Vapaa-aika 11.11.2016 Päivitetty 20.09.2024

Uhkaako joulustressi? Lue 15 vinkkiä leppoisaan joulun odotukseen

Vältä joulustressi ja nauti rennosta joulun odotuksesta Marttaliiton kehittämispäällikön Arja Hopsu-Neuvosen ja Kaksplussan vinkeillä.

Teksti
Riikka Heinonen
Kuvat
iStock

On taas se aika vuodesta, kun joulustressi valtaa monen mielen. Mitä lähemmäs juhlapyhiä tullaan, sitä nihkeämmältä ajatus jouluvalmisteluista siivouksineen ja ruuanlaittoineen tuntuu. Moniin valmisteluihin kannattaisi tarttua jo hyvissä ajoin ennen joulua. Marttaliiton kehittämispäällikön Arja Hopsu-Neuvosen ja Kaksplus-lehden vinkeillä pääset nauttimaan rennommasta joulun odotuksesta.

1. Askartele kortit ajoissa

Joulukorttien viimeinen postituspäivä on huomenna ja äherrät keittiön pöydän ääressä ensimmäisen kortin kimpussa. Kuulostaako tutulta? Viime hetken paniikin välttämiseksi kortit kannattaa askarrella ajoissa ja osoitteet kirjoittaa jo ennakkoon.

2. Ota joulukorttikuvat nyt, kun on lunta

Mikäli haaveilet joulukorteista, joita koristaa lapsen tai lemmikin kuva, kannattaa valokuva napata nyt, kun talvi on saapunut etuajassa eteläänkin. Pian kadut saattavat olla taas rapaa täynnä, mutta nyt kuviin on vielä mahdollista luoda illuusio valkoisesta joulusta.

Lue myös: Lukijoiden ihanimmat joulukortit lapsista – katso kuvat!

3. Tilaa joulusiivous ammattilaiselta

Tilaa kodin juhlasiivous kotisiivouspalvelusta. Joulun kynnyksellä yhä useammat kääntyvät kotinsa siivouksessa ammattilaisten puoleen. Siivoojan palkkaaminen ei ole enää vain hyvätuloisten hupia, vaan muutkin voivat kotitalousvähennyksen ansiosta turvautua siivousalan ammattilaisten apuun.

4. Listaa hyvissä ajoin kaikki, joita haluat muistaa

Jouluna halutaan usein muistaa muitakin kuin lähimpiä perheenjäseniä. Listaa ylös joulutervehdyksen saavat jo etukäteen ja mieti ajoissa, millä tavalla haluatte ilahduttaa muskariopea ja luokanvalvojaa.

5. Hanki joululahjat hyvissä ajoin

Joululahjat kannattaa hankkia ajoissa. Usko pois, tyhjemmissä kaupoissa kierteleminen on mukavampaa kuin kieli vyön alla ravaaminen juuri ennen aattoa muiden stressaantuneiden mattimyöhästen kanssa.

6. Aineeton tai pienikin lahja riittää

Kannattaa myös pohtia tarvitseeko lahjoja varten ylipäätään juosta kaupoissa. Voisiko lahja olla aineeton: lahjakortti tai lupaus jostain palveluksesta?

7. Valmista ruokia jo etukäteen pakkaseen

Herkutteleminen on niin olennainen osa joulun juhlaa, että siitä ei useinkaan haluta tinkiä. Ruuanlaiton taakkaa voi kuitenkin keventää valmistamalla laatikot jo etukäteen ja pakastamalla ne juhlapyhiä odottamaan.

8. Osta osa ruoista valmiina

Osan jouluruoista voi hyvällä omallatunnolla ostaa valmiina. Ruokien tuunaukseen kannattaa turvautua, jos täysin valmiin laatikon ostaminen ei houkuta. Laatikko syntyy helposti valmista survosta käyttämällä. Survoksen sekaan vain mausteita ja loraus kermaa, ja herkku on valmis uuniin.

9. Pyydä jouluvieraita tuomaan herkkuja tullessaan

Kaikki joulupöytään tulevat voivat osallistua herkkujen tuomiseen. Nyyttikestit helpottavat juhlien emännän taakkaa ja samalla jokainen voi tuoda mukanaan mieleisensä herkun. ”Jokaiselle jotakin” on muutenkin hyvä ohjenuora. Onnistuneessa joulupöydässä on jokaiselle vieraalle jotakin mieluista.

Lue myös: Pienen lapsen vanhempi, näin vältät joulustressin

10. Etsi joulukoristeet esiin jo hyvissä ajoin

Joulukoristeet kannattaa kaivaa kaappien kätköistä hyvissä ajoin ennen aattoa ja loihtia jouluinen tunnelma kotiin pikkuhiljaa. Kodin ei tarvitse olla glitteröity ja joulunpunainen kuukautta ennen juhlapyhiä, vaan koristeita voi ripotella kotiin vähitellen. Mikä onkaan parempi aika nauttia jouluvaloista kuin syystalven pimeys?

11. Suosi vanhaa, säästät vaivaa

Uusia joulukoristeita kannattaa hankkia harkiten. Monille joulussa tärkeintä on juuri perinteiden vaaliminen. Kuusen oksille asetellaan lapsuudesta tuttu virkattu tonttu, ja latvaan nostetaan juhlallisesti vuosien saatossa rispaantunut hopeinen joulutähti. Joulukoristeiden ulkonäkö ei useinkaan ole yhtä tärkeää kuin niiden herättämä nostalginen haikeus.

12. Nauti joulusta vaikka koko adventtiaika

Joulunpyhät vilistävät aina niin nopeasti ohi, että jouluisista mauista ja tuoksuista kannattaa nauttia koko joulukuun ajan. Kun joulun vietossa on ajoissa liikkeellä, muutamalle pyhäpäivälle ei kasaudu liian suurta nauttimisen painetta. Jouluruoillakin voi herkutella vaikka koko adventtiajan, jolloin pöydässä ei tarvitse aattona olla niin valtavaa ruokamäärää.

13. Osallista lapsetkin jouluvalmisteluihin

Lapsen kanssa voi tehdä jouluvalmisteluja siivouksesta pipareiden paistoon. Pipareita voi paistaa helposti valmistaikinasta tai jos aikaa paistamiseen ei löydy, voitte koristella valmiita pipareita. Lapsen kanssa touhutessa aikuisenkin valtaa ilo lähestyvän joulun odotuksesta.

14. Jos joulu ahdistaa, lähtekää matkalle

Jos pelkkä ajatus jouluvalmisteluista uuvuttaa, jätä joulu taaksesi. Joulustressistä pääsee kertaheitolla eroon, kun pakkaa itsensä ja perheensä lentokoneeseen ja lähtee erilaisen joulun viettoon. Miltä mahtaisi tuntua aattoilta oman perheen kanssa lontoolaisessa ravintolassa? Valitsisitte jouluruoan ravintolan menusta, kohottaisitte maljan ja toivottaisitte rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa itse kullekin säädylle.

Lue myös: Sitä joulupukkia en unohda – lapsiperheiden oudoimmat joulupukkikokemukset

15. Joulumieli on tärkeämpää kuin puhtaudesta kiiltävä koti

Jouluvalmistelujen kanssa stressatessaan kannattaa muistaa, että joulumieli on loppujen lopuksi jotain aivan muuta kuin puhtaudesta kiiltävä koti, viimeisen päälle paketoidut lahjat ja tarjoiluista notkuva juhlapöytä. Jouluna on aika hengähtää, nauttia ja viettää aikaa rakkaimpiensa kanssa.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X