8 x joulukalenteri lapselle – mitä valintasi kertoo sinun arvoistasi?
Mikään ei tuo joulun odotusta konkreettisemmaksi kuin adventtikalenteri. Millaisen sinä valitsit lapsellesi? Se saattaa kertoa jotain myös sinusta ja suhtautumisestasi jouluun.
1. Kirjakalenteri – lukutoukan valinta
Kylläpä keksit ovelan keinon innostaa lasta lukemaan! Itsekin riemastut aina, kun voit yhdistää huvin ja hyödyn. Jokailtainen lukuhetki suo sinulle ja lapsellesi myös rauhallista yhdessäoloa – juuri sitä, mitä joululta eniten odotat.
Pipsa Possu -kirjakalenterissa on 24 minikirjaa. Joulun jälkeen ne ovat nerokkaita taskussa kulkevia matkaviihdykkeitä, n. 15 euroa.
Maja Lunden Lumisisko-kirjassa (suom. Katriina Huttunen) on 24 lukua ja se on samalla joulukalenteri lapselle. Tämä ratkaisu kestää vuodesta toiseen, n. 28 euroa.
2. Kuvakalenteri – idealistin mieleen
Et haluaisi johdattaa pientä lasta materialismin maailmaan eikä yletön herkuttelukaan ole sinun mieleesi. Eikös joulun idea lopulta ole hyvin yksinkertainen ja sellaisenaan kaunis? Yhdessä lapsen kanssa keskustelette kuvista, joita luukkujen takaa paljastuu. Samalla pääset kertomaan omasta lapsuudestasi.
Tänä vuonna partiolaisten adventtikalenterin, 10 e, on kuvittanut lastenkirjojen kuvittajana tunnettu Christel Rönns.
3. Lelukalenteri – leikki on parasta lapselle
Herkutellaan sitten jouluna! Haluat pitää lapsesi valkeasta hammasrivistöstä hyvää huolta ja ajatus joka-aamuisesta namipalasta hirvittää sinua. Mieluummin kuin sokeria annat jälkipolvelle virikkeitä leikkeihin, jotta joulun odotus kuluisi sukkelammin ja pääsisit jo pian antamaan lapsille niitä isompia lahjoja.
Tylypahkaan sijoittuvat leikit saavat joka päivä uusia jäseniä tai taikavälineitä 24 yllätysluukusta, Harry Potter -legokalenteri n. 30 e.
Ryhmä Hau -pennut seikkailevat monen taaperon leikeissä ympäri vuoden, Ryhmä Hau -lelukalenteri n. 30 e.
4. Joulukalenteri TV:ssä – sylihetki joka päivä
Television joulukalenterit ovat legendaarisia, ja parhaat tarinat muistetaan pitkään. Nykyään ei edes tarvitse välttämättä rynnätä tiettyyn kellonaikaan sohvalle ruudun ääreen, vaan ohjelman voi katsoa silloin, kun omalle perheelle parhaiten sopii. Ja sinulle parasta tässä on juuri se perhe; yhteinen kokemus ja yhteinen jännitys.
Joka aamu kello 6 ilmestyy Yle Areenaan Joulukalenterin uusi jakso, 1.–24.12. Tonttuakatemiassa on mukana monia tuttuja kasvoja, muun muassa Henna Tanskanen, Mikko Penttilä ja Armi Toivanen.
5. Suklaakalenteri – niin kuin on aina ollut
Sinulla oli lapsena suklaajoulukalenteri, ja voit vieläkin muistaa, miltä suklaa maistui aamulla ensimmäisenä. Nostalgia on sinun juttusi, siksi perinteisellä suklaakalenterilla mennään tänäkin vuonna. Olet myös järjen ihminen: Miksi kuluttaa aikaa kalenterin etsimiseen, kun sen voi napata mukaansa lähikaupasta?
Frozen-suklaakalenteri, n. 2,50 e, helpottaa paitsi joulun odotusta myös ensi-illan odotusta. Frozen-elokuvan kakkososa tulee Suomeen elokuvateattereihin joulupäivänä.
Kinder-talokalenterin suklaayllätykset eivät ole perinteisimmistä päästä mutta kalenteri hauska ulkonäkö kiehtoo perheen pienimpiä, n. 13 e.
6. Jäätelökalenteri – uutuudet viehättävät herkkusuuta
Innostuit tänä jouluna kokeilemaan jäätelökalenteria, koska yleensäkin kaikki uusi ja erilainen kiinnostaa sinua. Pidät lapsen lailla joulusta ja herkuista, ja olet ehkä jo kokeillut joulun hittikakkua tai tehnyt joulutorttujakin ties millä marmelaadiyhdistelmillä. Joulukalenteri lapselle on yhtä kuin mahdollisuus sinulle päästä tutustumaan uusiin makuihin. Samalla saat viettää hartaan herkutteluhetken yhdessä jälkikasvun kanssa.
Vanhan Porvoon Jäätelötehdas valmistaa käsityönä italialaistyyppisiä jäätelöitä. Jäätelöjoulukalenterissa on 24 eri makuista jäätelöä, semifreddoa tai sorbettia, n. 40 e.
7. DIY-kalenteri – jouluihmisistä jouluisin
Sinä rakastat joulua! Ja lapset rakastavat kalenteriaan, jonka luukut tonttu täyttää yllätyksillä. Sinun iltasi joulun alla kuluvat kynttilänvalossa pikku paketteja näpräten, ja se on parasta mitä voit kuvitella. Sinulle joulu ei tule valmiissa paketissa vaan haluat tehdä siitä juuri sellaisen, että se vastaa omaa näkemystäsi unelmien juhlasta. Antaudutkin joulun taian vietäväksi leipomalla, askartelemalla ja muilla tavoin läheisiä ilahduttamalla.
Tee-se-itse-joulukalenteri, jossa on kaikki tarvikkeet: 24 pientä pakettia, lahjanauhaa ja numeroidut tarrat, 22,90 e, Indiska.
Joulukalenteripussit on varustettu numerotarroilla. Ne voi täyttää haluamillaan yllätyksillä ja ripustaa vaikkapa narulle, 7 e, Clas Ohlson.
8. Karkkikalenteri – annoit sitten lapsen päättää
Näit tässä kohdassa oivan mahdollisuuden antaa lapselle arvokasta kokemusta päätöksenteosta. Lukuisista vaihtoehdoista huolimatta valinta ei ollut hänelle vaikea. Karkkihan on herkuista parhain, jos noin 6-vuotiaalta kysytään. Ja mitä sitten, jos 24 aamua vuodesta aloittaakin mässyttämällä makeaa? Jäljelle jää joka tapauksessa 341 vähän harmaampaa aamua. Lapsen ilo on mielestäsi parasta koko joulussa.
Haribo-joulukalenteri lapselle – luukuista paljastuu makeisia ja minikokoisia karkkipusseja, n. 8 e.
Kotimaisen Halvan hedelmäkarkkikalenterissa on kahdeksaa erimakuista karkkia, n. 9 e.
Joko tonttulakit on hankittu? Esittelyssä joulun 2019 tonttulakkisuosikit.
Jaa oma kokemuksesi