaa minut ulos.

Merja: Jennin toiminta tässä tilanteessa kertoo rohkeudesta. Vaikuttaa siltä, ettei esimies ollut tietoinen äitiyslomaan liittyvästä juridiikasta, joten oli hyvä, että Jenni oli itse aktiivinen. Nyt kun Jenni on palaamassa töihin, hänen kannattaa mennä sinne avoimin silmin ja katsoa, mikä häntä siellä odottaa.

Kun on tilanteen ulkopuolella, saattaa kehittää helposti mielessään liiankin rankkoja uhkakuvia. Voihan olla, että yt-kierros työpaikalla onkin jo ohi.

Jos joutuu irtisanotuksi, se ei ole henkilökohtaista. Tiedän, että irtisanominen sattuu, ja on todella vaikeaa ajatella näin. Tänä päivänä tiukan taloustilanteen vuoksi monet yritykset ovat joutuneet irtisanomaan erinomaisia osaajia.

Miten työpaikan vaihto onnistuisi?

Jenni: Olen hakenut hoitovapaani aikana varmaan 10–20 työpaikkaa, turhaan.

Haaveilen nykyistä turvallisemmasta työpaikasta. Olen tehnyt assistentin töitä jo vuodesta 2006, ja aiemmilla kerroilla työpaikan vaihtaminen on onnistunut edellisen paikan suositusten avulla. Nyt tuntuu, että työmarkkinat ovat aivan tukossa. Hakijoita on niin paljon, että assistentin paikkojenkin koulutusvaatimukset ovat kasvaneet.

Minulla jäi koulutus kesken, kun sain esikoiseni 19-vuotiaana.

Töihin paluu äitiysvapaiden jälkeen voi sattua tiukkaan työmarkkinatilanteeseen.

Töihin paluu äitiysvapaiden jälkeen voi sattua tiukkaan työmarkkinatilanteeseen.

Merja: Tilanne on juuri tämä, vallalla ovat työnantajan markkinat. Ei kannata silti luovuttaa vaan uskoa omaan osaamiseen.

Kun kilpailu työpaikoista on kovaa, työhakemus ja cv kannattaisi rakentaa niin, että niistä heijastuu aito motivaatio ja omat vahvuudet pääsevät hyvin esiin. Ammattiosaamisen pitäisi myös näkyä jo nopealla vilkaisulla.

Työhakemusta kirjoittaessaan kannattaa miettiä, mikä tehtävässä oikeasti motivoi ja innostaa. Aito motivaatio erottaa hakijat toisistaan, kun useilla on samanlaisia ammattitaustoja.

Kotiäiti, näin teet rahaa, vaikka hoidat samalla lapsiasi! 3 äitiä kertoo tipuaskeleensa urapolulle kotoa käsin

Työnhaku tuntuu takkuiselta. Mikä helpottaisi?

Merja: Omaa osaamista kannattaa muistuttaa itselleen. Jos on tehnyt cv:n aikaisemmin, kannattaa kaivaa se esille ja muistella, mitä kaikkea on tullut tehneeksi.

Mieti erityisesti hyviä hetkiä ja onnistumisen tunteita. Työmaailma voi tuntua kaukaiselta, mutta voi luottaa siihen, että ammattitaito on kuin pyörällä ajaminen, sekään taito ei häviä muutamassa vuodessa.

Sellainenkin käytännön vinkki, että kun soittaa työpaikalle tai on puhelinhaastattelussa, voisi olla hyvä laittaa työvaatteet päälle, jolloin saa helpommin kiinni työminästään. Sanotaan, että se kuuluu äänestä, jos on verkkareissa tai aamutakissa.

Töihin paluu uudelle alalle, onko järkeä?

Jenni: Äitiysloman aikana olen miettinyt, että haluaisin tehdä jotain ihmisläheisempää ja oikeasti hyödyllistä. Haluaisin aloittaa lähihoitajaopinnot, mutta mietin, miten se olisi taloudellisesti mahdollista, kun perhekin pitää elättää. Meillä on kolme lasta.

Merja: Olen nähnyt monta kertaa, että jos oikeasti haluaa vaihtaa alaa, raha-asiatkin kyllä järjestyvät. Motivoitunut ihminen pärjää opinnoissaan hyvin ja saa todennäköisemmin töitä, etenkin jos ala on hyvin työllistävä. Kannustan lähtemään unelman perään, vaikka ala ei olisi edes työllistävä.

Onhan se surullista, jos ihminen tekee koko elämänsä työtä, joka ei oikeasti tunnu omalta. Omaa unelmaa kohti kannattaa aina lähteä! Merkityksellisyyden tunne on hyvinvoinnin ja onnellisuuden lähde, ja elämästään viettää niin suuren osan töissä, ettei ole sama, millaisia tunteita se herättää.

Mistä tiedän, olenko oikeassa ammatissa?

Merja: Olisi hyvä tunnistaa omat vahvuudet ja se, mikä motivoi työssä ja mikä ei. Tarjoaako työ onnistumisen kokemuksia? Saatko tehdä sellaisia asioita, jotka kiinnostavat sinua? Heräätkö aamulla tyytyväisenä ja lähdetkö töihin innostuneena? Unelmatyön tunnistaa myös siitä, että siinä saa olla oma itsensä.

Jos työ ei tunnu omalta, voi pitää päiväkirjaa hetkistä, jotka kokee onnistuneiksi ja joissa on tyytyväinen. Vähitellen kertyy itselle tietoa siitä, minkälaisista asioista motivoituu, ja sitä kautta valkenee, millaisesta työstä pitää.

Merja Uschanoff, 55, KTM, työelämävalmentaja omassa yrityksessään Aurinkoinen polku. Uschanoff on työskennellyt aiemmin muun muassa esimiestehtävissä Nokiassa. Valmennettaviin on kuulunut niin työttömiä kuin yt-neuvotteluja hoitavia esimiehiäkin.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X