Kasvatus 06.12.2020 Päivitetty 02.01.2024

Lahja hoitajalle, opettajalle tai ohjaajalle – 10 erilaista lahjaideaa joka kukkarolle

Lahjan antaminen ei ole suinkaan pakollista, mutta moni vanhempi haluaa muistaa jollain tavalla lapsensa elämässä olevia aikuisia ennen lomille lähtöä. Listasimme 10 vinkkiä, joiden avulla löytyy täydellinen lahja lapsen hoitajalle, opettajalle, kerhon ohjaajalle tai vaikkapa valmentajalle.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock
5 kommenttia

1. Kiitos kuluneesta vuodesta

Paras lahja lapsen hoitajalle, opettajalle, kerhon ohjaajalle tai valmentajalle on sanoa kiitos. Raskasta työtä tekeviä, lapselle tärkeitä aikuisia on ehdottomasti syytä kiittää kuluneesta vuodesta. Niin huolenpidosta, kasvatuskumppanuudesta, kärsivällisyydestä kuin uusien taitojen opettamisestakin.

Listan laatimisen apuna on ollut kokeneita varhaiskasvatuksen parissa työskenteleviä henkilöitä, joita tietynlaiset muistamiset ovat ilahduttaneet kaikkein eniten.

2. Kortti tai kirje

Sanallisen kiitoksen lisäksi lapsen hoitajia ja opettajia voi kiittää kirjallisesti. Lapsen itse tekemä kortti on persoonallinen lahja. Korttiin sopii mainiosti jokin runo.

Vanhempi lapsi voi myös kirjoittaa hoitajalleen, opettajalleen tai ohjaajalleen kirjeen, jossa hän esimerkiksi kertoo, mistä hän erityisesti haluaa aikuista kiittää.

Pienen lapsen puolesta kirjeen voi laatia äiti tai isä. Kirjeeseen voi kirjoittaa esimerkiksi, millainen opettaja/hoitaja/ohjaaja lapsen mielestä on, mitä hän yleensä töissä tekee ja mitä hänen kanssaan on hauska leikkiä.

3. Itse tehty lahja hoitajalle tai opettajalle

Turhan tavaran sijaan itse tehty, käytännöllinen lahja on monelle mieluinen.

Omin käsin tehty lahja hoitajalle tai opettajalle voi esimerkiksi olla jokin leipomus, pyykkietikkaa, hilloa, villasukat, jalkakylpysuolaa tai mehiläisvahakynttilä.

Huomioi! Jos annat lahjaksi ruokalahjan, lisää mukaan ainesosaluettelo allergioiden varalta.

Itse tehdyt keksit ovat mieluinen lahja hoitajalle.
Itse tehdyt keksit ovat herkullinen lahja. Muista liittää mukaan tiedot aineksista.

4. Kahvia, teetä, suklaata, keksejä… – herkullinen lahja opettajalle tai hoitajalle

Paketille hyvää kahvia tai teetä on aina käyttöä. Myös erilaiset syötävät herkut ovat toimiva lahja.

Päiväkodin hoitajille ja opettajille voi myös antaa yhteisen herkkukorin kahvipöydässä jaettavaksi.

5. Käsivoide tai jalkavoide

Paljon käsiä päivittäin pesevien ja seisomatyötä tekevien kädet ja jalat ovat koetuksella. Kosteuttava käsivoide tai rentouttava jalkavoide on mainio lahja hoitajalle tai opettajalle.

Jos haluat pelata varman päälle, valitse hajusteeton voide, sillä se sopii taatusti kaikille.

6. Kukkia tai yrttejä

Kukkakimppu tai jokin hyötykasvi, kuten yrttiruukku, piristää aina.

Kukat ovat mainio lahja opettajalle.
Kukat ovat mainio lahja opettajalle.

7. Eettinen aineeton lahja hoitajalle tai opettajalle

Eettinen aineeton lahja ilahduttaa lapsen hoitajan, opettajan, ohjaajan tai valmentajan lisäksi myös muita. Tee lahjoitus esimerkiksi Suomen luonnonsuojeliitolle, osta Pelastakaa Lapset -järjestön kautta hätäapua lapsille tai anna Planin kautta lahjaksi lastenkirjoja pakolaisleirille.

8. Lahjakortti

Lahjakortti kahvilaan, kukkakauppaan tai leipomoon on erinomainen lahja opettajalle tai hoitajalle, jolle et halua antaa tavaraa tai jonka uskot saavan useamman suklaarasian tai kukkakimpun muilta vanhemmilta. Lahjakortin ei tarvitse olla arvoltaan suuri, pullakahvit saa alle 10 eurolla.

Huomioi! Kaikissa kunnissa ei välttämättä ole sallittua hankkia lahjakorttia luokanopettajille tai päiväkodin henkilökunnalle. Espoo kielsi joulun 2018 alla rahan tai lahjakortin vastaanottamisen vanhemmilta. Myös ainakin Jyväskylässä on ollut sama periaate.

9. Harrastukseen liittyvä lahja

Harrastuksiin tai mielenkiinnon kohteisiin liittyvä lahja on usein mieleinen. Mikäli opettaja on lukuihmisiä, kirjalahja on hyvä valinta, tai jos ohjaaja harrastaa kalastusta, hänelle voi antaa vieheen.

10. Viinipullo

Alkoholilliset lahjat jakavat voimakkaasti mielipiteitä niin vanhempien kuin varhaiskasvatuksen sekä koulujen henkilöstön keskuudessa. Toiset ilahtuvat pienestä kuohuviinipullosta, toiset puolestaan eivät halua alkoholia lahjaksi.

Jos haluat olla varma lahjan sopivuudesta, varmista ensin hoitajalta, opettajalta, ohjaajalta tai valmentajalta, mitä mieltä hän on. Muista myös alkoholittomat versiot! Alkoholiton kuohujuoma on sekä juhlava että kaikille sopiva lahja.

Päivitetty 8.12. Varhaiskasvattaja-termi korvattu varhaiskasvatuksen henkilöstöllä, sillä varhaiskasvattajaa ei löydy opetus- ja kasvatusalalta eikä alan työehtosopimuksista.

Lue myös

Kommentit (5)

On aivan älytöntä antaa lahjoja ja lahjakortteja opettajille tai päiväkodin henkilökunnalle, he saavat työstään palkkaa ja muita etuja.

Sen sijaan unohdetaan muistaa lasten kanssa palkatta työtä tekeviä esim partiossa tai muissa vapaa-ajan harrastuksissa. He uhraavat palkatta valtavan määrän vapaa-aikaansa ja työpanostaan lastenne hyväksi!

Lahjakortti on ihan paras lahja. Juuri tulin työkavereiden kanssa ravintolasta, johon perhe oli ostanut meille jokaiselle lahjakortit. Vielä on käyttämättä kahvilan lahjakortti sekä smoothie-kahvilan lahjakortti. Summat oli 7-15€ ja kaikki ilahdutti kovasti.
Itse tykkään myös esim Muumi-mukeista, Marimekon tuotteista, luomu-tuotteista. Samoin kaikesta kuluvasta.
Kaikki itse tehdyt leipomukset menee valitettavasti roskiin hygieniasyistä ja allergioiden takia. Ja alkoholia en juo.
Myös kiitos lämmittää.

Ja jutun kirjoittajalle huomio: päiväkodissa ja esiopetuksessa työskentelee varhaiskasvatuksen opettaja ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja. Meistä voi käyttää yleisnimitystä päiväkodin henkilökunta (ei varhaiskasvattaja eikä ainakaan täti).

Lahjakortit tai vaikka luokan kanssa yhdessä ostettu kello ovat valitettavasti siellä kiellettyjen lahjojen listalla, joita opettajat eivät voi ottaa vastaan.

Eiköhän harrastusten ohjaajat tee vapaaehtoista työtä omasta halustaan…

Miksei muistaisi ihan kaikkia?
Lapsem kouluun kuljettavaa taksikuskia yhtälailla kuin koulun keittäjääkin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X