Vapaa-aika 27.11.2022

”Äiti menee vankilaan”, kuulutti lapsi kaupassa, eikä hän ollut täysin väärässä – 7 lapsen kertomaa juttua, joista voi syntyä virheellinen käsitys

Lukijat muistelevat, millaisiin noloihin tilanteisiin he ovat joutuneet lapsen selittämien juttujen johdosta.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Pikkulapset eivät aina hahmota, mitä sivumerkityksiä tietyt sanavalinnat kantavat. Joskus heidän vilpittömistä jutuistaan voi jäädä ulkopuolisille täysin väärä käsitys.

Kaksplussan lukijat muistelevat, millaisiin huvittaviin ja kiusallisiin tilanteisiin he ovat joutuneet lapsen selittämien juttujen johdosta.

Kun ei edes ruokaa anneta

”Olen käynyt lastensuojelun juttusilla, kun lapsi sanoi, ettei kukaan anna ruokaa aamuisin. Jep jep, olin kylläkin komentanut häntä ottamaan aamulla itse puuroa purkista…”

”Ystäväperheessä oli lasten koulukaveri kylässä ja hänen tuli nälkä. Pyysi perheen lapselta ruokaa, ja tämä meni kysymään äidiltään. Useamman lapsen perheessä äiti sanoi pojalleen, että nyt ei ole ruokaa – siis tarkoittaen, että nyt ei ole ruoka-aika. Kaverille sitten kertomaan, ettei meillä nyt ole ruokaa. Kaveri tämän kotona kertoi ja siellä äitinsä ryhtyi aikansa kipuiltuaan tuumasta toimeen. Hän soitti kyseisen perheen äidille ja kysyi, voiko jotenkin auttaa, vaikka tuomalla kaupasta pari ruokakassia, kun kuuli, että teillä on nyt vähän tiukkaa. Ystäväni oli tukehtua nauruun! Mutta hän kiitti soittajaa rohkeudesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Kaunis muisto jäi!”

Niin mitkä kassit?

”Muistan aikoinaan, kun veljeni poika näki miehen, joka asteli Alkosta kassien kera. Poika oli sitten sanonut bussissa, että noin meidänkin isi tulee kotiin. Äiti korjasi, että niin, ruokakaupasta.”

”Laivan tax free -myymälässä vilkaisin likööripullorivistöä. Poika tarttui käteeni, alkoi vetää ja sanoi itkuisella (ja kovalla) äänellä: ’Äiti, et kai sä aio ostaa viinaa, sit sä tuut humalaan ja mä en haluu sitä.’ Siinä me sitten kävelimme  paheksuvien katseiden muodostamassa kujassa… En todellakaan juonut, mutta lapsen kaverin perheessä tätä tapahtui, joten lapsella oli tietoa alkoholin vaikutuksista.”

Arveluttavat kotiolot

”Mieheni teki aikanaan paljon yövuoroja. Olin kotiäiti ja lähdin usein lasten kanssa aamupäiväksi johonkin, että hän saisi nukuttua yövuorojen välissä. 5-vuotias esikoinen selitti sitten kaupan myyjälle: ’Me ollaan aina täällä äidin kanssa, kun isi vaan nukkuu kaikki päivät!’ Ilmeestä päätellen myyjä ymmärsi tilanteen vähän eri lailla kuin se oli.”

”Meillä nuorimmainen kertoi, että isi oli lyönyt häntä vasaralla… Lastensuojelussa asti tätä sitten selvitettiin. Kyseessä oli siis lasten muovikuorinen leluvasara ja lyöntikin oli todellisuudessa hipaisu, kun oli otettu vasara pois pojalta. Vähän hävetti.”

Äiti menee vankilaan!

”Kun olin lapsi, kerroin kassatädille, että menen päiväkotiin äidin mennessä vankilaan. Se oli totta, äiti oli töissä vankilassa…”

Kokemukset on kerätty Kaksplussan Facebook-sivulta.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X