Kasvatus 27.01.2018 Päivitetty 26.06.2023

”Mitä vastaan äidilleni, kun hän arvostelee tapaani kasvattaa?”

Lukijaa ärsyttää hänen äitinsä tapa puuttua lapsen kasvatukseen. Psykologi Suvi Laru neuvoo, miten tilanteessa tulisi toimia.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Kysymys: Kun 3-vuotias lapseni oikuttelee ja kasvatan häntä, oma äitini on aina sitä mieltä, että olen liian ankara. Omassa lapsuudessani äitini oli kuitenkin itse paljon ankarampi kuin minä nyt. Minun on vaikea sietää hänen kommenttejaan, enkä omasta mielestäni ole ankara lastani kohtaan. Mitä sanoisin äidilleni?”

Väestöliiton psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru vastaa: Joskus tuntuu siltä, ettei oma vanhempi muista, miten on itse käyttäytynyt aikoinaan lapsiaan kohtaan. Se saattaa harmittaa ja loukata. Tällöin kannataa miettiä, voisiko vanhemman kanssa keskustella siitä, miten hän koki kasvatustilanteet. Mitä kasvatuksellisia menetelmiä vanhempi omasta mielestään on käyttänyt ja miksi?

Keskustelu voi joskus osoittautua hyvinkin hedelmälliseksi. Olisiko niin, että isovanhempi on vuosien aikana muuttunut ja oppinut erilaisia tapoja ajatella? Uudet tiedot ovat ehkä tuoneet sallivuutta ja lisää ymmärrystä kasvatustilanteisiin. Mieti, voisitko ottaa jostain oman äitisi kokemuksesta opiksesi ja muuttaa toimintaasi?

Omalta vanhemmaltaan voi myös tiedustella, miltä hänestä itsestään tuntui aikoinaan, jos hänen äitinsä kyseenalaisti hänen kasvatusmenetelmiään.

Isovanhempien saattaa myös olla vaikea hahmottaa, että tämän hetken vanhempien elinympäristö on aivan erilainen kuin se oli heidän ollessaan nuoria vanhempia. Nykyään eteen voi tulla tilanteita, joissa joudumme vanhempina toimimaan eri tavoin kuin he ovat aikoinaan toimineet.

Avointa keskustelua on joskus vaikea aloittaa, mutta onnistuessaan keskustelut voivat tuoda lisää yhteisymmärrystä sukupolvien välille.

Psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru on äiti sekä Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies. Tällä palstalla hän vastaa vanhempien kysymyksiin. Lähetä Suville kysymys osoitteeseen kaksplus@otavamedia.fi

Lue myös nämä Suvin vastaukset:

”Vauvan hoidosta tulee miehen kanssa kiistaa” – asiantuntija neuvoo, miten kasvattaa sovussa
Onko lapsi ujo vai mustasukkainen – miksi hän roikkuu jatkuvasti äidissä?
Satuttaako lapsesta saamasi palaute?
Aiheuttaako kasvatus teillä riitoja? 

Kommentit (1)

Upeaa, jos et anna oman lapsesi määräillä sinua. Aikuisen on toimittava suhteessa lapseen aikuisena. Lapsen on saatava olla lapsi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X