Vetoketjun korjaus tai reiän paikkaaminen? Käsityöbloggaajan vinkeillä säästyt kalliilta ulkovaatehankinnoilta
Vetoketjun korjaus onkin paljon vaivattomampaa kuin ehkä kuvittelit. Kalliin lempivaatteen reikä piiloutuu hämmästyttävän kauniisti neulalla ja langalla.
Hiekkalaatikko- ja metsäleikit vaativat paljon ulkovaatteilta. Rei’iltä ja repeämiltä ei voi aina välttyä. Vetoketjun korjaus saattaa myös olla edessä.
Korjaa kauniiksi -kirjassa Sormustin-bloggaaja Anni Ignatius vinkkaa, miten rikkinäiset lempivaatteet saa pelastettua. Kysyimme Annilta, miten lasten kalliiden ja rymykäyttöisten ulkovaatteiden ikää voi pidentää korjaamalla.
1. Pieni reikä kankaassa
Vuoropistot ovat mainioita, kun korjattava kohta on melko pieni tai kun vaatteessa on vuori, jota ei pienen repeämän vuoksi kannata irrottaa.
– Vuorillisten vaatteiden korjaaminen on helpointa käsin, Anni kertoo.
Reiän korjaamiseen tarvitset:
- ohutta ompelulankaa
- neulan
- kangasliidun
Reiän ympärille piirretään pituussuunnassa sukkulan muotoinen kuvio. Langan päähän tehdään tämän jälkeen solmu, ja neula pistetään kankaan nurjalta puolelta oikealle kuvion alakärjestä.
Ensimmäinen pisto tehdään kuvion oikeasta reunasta vasemmalle. Tee seuraava pisto vuorostaan vasemmalta oikealle ja jatka samaan malliin, kunnes reikä on peitetty pistoilla.
Vedä lopuksi varovasti langasta, jolloin reikä sulkeutuu. Vielä viimeinen pisto, ja sen jälkeen päättely.
– Jos kankaassa on vuori ja nurjalle puolelle ei pääse, voi langan päätellä ompeleiden lomaan.
Kangas kannattaa vielä silittää, jotta rypyt tasoittuvat.
Vuoropistot käyvät myös paikan ompelemiseen. Paikkakangas kannattaa silittää niin, että reunat taittuvat nurjalle puolelle. Sen jälkeen paikan voi ommella vuoropistoin kiinni.
Katso video vuoropistojen ompelemisesta Sormustimen Instagramista
2. Revennyt housunpolvi
Vuorilliset ulkohousut ovat monesti polvesta puhki. Ja täysin pelastettavissa!
Melko tarkkarajaisen ja suorasti repeytyneen palkeenkielen voi korjata neulalla ja langalla puskuliitospistoilla niin, että ommeltu kohta kestää kulutusta. Neula tekee oikean ja vasemman välillä ikään kuin kahdeksikkoa pujahtaen nurjalta puolelta oikealle. Pieni ommeljälki jää lopuksi näkyviin.
– Jos ompeleen kohdasta on saatava taas vesitiivis, kannattaa paikka huolitella vielä saumateipillä tai korjausliimalla. Esimerkiksi retkeilykaupoissa telttojen ja varusteiden paikkaamiseen myytävä liima käy hyvin.
Isomman repeämän korjaamiseen voi käyttää liimattavaa paikkakangasta. Kankaan voi ujuttaa reiästä kankaan sisäpuolelle ja valella varovasti liimaa paikan reunoihin.
Saman voi toteuttaa myös niin, että purkaa hieman vuorikankaan reunaa ja pääsee reikään käsiksi nurjalta puolelta.
Jos paikka on reilusti suurempi kuin korjattava reikä, riittää paikka itsessään yleensä pitämään kosteuden poissa.
– Paikkakangas kannattaa leikata pyöreäksi tai ovaaliksi, sillä terävät kulmat lähtevät helpommin rispaantumaan. Lasten sormet löytävät herkästi tällaiset kohdat, ja he saattavat mielellään nyppiä niitä irroittaen samalla paikkaa.
Sormustin-blogi: 3 x polvipaikka – korjaa housut kätevästi
Rikkinäinen vetoketju – onnistuuko vetoketjun korjaus?
Kun takista hajoaa vetoketju, päätyy vaate monesti roskiin. Moni elää käsityksessä, että vetoketjun korjaus on työlästä.
Anni Ignatius yllättää vinkillään. Uusi vetoketju kannattaa ommella vanhan alle! Tai sen päälle, jos haluaa. Vanhaa ketjua on turha ratkoa irti. Se on usein kaupan vaatteissa myös ommeltu monella saumalla, ja siksi hankala saada pois.
3. Vetoketju vanhan alle
Tarvikkeet:
- vetoketju
- tasapäinen ruuvimeisseli tai pihdit
Avaa vanhan vetoketjun sulkijaa eli kelkkaa ruuvimeisselillä, jotta saat sen pujotettua irti vanhasta vetoketjusta.
Uusi vetoketju asetetaan vanhan alle siten, uuden hammastus kulkee vanhan hammastuksen vieressä.
Vinkki! Jos vetoketju on avoin, nuppineuloilla kiinnittäminen ja ompelu kannattaa aloittaa alareunasta. Jos kyseessä on umpinainen ketju, aloita puolestaan ylhäältä ja jätä alas ylimääräinen pituus.
Ompele ketju kiinni. Vanha vetoketju näkyy uuden vieressä.
Vinkki! Jos ketju on alapäästä umpinainen, ompele puolen sentin päähän vanhan vetoketjun päästä. Jätä uuden ketjun pää ompelematta kiinni. Ylimääräisen osan voi leikata pois, kun vain ensin on ommellut ketjuun uuden stopparin.
Taita vielä yläpäästä vetoketjua ylimääräinen osa vinosti vetoketjun alle niin, että kelkka ei osu siihen. Taitosta voi vielä viimeistellä käsin ommellen.
Jos korjaaminen ja huolto eivät auta
– Meillä ovat yhdet ulkohousut kiertäneet lapselta toiselle. Tänä syksynä heitin ne pois, koska olivat monesta kohtaa rikki ja useamman kerran paikattu.
Ennen roskiin laittamista Anni kuitenkin aina ottaa hyväkuntoiset materiaalit talteen.
– Reisien ja pohkeiden kohdalta leikkasin kangasta talteen, jolla voi korjata seuraavien housujen polviosia.
Jaa oma kokemuksesi