Kasvatus 07.02.2018 Päivitetty 26.06.2023

Älä kiellä lapselta ruutuaikaa – 3 hyödyllistä tapaa käyttää tablettia

Lapsille tabletin käyttäminen on luontevaa, ja monelle se on kiinteä osa arkea esimerkiksi pelaamisen ja ohjelmien katselemisen muodossa. Koska laite on lapsista usein kovin kiinnostava, millaiseen käyttöön sen kanssa kannattaisi ohjata?

Teksti
Anniina Nirhamo
Kuvat
iStock

Lapsi tarvitsee medialaitteiden käytössä vielä vanhempien tukea ja ohjausta. Vanhempien onkin tärkeää tietää, mitä lapsi tekee tabletilla ja miksi. Esimerkiksi monet ohjelmat eivät ole lapsen silmille sopivia, ja viihdepelien pelaamista voi olla syytä rajoittaa.

Toisaalta tabletin viihdekäytön ja oppimiseen tähtäävän käytön raja ei ole selkeä. Tabletin käytössä on aina leikillisiä piirteitä, kuten ilon ja tekemisen kautta oppimista sekä luovuuden ilmaisemista. Liiallisen käytön on kuitenkin todettu olevan lapselle monin tavoin haitallista.

Mitä lapsi sitten voisi tabletilla hauskojen pelien ja ohjelmien katselun tai musiikin kuuntelun lisäksi tehdä?

1. Pelata oppimispelejä

Pelien kautta oppiminen on lapsille luontevaa, sillä he yleensä pelaavat muutenkin. Opittava aihe voi tuntua kiinnostavammalta oppimispelin kuin perinteisen tehtävien kautta. Tabletti siis motivoi ja innostaa lasta oppimaan uutta.

Oppimispelien vahvuuksia on esimerkiksi se, että pelatessa harjoiteltavasta asiasta tulee paljon toistoja. Pelit antavat lapselle palautetta suorituksesta ja ohjaavat häntä huomaamaan itse virheensä. Ne myös ohjaavat lasta itsenäiseen työskentelyyn. Peleillä voi opetella ja harjoitella esimerkiksi matemaattisia, ja kielellisiä taitoja sekä hahmotustaitoja.

2. Ilmaista itseään valokuvin ja videoin

Tabletilla valo- ja videokuvaaminen on helppoa ja lapselle mieluista. Kuvaaminen myös kehittää ajattelua, toimintaa ja oppimista. Kun lapsi kuvaa omia mielenkiinnon kohteitaan, hän oppii huomaamaan asioita ympäristössään. Hän keskittyy kuvattavaan aiheeseen ja esimerkiksi tekee päätöksiä siitä, mitä kuvata ja miten.

Valokuvat ovat myös keino palata aiheeseen. Kuvan äärellä lapsi saa välineen kertoa aiheesta, muistella tapahtumia, nimetä asioita, tarinoida ja niin edelleen. Kuvista tai videoista voi koota myös monenlaisia laajempia tuotoksia, kuten omia elokuvia, satuja tai uutisia.

Tabletti voi kannustaa lasta itseilmaisuun, dokumentointiin ja luovuuteen. Luovan tekemisen kautta lapsi tekee itseään näkyväksi. Kuvaamisen lisäksi itseilmaisun keinoja tabletilla voivat olla esimerkiksi musiikin tekeminen, piirtäminen ja tarinoiden kirjoittaminen joko itsenäisesti tai vanhemman kanssa.

3. Harjoitella tiedonhakua

Koska tabletti on helppokäyttöinen, se tekee lapselle mahdolliseksi tutkia ja etsiä tietoa itseä kiinnostavista asioista. Lapsi voi olla itse aktiivinen toimija ja tiedonhakija. Verkosta voi etsiä vaikka askartelu- tai leivontaohjeita ja -ideoita. Vanhemman kannattaa kuitenkin olla apuna tiedonhaussa, lapsen iästä riippuen.

Lähteet:
eHipsu Jyväskylässä. Esiopetuksen tabletlaitteiden pedagoginen käyttöönotto vuosina 2013–2015. Merja Hautakangas ja Teijo Paananen.
Hannula, Ila. 2016. Tablettilaitteiden pedagoginen hyödyntäminen esiopetusryhmissä. Lastentarhanopettajien kokemuksia tablettien käytöstä. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto.
Pylkkänen, Veera. 2015. Tekniikan ihmelapset: Päiväkoti-ikäisten lasten viihde-elektroniikan käyttö kotona. Varhaiskasvatustieteen kandidaatin tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos.

Lue myös:

Parhaat sovellukset lapsille – 14 opettavaista ja viihdyttävää appsia

6 helppokäyttöistä ja kivaa sovellusta lapsille

Näin käytät älylaitteita lapsen kanssa – 8 tilannetta ja ratkaisua

”Lähinnä ärsyttää toisten äitien tuomitseminen ja itsensä jalustalle nostaminen” – lasten ruutuaika jakoi mielipiteitä

Jari Sinkkonen ruutuajasta: ”Jos lapsen ajatukset pyörivät koko ajan pelissä, on tauon paikka”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X