Etämummo-Pirjolle isovanhemmuus on paikoin raastavaa: ”Jotain tärkeää jäi pois, kun en saanut nuorimmaista syliini”
Kun etäisovanhemmuus on jokapäiväistä pitkän välimatkan takia, siihen on pakko tottua ja keskittyä hyviin puoliin, tietää kolmen lapsen etämummo Pirjo Kivistö.
Pirjo Kivistö on ollut etämummo lähes koko isovanhemmuutensa ajan. Hänen kolme lastenlastaan, Adele, 17, Laura 2,5 ja Gabriele, 1, asuvat Italian Sardiniassa äitinsä ja Lauran ja Gabrielen isän kanssa.
– Vain Adelen kanssa olen kokenyt lähi-isovanhemmuutta, sillä hän asui ennen kolmevuotissynttäreitään pitkiä aikoja Suomessa ja on myöhemmin kahtena kesänä asunut muutaman viikon luonani, Pirjo kertoo.
Pienempien tulokkaiden kanssa isovanhemmuus on jäänyt pääasiassa etäyhteyksien varaan. Viikoittain soitetaan Whatsapilla ja usein videoyhteydellä.
Se on osoittautunut yllättävän hyväksi tavaksi päästä mukaan vilkkaaseen pikkulapsiperheen arkeen.
– Gabriele oppi kävelemään jo yhdeksänkuisena, ja kun sitä juoksemista ja vipinää ruudun välityksellä katselee, niin välillä melkein tuntuu kuin olisi itse juoksemassa siellä perässä. Lapset ovat eläväisiä ja aina liikkeessä, mutta kyllä he onneksi myös ruudun eteen ehtivät.
Parhaimmatkaan videoyhteydet eivät kuitenkaan korvaa aitoa, fyysistä läheisyyttä.
– On aivan eri asia kun saa penskan syliinsä ja voi laulaa hänelle livenä lastenlauluja, kuin keskustella puhelimen välityksellä, puhumattakaan laulamisesta, Pirjo kuvaa.
Lue myös: Kuka kuuluisa mummo olet? Tee testi!
Korona-aika vaikeuttanut matkustamista
Etäisovanhempien ja lastenlasten tapaamisiin liittyy kaksi erityistä piirrettä: Tapaamiset pitää suunnitella hyvinkin pitkiä aikoja etukäteen ja ne kestävät yleensä pitkään.
Kaiken lisäksi maailmaa koetellut pandemia on aiheuttanut omia hankaluuksiaan.
Lopputulos on, että lapsenlapsiaan, etenkään nuorinta heistä, Pirjo ei ole päässyt näkemään kasvokkain lainkaan niin usein ja silloin kuin toiveissa olisi.
Laura syntyi juuri ennen pandemian puhkeamista, ja Pirjo pääsi matkustamaan Italiaan vauvan ollessa kaksiviikkoinen. Garbiel taas syntyi keskellä pahimpia koronarajoituksia, eikä matkustaminen onnistunut.
Mummo sai pidellä Gabrielia ensi kertaa sylissä vasta kun tämä oli puolivuotias.
– Vastasyntyneen lapsenlapsen saaminen syliin on häkellyttävä, unohtumaton hetki. Koen että jotakin tärkeää jäi pois, kun en nuorimmaista nähnyt ja saanut syliini aivan pienenä vauvana.
Pirjo harmittelee myös sitä, että jo ennestään hieman raskaalta tuntunut lentomatkustaminen vaikeutui koronan takia entisestään.
Lentoja harvennettiin ja suora lento Sardiniaan puuttuu nykyisin kokonaan. Matkustamista on tullut koko päivän kestävä urakka vaihtoyhteyksineen ja muuttuvien koronarajoitusten ja -sääntöjen muistamisineen.
– Yritän kuitenkin ajatella, että onneksi ei kuitenkaan tämän pitempi välimatka ole vaan olemme kuitenkin samalla mantereella. Ja eipähän ainakaan tule käytyä alituiseen tyttären perheessä puuttumassa asioihin, Pirjo nauraa.
Pirjon vierailut lastenlasten luona kestävä noin kymmenen päivää kerrallaan. Viikko on liian vähän, kaksi viikkoa alkaa olla liikaa kaikkien osapuolten hermojen kannalta.
Etäisovanhempi suomen kielen ja kulttuurin perimän kehittäjänä
Pirjo tiedostaa olevansa onnekas, että hänellä on etäisyydestä huolimatta mahdollisuus olla tiiviisti yhteydessä tyttärensä perheeseen ja päästä myös matkustamaan heidän luokseen, vaikkakin suhteellisen harvoin.
– Minulla on aina äärimmäisen tarpeellinen ja tervetullut olo, kun menen heidän luokseen. Se paikkaa etäisyyttä, samoin kuin se että ne läsnäolon hetket ovat aina niin intensiivisiä.
Koronan takia syntyneen pidemmän matkustustauon jälkeen kaksivuotias Laura otti mummonsa vastaan lämpimästi, mutta vähän varautuneesti.
– Etäyhteydenpidon ansiosta olin hänelle selvästi tuttu, mutta kyllä siinä hetki meni ennen kuin hän uskalsi syliin tulla, puhumattakaan ennen kuin alkoi tulla spontaanisti viereeni kertomaan asioitaan.
Pirjo myös tiedostaa roolinsa lasten kielitaidon ja kulttuurisen perimän kehittäjänä.
Vanhin lapsenlapsi ei puhu suomea, vaikka olikin hänen ensimmäinen oppimansa kieli. Italiaan muuton jälkeen aktiivinen kielitaito kuitenkin katosi.
Nykyisin Pirjo ja Adele kommunikoivat italiaksi, sillä Pirjo on monen vuoden ahkeran opiskelun jälkeen saavuttanut siihen riittävät italian kielen taidot. Adele kuitenkin ymmärtää suomea, ja mummo puhuu sitä hänelle mielellään ja kannustaa samalla lastenlastaan unohtuneen puhetaidon kartuttamisessa.
Pienempien kanssa yhteinen kieli on suomi.
– Toivon näin voivani antaa lapsenlapsilleni eväitä suomen kielen oppimiseen.
Etäisovanhemmuus on avannut ikkunan Italiaan
Etäisovanhemmuutta koskevissa tutkimuksissa tärkeänä voimavarana on noussut esiin myönteinen suhtautuminen etäisyyden aiheuttamiin haasteisiin.
Monet isovanhemmat kuvaavat ”voimakasta imua”, mikä saa tekemään tapaamiset mahdollistavia, hankalaltakin tuntuvia järjestelyjä. Kyselytutkimuksissa isovanhemmat kokevat lapsenlapsen tapaamisen onnistuvan hyvin, jos tahtoa vain riittää.
Pirjo allekirjoittaa tämän väitteen.
– Kun on etämummo, on enemmän ongelmia ratkaistavaksi kuin jos olisi lähimummo, mutta ongelmat on tehty ratkaistaviksi. Yritän löytää etämummoudesta ne hyvät puolet.
Kuten sen, että Italiaan muuttaneen tyttären kautta hänelle on avautunut aivan erilainen ikkuna Italiaan ja Sardiniaan. Maa on tullut hänelle tutuksi tavalla jolla se ei ikinä olisi muuten tullut.
– Joskus pohdin jopa Sardiniaan muuttamista, mutta toistaiseksi on jäänyt pohdinnan asteelle. Vanhin lapsenlapseni myös ilmoitti vielä kolme vuotta sitten muuttavansa heti täysi-ikäiseksi tultuaan Suomeen mummon luo. Myöhemmin kuvioihin mukaan tullut poikaystävä voi toki olla muuttanut suunnitelmia, Pirjo naurahtaa.
Lue myös: Millainen isoäiti olet? Vastaa yhdeksään kysymykseen, niin saat vastauksen
Vanhimman lapsenlapsen kanssa mummolla on läheinen ja välitön suhde. Italian-vierailulla Pirjo on päässyt välillä myös toimimaan mummon roolissa aikuisena auktoriteettina, jota teini kuuntelee kiukkutilanteissa eri tavalla kuin omia vanhempia.
– Viime jouluna tyttäreni kotona meni suihku epäkuntoon, eikä Adele päässyt suihkuun ennen kyläilyä naapurissa, johon meidät oli kutsuttu aattoillalliselle. Hän meni huoneeseensa mököttämään ja vannoi ettei lähde minnekään ilman suihkua. Äidin yrittäessä houkutella tilanne meni ihan lukkoon, mutta mummoaan hän suostui kuuntelemaan ja pääsimme kaikki melkein ajoissa illallispöytään, Pirjo kertoo.
– Tämä on yksi syy, miksi haluaisin asua heitä lähempänä. Että voisin olla se lämmin isoäiti-auktoriteettihahmo, joka italialaisessa kulttuurissa on vielä niin erityisen tärkeä.
Myös avun antaminen tyttären perheelle olisi helpompaa, jos välimatka olisi lyhyempi.
– Varsinkin nyt kun nuoremmat lastenlapseni ovat niin pieniä ja heidän ikäeronsa on niin pieni, toivoisin voivani olla enemmän hoitoapuna. Jos he asuisivat lähellä, ottaisin heitä mielelläni hoitoon omien voimavarojeni mukaan.
Lue myös: Mummolle kannattaa maksaa lastenhoidosta! Näitä tukia voit saada isovanhemman palkkaamiseen
Jos yhteydenpitoon sitoudutaan, välimatka ei estä läheisten suhteiden syntyä
Etämummo-Pirjo seuraa mielenkiinnolla, millainen suhde hänelle muodostuu pienempien lastenlastensa kanssa: vaikuttaako ensi vuosien vähäinen fyysinen näkeminen suhteeseen ja missä määrin etäyhteydenpito korvaa kasvokkain kohtaamista.
Asiasta tehdyt tutkimukset lupaavat hyvää. Niiden mukaan ihmissuhteet, joissa osapuolet elävät välimatkan päässä toisistaan voivat olla yhtä läheisiä kuin lähekkäin asuvien ihmissuhteet.
Siteet säilyvät, mikäli molemmat sitoutuvat yhteydenpitoon, on se sitten kasvokkaista tai viestintäteknologian avulla tapahtuvaa etäyhteydenpitoa.
Adelen kanssa hän on huomannut, että tytön ensimmäisten kolmen elinvuoden aikana syntynyt tiivis suhde on kantanut ja vaikuttanut koko ajan taustalla ja vaikuttaa yhä.
– Kun tyttäreni muutti Italiaan silloin 3-vuotiaan Adelen kanssa, meille tuli vähän pidempi tauko näkemisessä. Kun sitten yli vuoden jälkeen lapsi matkusti äitinsä kanssa Suomeen ja olin heitä vastassa lentoasemalla, mietin että mahtaako likka tuntea minua ollenkaan.
– Mutta tyttö juoksikin portilta suoraan syliini. Se oli aivan ihana hetki.
Kommentit (1)
Lapsilla on oma tiensä ja elämänsä ulkomaillakin.
Asiaan sopeutuu, kun tuon lasten kasvatuksessa ymmärtää. Annamme heille vapauden toteuttaa omia haaveitaan, tuen ja siivet lähteä kotoa.
Omakin tytär on ollut USA CA 13v perustanut sinne perheensä, ja 2 lastenlastani ainoat ovat siellä.
Tapaamiset harvassa, mutta netti ym. yhteydet toimii senkin edestä.
Olen iloinen heidän elämästään, ja pidän täällä huolen itsestäni etämummina, ja elän omaa elämääni lapsissani roikkumatta.