Vapaa-aika 02.05.2023

Reborn-nukke syntyy Annen käsissä aikuisen hoivattavaksi – aidonnäköiset ”vauvat” päätyvät esimerkiksi vauvahaaveilijoille tai jopa surutyöhön

Anne pyrkii tekemään nukeistaan mahdollisimman paljon oikeiden vauvojen kaltaisia. Hän uskoo, että nukkejen hoivaaminen tekisi hyvää ihan jokaiselle.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
Annen kotialbumi

Seitsemän lapsen äiti Anne selaili nettiä joulukuussa 2022, kun hän huomasin kiinnostavan kuvan. Siinä komeili itse tehty vauvanukke, joka näytti hyvin paljon aidolta pienokaiselta. Kyseessä oli reborn-nukke.

Annea mietitytti, miten joku oli onnistunut tekemään niin aidon näköisen nuken itse. Hän päätti tilata itselleen nuken aihion Saksasta, jotta pääsisi kokeilemaan omaa sorminäppäryyttään.

Entuudestaan Anne ei ollut suuri käsitöiden ystävä.

– Olen kai sellainen näprääjä, mutta ompelutyöt minulta tuppaavat jäämään aina kesken.

Lue myös: Karitan suurin unelma oli tulla raskaaksi – Tie perheonneen aukeni vasta, kun vaimo teki uskaliaan ehdotuksen

Reborn-nuken mallina omat lapset

Kun aihio saapui, oli Annen tarkoitus osallistua verkkokurssille, jossa nukkejen tekemistä opetellaan. Hän ei kuitenkaan malttanut odottaa kurssiin asti, vaan päätti kokeilla Youtube-videoita katsomalla, miten nuken loihtiminen luonnistuisi.

Halpoja askartelumaaleja löytyi jyväskyläläisestä supermarketista.

– Ensimmäisestä tuli ihan kauhea, Anne nauraa.

Sen Annen poika nappasi omiin nukkeleikkeihinsä.

Toisella yrittämällä Anne innostui reborn-nukkejen tekemisestä toden teolla. Anne päätti katsoa mallia ennen kaikkea oikeiden vauvojen kuvista ja omista lapsistaan, jotta vaikutelmasta syntyisi mahdollisimman aito.

– Kun taaperoni tulevat viereeni istumaan nukkeja tehdessäni, saatan tuijottaa tarkasti esimerkiksi heidän korviaan.

Aluksi Annen nukketarvikkeille riitti pieni lipasto. Tavaraa alkoi kuitenkin kertyä niin paljon, että nykyään Annella on nukeille käytössään yksi perheen makuuhuoneista.

Siellä valmiit nuket majailevat pinna- ja retkisängyissä, jotta Annen pienimmät lapset eivät pääse niihin käsiksi.

Nykyään Annella on käytössään ammattimaisempia maaleja. Vauvojen ripset ja kulmakarvat syntyvät mohairista. Hiuksiksi hän kiinnittää mieluiten oikeaa, pehmeää lasten hiusta, jota taaperoiden parturoinnista syntyy oheistuotteena, mutta sitä on saatavilla vain harvoin.

Niinpä useimmiten Anne ostaa aitoa hiusta verkosta samalla kun tilaa reborn-nukkeja varten muita tarvikkeita.

”En arvannut, että tulen kuulemaan valtavan murheellisia asioita”

Nukkejen tekeminen vaatii kärsivällisyyttä, mutta Annelle reborn-nukkejen loihtiminen on ennen kaikkea omaa aikaa.

Silloin hänen isommat teini-ikäiset lapsensa saavat oleskella keskenään.

Anne ei itse leiki nukeilla, eikä hänellä synny niihin syvempää suhdetta, toisin kuin monilla hänen asiakkaillaan. Osa valmistautuu nuken saapumiseen kuin oikean vauvan saapumiseen hankkimalla valmiiksi oikeankokoisia vaatteita, vauvansängyn ja vaunut.

Osa reborn-nukeista menee keräilijöille, osa vauvahaaveilijoille, mutta asiakkaiden joukkoon mahtuu myös surullisia kohtaloita. Annenkin asiakkaista muutama on ennen nuken ostamista menettänyt lapsen tavalla tai toisella.

– En arvannut, että tulen nukkekauppiaana kuulemaan valtavan murheellisia asioita.

On myös heitä, jotka toivovat Annelta tilaamansa nuken näyttävän mahdollisimman paljon omalta lapseltaan vauvana. He haluavat reborn-nuken muistoksi lapsensa vauva-ajasta.

Vastaan on tullut myös asiakas, joka halusi käyttää nukkea siihen, että voi kulkea sen kanssa ilmaiseksi linja-autolla.

Anne toivottaa asiakkaansa tervetulleeksi työhuoneelleen tutustumaan nukkeihin. Hän on myös perustanut verkkokaupan, jonka kautta nuket liikkuvat.

Myös monet muut reborn-nukkejen tekijät ovat panneet Annen merkille. Välillä Anne on saanut palautetta, että toisen tekijän mielestä Annen työmenetelmät eivät ole käypiä.

Annen mielestä on turha kinastella siitä, millainen on oikeaoppinen tapa valmistaa reborn-nukkeja. Jokaisella tekijällä on oma kädenjälkensä.

Huhtikuussa valmistunut nukke on oikean vauvan kokoinen, 53 senttimetriä pitkä ja painaa 3143 grammaa.

Onko aidolta vauvalta näyttävä reborn-nukke kauhistuttava vai ihastuttava?

Anne pyrkii siihen, että hänen nukkensa olisivat mahdollisimman aidonnäköisiä, mutta tietää, että osa tekee muovisemman ja ehkä jopa kuolleen näköisiä nukkeja.

Nuket herättävät myös niissä tunteita, jotka eivät reborn-nukkeja harrasta. Osa saattaa mieltää nuket hiukan kammottaviksi, ikään kuin kuolleiksi.

Annea kutkuttaa tekijänä saada nukkeihinsa mahdollisimman paljon eloa. Kekseliäänä hän osti kaupasta lelun, jonka sisältä löytyi moottori. Siitä Anne loihti nukelle tuttimoottorin, jotta vauvan tutin syöminen näyttäisi mahdollisimman aidolta.

– Mietin, mitä kaikkea voisin nukkeihin vielä kehittää. Ainakin haluaisin saada liikettä käsiin ja jalkoihin.

Nukkejen hintahaitari vaihtelee 200 euron ja reilun 600 euron välillä. Hintaan vaikuttaa muun muassa nuken koko sekä aihioiden harvinaisuus.

Vaikka reborn-nuket saattavat tuntua joistakuista muuta kuin kiehtovilta, ovat nukeista kiinnostuneet panneet Annen kädenjäljen merkille. Annella on tekeillä verkkokurssi, jota häneltä on paljon kysytty.

Apuvoimiksi nukkepajalle Anne saa pian kaksi tet-harjoittelijaa. He saavat rakentaa omat nuket Annen opastuksella sekä mennä esittelemään reborn-nukkeja vanhainkotiin.

Anne nimittäin uskoo, että nukkejen hoivaaminen tekisi hyvää kaikenikäisille.

Anna.fi: Maria Malmström kyllästyi insinöörin työhön ja perusti Nukkekoti Väinölän – ”Tässä työssä on lupa leikkiä”

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X