Perhe-elämä 23.11.2022

Eronnut Satu Taiveaho Annassa: ”Olen luvannut lapsille, että tämä koti on pysyvä”

Viime keväänä eronnut Satu Taiveaho aloitti syksyllä lastensa kanssa elämän uudessa kaupungissa. Vaikeiden kuukausien jälkeen arki on vihdoin asettunut uomiinsa, hän kertoo Anna-lehdelle.

Teksti
Toimitus
Kuvat
Liisa Valonen

Mitä minä tarvitsen kumppaniltani? Mitkä seikat parisuhteessa ovat itselleni kaikkein tärkeimpiä? Näitä kysymyksiä Satu Taiveaho, 46, on pohtinut viime kuukausien aikana enemmän kuin koskaan.

Sadun ja haminalaisen Villen elokuussa 2020 solmima avioliitto kesti vain puolitoista vuotta. Edellisestä puolisostaan, puolustusministeri Antti Kaikkosesta Satu erosi viisi vuotta sitten.

Silloin Satu jäi yksin sijaisvanhemmaksi kahdelle lapselle, nyt 10-vuotiaalle tytölle ja 8-vuotiaalle pojalle. Satu on ollut kerran naimisissa ennen Anttia.

Kipinä omien tarpeiden syvällisempään tutkiskeluun alkoi kolmannen avioeron myötä.

Satu hakeutui eroseminaariin, joka kokoontuu yhteen kerran viikossa.

– Ajattelin, että eroasiat täytyy nyt pohtia läpi perinpohjaisesti, jotta osaan jatkossa hakeutua oikeanlaiseen ihmissuhteeseen. Olen halunnut varmistaa, että saan varmasti käsiteltyä myös edelliset eroni.

Lapset antavat vaikeina aikoina voimaa

Kevään aikana Satu kypsytteli mielessään päätöksen paluusta synnyinseuduilleen Riihimäelle. Hän halusi kuitenkin odottaa kesäloman alkua, jotta lasten ei tarvitsisi vaihtaa koulua kesken lukukauden.

Lopulta perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiin syksyllä.

– On tietysti ikävää, että viime vuosiimme on mahtunut useampi muutto, mutta olen tehnyt kaikki päätökseni lasten etua ajatellen.

Satu kertoo Anna-lehdessä, että lapset ovat suhtautuneet muutoksiin joustavasti ja hyvin.

– Olen luvannut lapsille, että tämä koti on pysyvä. Emme ole muuttamassa minnekään. Koulunvaihdoksia ei enää tule.

Illat ja viikonloput sujahtavat harrastuksissa ja yhteisissä puuhasteluissa – aktiviteettipuistoissa, seinäkiipeilyssä, keilaamassa. Kun aihetta on juhlaan, Satu pyöräyttää pöydän koreaksi ja järjestää lapsille kekkerit.

– Tuntuu siltä, että arki on asettunut ihanalla tavalla uomiinsa.

Vielä kesällä tasainen ja onnellinen arki tuntui Sadusta kaukaiselta. Vaikeina aikoina Satu sai voimaa auringosta ja lasten kanssa touhuamisesta.

Loppukesästä asiat loksahtelivat paikoilleen ja syvin murheellisuus väistyi Sadun mielestä.

– Totta kai eroon liittyy surua ja pettymystä, mutta arkeni pyörii lasten ympärillä. He ovat minulle elämäni tärkein asia. Erokaan ei tunnu niin pahalta, koska saan olla heidän kanssaan, Satu toteaa Annassa.

Anna-lehdessä Satu paljastaa myös nauttivansa uudesta Tinder-ihastuksesta. Mitä hän ajattelee parisuhteista nyt? Lue koko juttu Annan numerosta 47/2022 tai verkosta anna.fi!

Lue myös: Kansanedustaja Sofia Virta jäi yksinhuoltajaksi turvattoman parisuhteen jälkeen: ”Tunsin häpeää perheen hajoamisesta”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X