Kasvatus 31.07.2018 Päivitetty 29.11.2021

Kun äidin ja isän kasvatustyylit eroavat toisistaan, omista periaatteista täytyy joskus luopua – lue kahden perheen tarina!

Jokainen vanhempi tuo omaan kasvatustyyliinsä jotain lapsuudestaan. Yksi on oppinut osoittamaan rakkauttaan lahjoilla, toinen taas palvelemalla. Kun erilaiset kasvatuskulttuurit törmäävät toisiinsa, omista periaatteista täytyy joskus luopua lasten tähden.

Teksti
Kaisa Pastila
Kuvat
Kristiina Kurronen & Paula Kukkonen / Otavamedia

Perheiden kasvatustyylit kumpuavat usein omasta lapsuudesta. Stereotyyppisesti ”Laiska isä” on voinut oppia osoittamaan rakkauttaan lahjoilla, ”se ehdoton vanhempi” taas vaatimalla paljon. Millaisia kasvatuseroja oikeissa perheissä on?

Savolaisten omakotitalossa Klaukkalassa on käynnissä sählymatsi. Samassa pallo sujahtaa Tapanin, 39, vartioimaan maaliin. Okko, 5, tuulettaa ja heittää yläfemmat äidilleen Tiialle, 34.

– Meillä pelataan myös vanhemmat vastaan lapset -matseja, kun sukulaislapset tai Okon kaverit ovat kylässä, Tapani kertoo.

Tiia on kuullut joskus ihmettelyä perheen sisäpeleistä.

– Jotkut tuttavani ovat hämmästelleet, että ai, teillä saa pelata sisällä. Ai, teillä saa heittää palloa sisällä. Minä ajattelen, että totta kai. En näe syytä, miksi ei saisi.

Kasvatustyylit: Tilaa luovuudelle

Ylipäätään tässä kodissa kuulee vain vähän kieltämistä. Tiia toivoo, että kotona olisi salliva ja turvallinen ilmapiiri, jossa lapset uskaltaisivat ideoida ja ehdottaa asioita.

– Tulen surulliseksi, jos kuulen joskus esimerkiksi puistossa, että lapsia kielletään koko ajan.

Jos lapset pyytävät Tiialta jotain, hän miettii, onko hänellä mitään oikeaa syytä olla suostumatta ajatukseen vai onko kyse vain omasta mukavuudenhalusta. Siksi Tiia antaa leikkien yleensä jatkua, vaikka se tarkoittaisi hänelle itselleen vähän lisäsiivoamista.

– On ihanaa katsoa, kun Okko ja Tilda, 3, innostuvat jostain. Vaikka he roudaisivat kaikki talon peitot ja tyynyt majatarpeiksi keskelle olohuonetta, en henno kieltää heitä.

Tässä vanhemmat eroavat. Tapani haluaisi pitää leikit kuitenkin hallitumpina. Hän haluaisi, että leikissä olisi aina jokin juju, esimerkiksi kisa siitä, kuka rakentaa maailman korkeimman legotornin. Tiia puolestaan toivoo, että vapaus antaisi tilaa löytää oman jutun.

– On arvokasta, jos löytää jotain, josta tykkää. Sellainen kantaa pitkälle.

Tiia tietää, mistä puhuu, sillä hän tulee taiteilijasuvusta.

– Äitini on taiteilija, hassutteleva ja vähän boheemi. Hän salli luovat ideat. Muistan, että pienenä oli maailman parasta, kun sai tehdä jotain, mistä oli innostunut.

– Joskus kun tulen töistä, täällä on koko talo täynnä vessapaperia. Lapset ovat tehneet siitä radan tai aidan. Silloin ajattelen, että tämä nyt vain on Tiian tyyli, Tapani sanoo nauraen.

Vaikka Tiia antaa leikkimiseen enemmän vapautta, hän on parempi puhaltamaan haastavassa tilanteessa pelin poikki.

– Tiia osaa olla ehdoton. Hän on se, joka iltapalapöydässä käskee lasten lopettaa venkoilut ja sanoo, että nyt syödään. Minä neuvottelisin vielä vaihtoehdoista, mutta silloin emme pääsisi ikinä nukkumaan, Tapani sanoo.

kasvatustyyli

Erilaiset kasvatustyylit: Tapani ottaa lapset mukaan puuhiin. Tiiasta on helpompi tehdä hommia yksin.

Metsä on oma paikka

Tiia on menettänyt yhden rakkaan perheenjäsenen, pikkusiskonsa. Se saa hänet edelleen muistamaan joka päivä, että elämässä voi tapahtua mitä vain. Siskon poismenosta on kulunut nyt kolme vuotta.

– Meillä kotona äitini teki kaikki juhlat isosti. Muistan, että juhlissa oli aina ihan erityinen tunnelma. Pikkusiskoni sairasti parantumatonta sairautta. Jokainen synttäripäivä tai joulu muistutti siitä, että se voisi olla viimeinen yhteinen juhla.

Tiia oppi hetkessä elämisen. Sitä hän haluaa vaalia myös omassa kodissaan.

– Minun lapsuudessani ei ollut tapana hössöttää esimerkiksi joulusta, mutta olen jo tottunut Tiian tyyliin, Tapani sanoo.

– Paitsi että haluan järjestää meille isosti juhlia, haluan, että lapset oppisivat löytämään ilon myös arjen pienistä jutuista. Lapset osaavat luonnostaan elää hetkessä. Ihmettelemme yhdessä hämähäkkiä, tähtitaivasta tai sateenkaarta, Tiia selventää.

Luonnon tuntemista ja kunnioittamista haluaa vaalia myös Tapani. Hänen lapsuuteensa kuuluivat puumajat ja yöpymiset lähimetsässä. Hän vie lapsia usein metsäretkelle.

– Osoitan asioita, annan nimiä kasveille ja eläimille, tunnistan eläinten jälkiä. Kipuamme kallioita ylös ja alas. Lapset tykkäävät.

– Koemme molemmat Tapanin kanssa metsän voimavarana. Se on meille paikka, jossa voi kuunnella itseään. Toivon, että sama tapa siirtyisi lapsille, jolloin heillä olisi ainakin jokin keino käsitellä tunteita.

Kasvatustyylit: Kohti unelmia

Tapani nimeää kasvattajaesikuvakseen omat vanhempansa.

– Muistan, että isäni oli lapsuudessa mukana jutuissani. Haluan samalla tavalla osallistua Okon ja Tildan tekemisiin.

Tapani ei jää katsomaan sivusta vaan menee mukaan rakentamaan ja pyöräilemään. Jos lapset nousevat kiipeilytelineeseen, Tapani kipuaa perässä.

– Ihailen Tapanissa sitä, että hän ottaa lapset mukaansa kaikkeen tekemiseen. Jos hänen pitää esimerkiksi pestä auto, lapset saavat omat sangot ja sienet. Hänelle se on luonnollista. Minua ajatus stressaisi.

Jos Tiialla on kotiprojekteja, hän tekee ne mieluummin yksin alusta loppuun, ilman auttavia pikkukäsiä.

Tapani haluaa lapset mukaan myös vanhempien retkeilyharrastukseen. Tänä kesänä tarkoituksena on nukkua ensimmäinen yö teltassa koko perheellä.

– Olin nuorena kova haaveilemaan. Vasta aikuisena opin, että unelmia kohti pitää myös mennä. Sen haluan opettaa lapsille.

Siksi telttayökään ei ole jäämässä haaveen tasolle, vaan retkeä ollaan jo valmistelemassa. Seuraavana askeleena on hankkia talouteen kaksi juniorikoon makuupussia.

– Unelmissani näen meidät jo vaeltamassa Norjan tuntureilla.

 

kasvatustyyli, laiska isä

Alberton ja Tanja Del Angelin kasvatustyylit pyrkivät kompromisseihin.

Pieniä palveluksia ja lahjoja

Lauantaiaamuisin helsinkiläisen Del Angelin perheen kodin täyttää huumaava chilaquilesien tuoksu. Kuusivuotiaan Mikaelin lempiherkkua ovat friteeratut tortillapalat, jotka nautitaan ranskankerman, salsan ja juuston kanssa.

Kokkina keittiössä häärii isä, Alberto, 48. Lapset Mikael ja Saara, 11, sekä Tanja-äiti, 41, saavat tulla valmiiseen pöytään.

– Alberton rakkauden kieli on se, että hän tekee palveluksia, esimerkiksi laittamalla meille muille aamiaista. Se tulee hänen äidiltään, jolla on sama tapa välittää läheisistään, Tanja kertoo.

Tanjan oma tapa osoittaa rakkautta lähimmilleen on toinen: hän tykkää halata ja pusutella tai yllättää pienillä lahjoilla. Lahjojen ostamisen hän on oppinut omalta isältään.

– Isä ei ehkä muuten osoittanut hellyyttä niin paljon, mutta hän osti tavaroita. Äitini taas osoitti rakkauttaan huumorilla sekä halailemalla, suukottelemalla ja ottamalla syliin.

Elämä ei saa tuntua liian helpolta

Tanja ja Alberto ovat olleet yhdessä 17 vuotta. Kasvatustyylit eroavat toisistaan siinäkin, että joskus toisen tapa ostaa lahjoja tai toisen tapa tehdä asioita valmiiksi lapsille ärsyttää toista.

– Meillä molemmilla on taustalla sama huoli: että lapset oppivat liian helppoon elämään. Alberto pelkää, että lahjat hemmottelevat heitä liikaa. Minä taas mietin, että passivoituvatko lapset, jos heille tekee liikaa valmiiksi asioita, Tanja sanoo.

– Kasvoin vaatimattomissa oloissa Mexico Cityssä. Äitini oli asunut lapsuutensa sademetsässä, jossa ei ollut sähköjä tai autoja. Hänellä oli tapana kertoa minulle tarinoita siitä, miten hankalaa elämä oli entisaikaan. Haluan jakaa samat tarinat lapsilleni, Alberto kertoo.

Eräs hänen kasvatusfilosofioistaan tulee Kungfutselta: kun kasvatat lapsia, anna heille vähän kylmää ja vähän nälkää.

– Vaikka omille lapsille haluaisi antaa kaiken ja erityisesti kaiken sen, josta itse jäi paitsi omassa lapsuudessa, en usko, että se tekisi heille hyvää, Alberto miettii.

Tanja on osittain samaa mieltä, mutta tasapainottelee asian kanssa: hän ei halua, että elämä tuntuisi lapsista liian vaikealta. Vanhempien tapa ratkoa näkemyseroja on puhua niistä ja kuunnella toisen näkökulmaa. Vääntämistä auttaa, kun molemmat tiedostavat, että kumpikin tahtoo vain hyvää. Tavoitteena on löytää kultainen keskitie.

– Kompromissi voi olla esimerkiksi se, että minä ostan lahjoja vain kerran kuussa ja Alberto tekee palveluksia lapsille vain viikonloppuisin, Tanja pohtii.

Kasvatustyylit: Miten vanhempia pitää kunnioittaa?

Tanja on ottanut mallia kasvatukseen paitsi vanhemmiltaan myös mummoltaan.

– Mummoni oli selviytyjä. Opin häneltä pärjäämistä ja sitä, ettei elämässä kaikki ole aina helppoa.

Mummo opetti Tanjalle myös, ettei omia heikkouksia saa näyttää. Sitä Tanja ei aio kopioida.

– Haluan, että meidän kotona jokainen tulee hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on, olemalla oma itsensä. Toivon, että lapset uskaltaisivat tulevaisuudessa tehdä sellaisia valintoja, jotka ovat juuri heille parhaita.

Tanja ei myöskään usko mummonsa sukupolven yksin pärjäämisen eetokseen. Apua voi ja pitää pyytää. Aina ei tarvitse onnistua.

Del Angeleilla isä on se, joka auttaa mielellään läksyissä.

– Yritän olla mukana lasten elämässä parhaani mukaan. Haluan olla läsnä oleva isä, Alberto sanoo.

Molemmat vanhemmat haluavat opettaa lapsilleen tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja reiluutta. Tanja toivoo erityisesti, että lapset oppisivat kertomaan mielipiteensä ja uskaltaisivat sanoa sen.

– Uskon lasten osallisuuteen ja aktiivisuuteen. Haluan, että lapset ovat mukana perheen yhteisten asioiden päättämisessä. Haluan, että heille syntyy tunne, että heitä on kuultu, vaikka he eivät itse isoja päätöksiä tekisikään.

– Tanja jaksaa aina selittää asioita lapsille. Ihailen sitä, Alberto toteaa.

Jos lapset sanovat joskus vastaan jossain asiassa, Tanja tulee iloiseksi.

– Otan sen luottamuksen osoituksena, mutta Albertosta voi välillä tuntua, että lapset ylittävät jonkin rajan kapinoidessaan. Vanhempien kunnioitus on hänelle isompi juttu kuin minulle.

– Minua turhauttaa, jos pyydän lapsia tekemään jotain, mutta he kyseenalaistavat käskyni. Vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa, Alberto muistuttaa.

Kun turhauma iskee, hän ottaa aikalisän ja odottaa, että Tanja tukee häntä. Usein tilanteet johtuvat myös kielestä, sillä lapset eivät aina ymmärrä, mitä Alberto sanoo. Omien vanhempiensa linjalle mies ei silti lähde: hänen lapsuudessaan kasvatustyylit rankaisivat epäkunnioittavasta käytöksestä – myös fyysisesti. Tämä oli hyväksytty käytäntö myös kouluissa.

– Tällainen käytös ei ole minullekaan vierasta. Se on siis myös sukupolvikysymys. Onneksi asiat muuttuvat, Tanja sanoo.

Kuolema käsitellään meksikolaisittain

Kun pari tapasi, Alberto kertoi Tanjalle meksikolaisesta tavasta nähdä kuolema ja tuonpuoleinen.

– Meillä suhtautuminen kuolemaan on positiivista. Vainajat ovat läsnä, vaikkeivät ole elossa.

Tanjaa ajatus lohdutti. Hän oli aina kokenut ahdistavaksi suomalaisen tavan nähdä kuolema.

– Muistan, kuinka pienenä olisin halunnut kysyä kuolleista, mutta meillä heistä ei puhuttu.

Tanja halusi, että heidän perheessään olisi meksikolainen käsitys tuonpuoleisesta.

– Meillä kuolleista saa ja kuuluu puhua samalla tavalla kuin elävistä. Toivon, että lapset oppivat, että kuolemasta voi puhua. Se ei ole tabu.

Aina marraskuun alussa, pyhäinpäivän aikaan, perheessä vietetään Kuolleiden juhlaa. Silloin olohuoneeseen rakennetaan alttari, johon laitetaan kuolleiden läheisten kuvat, esimerkiksi Tanjan äidin ja Alberton isän kuvat. Kuvien eteen kannetaan rakkaiden lempiherkkuja, -juomia ja -esineitä sekä kukkia ja sokeripääkalloja.

– Esineiden ja ruokien kautta lapsille on helppo kertoa tarinoita edesmenneistä rakkaista. Kerron esimerkiksi, että äitini tykkäsi suklaasta.

Jyrki Lehtolan kolumni: Kasvatus alkaa kotoa – eikä se tarkoita vain omien mielipiteiden jakamista lapsille

Kommentit (1)

Ihana juttu, puolisot puhuvat niin rakentavasti ja kauniisti! Tunnen suurta sympatiaa ja samastumista Tiian tyyliä kohtaan ja isot propsit Tapanille joka hyväksyy sen ja arvostaakin. Itse koen, että hieman boheemia, hyväksyvää ja luottamukseen tähtäävää tyyliä saa puolustella usein liikaa. Se vaatii vahvuutta. Tämä juttu kannusti myös pohtimaan, miten voisin itse paremmin arvostaa toisen vahvuuksia ja kunnioittaa hänen toivettaan tiukempaan kuriin ja lapsilta asioiden vaatimiseen. Se tuntuu itsestä vaikealta, koska en näe meillä suuresti tarvetta ”kuriin”. Lapset on fiksuja ja pääsääntöisesti hyväkäytöksisiä. Summa summarum, kaikkien tulisi kokea olevansa hyväksyttyjä sellaisina kuin on.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X