Lapsen terveys 25.08.2020 Päivitetty 26.06.2023

Helpotusta koronasyksyyn: tietyissä tilanteissa lasta ei tarvitse viedä koronatestiin

Esimerkiksi silloin, jos lapsi paranee täysin ennen koronatestiin pääsemistä, sitä ei välttämättä tarvitse tehdä.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock

THL päivitti koronavirusepidemiaan liittyvää ohjeistustaan monen perheen arkea helpottavaan suuntaan sekä viime viikolla 20.8. että jälleen tiistaina 25.8.

Aiemman ohjeistuksen mukaan jo lievistä hengitystieoireista, kuten nuhasta kärsivä lapsi oli vietävä herkästi koronavirustestiin, eikä ennen negatiivista tulosta ollut asiaa päiväkotiin tai kouluun.

Pienet lapset voivat kärsiä nuhasta jopa 100 päivää vuodessa, ja monessa lapsiperheessä on pelätty sitä, että syksy tulee kulumaan koronatesteissä ravatessa ja vähäisistä oireista kärsiviä lapsia kotona hoitaessa.

Sairasta lasta ei edelleenkään tule viedä varhaiskasvatukseen tai kouluun, mutta koronavirustestiä ei välttämättä aina tarvita. Seuraavat ohjeistukset ovat tällä hetkellä voimassa.

1. Hengitystieoireinen lapsi tulee viedä testiin, jos on syytä epäillä koronavirusta

Lapsi pitää viedä testiin, jos hänellä on huoltajan tai terveydenhuollon ammattilaisen arvion mukaan koronavirusinfektioon sopivia oireita. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky.

Jos koronatesti on otettu ja lapsen oireet jatkuvat, ennen testituloksen valmistumista ei tule mennä takaisin päiväkotiin tai kouluun.

Jos testitulos on negatiivinen ja oireet vähentyneet, lapsi voi palata takaisin päivähoitoon tai kouluun. Oireiden, kuten pienen nuhan, ei välttämättä tarvitse olla kokonaan loppunut.

Jos testi otetaan, mutta tuloksen saaminen viivästyy, voi kouluun tai varhaiskasvatukseen palata yhden oireettoman päivän jälkeen, jos lapsi ei tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut edeltävän 14 vrk aikana.

Saman perheen samaan aikaan sairastuneista riittää yksi negatiivinen koronatestitulos. Kaikkia perheen lapsia ei tarvitse testata.

Päiväkodilla tai kouluilla ei ole oikeutta vaatia nähtäväkseen todistusta lapsen koronatestistä eikä todistus voi olla ehto päiväkotiin/kouluun palaamiselle.

Nykytiedon mukaan pikkulapset sairastavat koronan aikuisia lieväoireisemmin ja he myös tartuttavat virusta eteenpäin heikommin kuin muut. Lapsilla on myös todettu koronatartuntoja vähemmän kuin työikäisillä aikuisilla.

2. Lieviä oireita voi seurata kotona ilman testaamista

Jos lapsen oireilu on hyvin lievää, eikä hän tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut edeltävän 14 vrk aikana, oireita voi seurata kotona ilman testaamista.

Jos oireet seurannassa kokonaan väistyvät, varhaiskasvatukseen ja kouluun voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen.

3. Jos lapsi on flunssakierteessä, riittää, että hänet viedään koronavirustestiin, kun oireet ilmaantuvat ensimmäisen kerran

Flunssakierteistä lasta ei tarvitse testata toistuvasti, jos oireet pysyvät samankaltaisina.

Jos lapsi sairastuu selkeästi uuteen infektioon, tai jos on syytä epäillä koronavirustartuntaa, esimerkiksi altistumistilanteen jälkeen, hänet tulee viedä uudelleen testattavaksi.

4. Jos oireet väistyvät ennen testiin pääsemistä, testiä ei ole välttämätöntä tehdä

Jos lapsi saa testiajan vasta usean päivän päähän ja oireet ehtivät loppua kokonaan ennen sitä, testiin ei tarvitse mennä.

Varhaiskasvatukseen tai kouluun voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen.

5. Jos oireet johtuvat allergiasta, testiä ei tarvita

Jos oireet ilmenevät vain ulkona, ja ne selvästi helpottavat sisällä tai allergialääkityksen aloittamisen jälkeen, voidaan ajatella niiden johtuneen allergiasta. Lapsi voi mennä päiväkotiin tai kouluun, jos muita oireita ei ole.

Artikkelia päivitetty 26.8.

Lue myös: Näin pikkulapselta otetaan koronatesti – ei välttämättä nenän kautta

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X