Vuoden lelu on valittu – voittajiin lukeutuu kaksi Lego-lelua ja teknisiä ihmeitä
Vuoden lelu 2020 on valittu viidestä eri kategoriasta. Tällä kertaa korona esti lapsia osallistumasta valitsijaraatiin.
Vuoden 2020 paras lelu on nyt valittu. Suomen Leluyhdistyksen vuosittaisessa kilpailussa valitaan viiden eri kategorian voittajalelu. Jokaiseen kategoriaan valikoitui 2–3 finalistilelua.
Voittajia olivat tänä vuonna poikkeuksellisesti valitsemassa vain kaupanalan toimijat koronatilanteen vuoksi. Yleensä raatiin lukeutuu myös kasvatusalan ammattilaisia ja lapsiakin.
Finalisteja yhdisti tänä vuonna selkeästi yksi piirre: teknologian hyödyntäminen leikkikokemuksen rakentamisessa.
– Kilpailussa oli edustettuina hyvin monenlaisia leluja 14 eri tavarantoimittajalta. Tämä on hyvin kattava otos Suomen markkinoilla toimivista lelualan yrityksistä, Suomen Leluyhdistyksen lelutoimikunnan puheenjohtaja Annariikka Karppinen kertoo tiedotteessa.
Vuden lelu -kilpailu antaa kuluttajille tietoa lelujen laadukkuudesta, turvallisuudesta ja mielekkyydestä. Ne ovatkin mukana lasten omassa ”leluraamatussa”, Suuressa Lelukirjassa, joka kolahtaa postilaatikkoihin myöhemmin syksyllä, kun joululahjatoiveet alkavat olla ajankohtaisia.
Vuoden Lelu 2020 -voittajat:
Vuoden Ajoneuvolelu: BRIO kauko-ohjattava kilpa-auto (Brio Toy Oy)
Kauko-ohjattava kilpa-auto soveltuu jo kaksivuotiaille taaperoillekin, sillä ohjaaminen on tehty yksinkertaiseksi mutta kehittäväksi.
Vuoden Ensilelu: LEGO Duplo aakkosauto (Suomen Lego Oy Ab)
Autoleikit ovat monien taaperoiden suosiossa. Aakkosautossa leikkiin yhdistyy myös opettavainen elementti huomaamatta, kun taapero lastaa kirjaimia auton kyytiin.
Vuoden Hahmoleikkilelu: L.O.L Surprise Car – Pool Coupe (AMO Oy)
Monipuolinen ja iso leikkiauto taipuu moneen. Autossa toimivat erilaiset valot, joiden loisteessa nukestakin löytyy uusia puolia. Auto muotoutuu lisäksi myös uima-altaaksi ja tanssilattiaksi.
Vuoden Innovaatiolelu: LEGO Dots kimalteleva yksisarvinen -rannekoru (Suomen Lego Oy Ab)
Rannekorupakkaus kutsuu askartelemaan. Kokoaminen ei ole liian vaikeaa, ja mielikuvituksen voi päästää laukalle.
Vuoden Roolileikkilelu: X-Shot Laser 360 Blaster -setti (Toyrock Oy)
Lasertaistelu alkaa, kun setistä kuoriutuvat lasit ja kaksi laserasetta. Pimeässä säteen pituus yltää 30 metriin.
Lue myös: Asiantuntija huolissaan: Katoaako syvä leikki lapsilta?
Jaa oma kokemuksesi