Näin tuet lapsen liikuntaharrastusta: ”Isoin virhe on yli-innokkuus lapsen harrastukseen”
Liikuntapedagogiikan apulaisprofessori kertoo, mitä lähes jokaisen lapsen harrastuspolku tuo tullessaan – ja miten välttää yleisimmät virheet.
Vanhempia ei välttämättä tarvita kentän laidalle seisomaan, sanoo liikuntapedagogiikan apulaisprofessori Arja Sääkslahti. Hänen mielestään lapsen ei myöskään ole välttämätöntä keskittyä pitkäjänteisesti yhteen urheilulajiin. Fyysisen kunnon kannalta ei aina ole väliä, mitä liikuntaa lapsi harrastaa.
– Isoin virhe, mihin osa vanhemmista haksahtaa, on yli-innokkuus asennoitumisessa lapsen liikuntaharrastukseen. Vanhempiin iskee helposti sellainen ”Nyt tässä aloitetaan tämä huippu-urheilijan ura” -mentaliteetti, Sääkslahti sanoo.
Hän kannustaa tarjoamaan lapselle mahdollisuuksia eri liikuntalajien kokeilemiseen. Vanhempien kannattaa tarkkailla, mistä lapsi todella nauttii.
– Jotkut nauttivat enemmän yksin tekemisestä ja toiset taas yhdessä olemisesta. Osa lapsista nauttii valtavasti motoristen taitojensa hiomisesta ja toiset puolestaan tykkäävät ryhmässä liikkumisesta.
Lapsuuden fyysistä aktiivisuutta tutkinut Arja Sääkslahti antaa vanhemmille yhdeksän ohjetta lapsen liikuntaharrastusten tukemiseen.
Lue myös: Vauvasirkus on hurjan hauska harrastus vauvavuoteen – näitä liikkeitä voit kokeilla myös kotona
1. Anna lapsen päättää, mitä hän harrastaa
Sääkslahti pitää tärkeänä sitä, että lapsi valitsee harrastuksensa itse. Perheellä voi olla yhteisiä harrastuksia, kuten uimahallissa käynti tai pyöräretket. Mutta kun lapsi lähestyy kouluikää, hän yleensä osaa jo kertoa, mikä häntä kiinnostaa ja mitä harrastuksia hän haluaa kokeilla.
– Lapsen ajatuksia harrastamisesta kannattaa kysellä ja kuulostella. Lapsi ei tosin vielä tiedä, mitä harrastuksia on tarjolla. Eri juttuja voi käydä kokeilemassa ja tunnustella, mikä tuntuu lapsesta hyvältä.
2. Eri lajien kokeileminen kehittää liikuntataitoja
Monesti perheissä kinastellaan varsinkin alakouluvuosina harrastukseen sitoutumisesta. Harjoituksiin ei aina huvita lähteä muiden puuhien keskeltä. Lapsi voi myös haluta vaihtaa harrastuksesta toiseen ja kolmanteen monta kertaa yhden vuoden sisällä. Tämä saattaa tuskastuttaa vanhempia ja aiheuttaa ylimääräisiä kuluja.
– Lapsi voi kokeilla kaikenlaisia lajeja vaikka aikuisikään saakka. Fyysisen terveyden kannalta ei ole niin suurta väliä, mitä harrastaa ja kuinka pitkäjänteisesti. Tosin harrastuksesta ei tule niin paljon myönteisiä kokemuksia, jos harrastaminen on lyhytkestoista ja laji vaihtuu usein. Sinnikkyyden kautta syntyy oivalluksia, Sääkslahti sanoo.
Monissa perheissä on periaate, että harrastukseen pitää sitoutua vähintään puoli vuotta tai yksi toimintakausi. Yksi kausi kokeillaan ja sitten keskustellaan, haluaako lapsi jatkaa.
– Liikunnalliset taidot kehittyvät monipuolisesti, kun voi kokeilla eri lajeja. Huippu-urheilijoilla on usein monilajinen tausta. He ovat viettäneet paljon aikaa pihapeleissä ja höntsäjoukkueissa sekä harrastaneet useampaa lajia.
Joskus lapsi haluaa vaihtaa harrastusta silloin, kun kaveritkin vaihtavat. Sääkslahden mielestä tämä on aivan ymmärrettävää.
– Tottakai lapsi haluaa harrastaa yhdessä kavereidensa kanssa. Sosiaaliset suhteet ovat harrastamisesta saatu rikkaus. Samoin se, että on päässyt tavoittelemaan unelmiaan.
Lue myös: Onko lapsi menossa uuteen päiväkoti- tai harrastusryhmään? Näin autat häntä saamaan kavereita
3. Älä valmenna kotona ja automatkoilla
– Joskus urheilevat nuoret sanovat, että he ovat harrastaneet vain siksi, koska vanhemmat ovat odottaneet sitä heiltä, Sääkslahti kertoo.
Jos lapsen harrastus on valtavan tärkeä vanhemmalle, lapselle voi tulla jossain kohtaa tunne, että hänen pitää suorittaa harrastustaan, jotta kelpaa vanhemmalle.
– Tämä voi johtaa jopa välirikkoon vanhemman kanssa. Lapselle on psyykkisesti hirvittävän kuormittavaa, jos vanhempi valmentaa häntä 24/7 ja seuraa esimerkiksi koko ajan, mitä lapsi syö. Lapsen täytyy saada olla ja elää myös aivan vapaasti.
4. Omin jaloin harjoituksiin!
– Olisi hyvä, jos lapsi voi kulkea harrastukseensa yksin. Vanhemmat voivat tukea alkuun ja kuljettaa sen verran kuin on tarve, mutta harjoituksissa ei yleensä tarvita äitiä eikä isää, Sääkslahti sanoo.
Hänen mielestään vanhempia ei tarvita kentän laidalle välttämättä lainkaan.
– Joskus tuntuu siltä, että vanhempi on seuraamassa harjoituksia, koska hän ei luota – joko lapseensa tai valmentajaan. Vanhemmat saattavat jopa laskea kentän laidalla, kuinka monta kertaa valmentaja antaa harjoitusten aikana palautetta hänen lapselleen. Se ei tue lapsen hyvää oloa, Sääkslahti toteaa.
– Vanhemmilla on usein myös omaa peliä kentän laidalla. Se on tosi surullista, varsinkin jos tullaan huutelemaan peliin vastustajajoukkueen lapsille. Arvosteleva huutelu ei kuulu lasten eikä nuorten urheiluun, hän jatkaa.
Jos lapsi kertoo ikäviä juttuja harjoituksista, silloin kannattaa tottakai käydä katsomassa, mitä harjoituksissa tapahtuu.
– Suosittelen mieluummin ottamaan omaa aikaa sillä välin, kun lapsi harrastaa. Vanhemman rooli on auttaa välinehankinnoissa ja tarvittaessa pelimatkoihin liittyvissä asioissa. Vanhemman tehtävä on olla empaattinen kuuntelija: luoda psyykkistä turvaa ja olla vahva aikuinen, joka auttaa käsittelemään epäonnistumisen ja häviämisen tunteet.
5. Kerro lapselle realistisesti harrastuksen kuluista, mutta älä syyllistä
Kun lapsi hukkaa tai rikkoo varusteita, haluaa jäädä pois harjoituksista tai käyttäytyy siellä huonosti, moni vanhempi lataa täyslaidallisen lukuja lapsen niskaan: Ymmärrätkö, mitä tämä lysti meille maksaa?
Arja Sääkslahden mielestä lapsen on hyvä olla tietoinen harrastuskuluista, mutta niitä ei pidä käyttää syyllistämisen ja painostamisen välineenä.
Välillä täytyy hyväksyä myös se, että perheen varat eivät riitä harrastukseen. Sitä ei pidä piilotella lapselta. Lapsen on hyvä ymmärtää, että nyt ei ole varaa enempään.
– Harrastaminen on arvovalinta. Jotkut perheet kokevat harrastukset niin tärkeäksi, että käyttävät lapsilisät harrastusmaksuihin. Osa perheistä puolestaan ajattelee, että harrastamisen pitää olla ilmaista, Sääkslahti pohtii.
6. Harkitse, onko oman lapsen valmentajaksi ryhtyminen hyvä idea
Jos vanhempi valmentaa lapsensa harrastusta tai joukkuetta, siihen liittyy omat riskinsä.
– Lapsen asema ryhmässä voi sotkeutua, jos hänen vanhempansa on ryhmän valmentaja. Valmentajana toimiva vanhempi saattaa usein olla vaativampi omaa lastaan kuin toisia joukkueen lapsia kohtaan.
Oman lapsen valmentaminen voi olla aikataulullisesti helpompaa. Osassa urheiluseuroista on kuitenkin periaate, että oma lapsi ei ole valmentajan joukkueessa eikä valmennuksessa.
7. Tavoitteellinen harjoittelu kannattaa aloittaa vasta 10-vuotiaana
Monet lapset haaveilevat urheilutähteydestä ja ammattilaisurasta jo kolmevuotiaana. Sääkslahden mielestä vanhempi voi lähteä mukaan lapsen unelmiin leikkisästi ja kasvattavasti, muttei vielä ihan tosissaan.
– Huippu-urheilijan urasta haaveilu kuuluu tähän ikävaiheeseen. On ihan ok jutella 3–6-vuotiaan kanssa siitä, mitä ammattilaisurheilijaksi pääsemiseen tarvitaan: Pitää harjoitella paljon ja kuunnella tarkasti, mitä valmentaja sanoo. Jos lasta ei huvita lähteä harjoituksiin, voi kysäistä, että halusitko sinä sinne NHL-pelaajaksi.
Samalla on tärkeää pitää mielessä ja kertoa myös lapselle, että vain hyvin pieni osa ikäluokasta yltää kansainväliselle huipputasolle saakka.
– Tavoitteellinen harjoittelu kannattaa aloittaa noin kymmenen vuoden iästä alkaen. Tässä iässä urheileva lapsi on jo aika hyvin tietoinen omista taidoistaan.
Monessa lajissa lapset jaetaan tässä ikävaiheessa 1. ja 2. joukkueiksi taitojen mukaan. Se on usein lapselle kova paikka. Lapsi tarvitsee aikuisen kertomaan, että jokainen kehittyy omassa tahdissaan.
– Monet pelaavat muutaman vuoden 2. joukkueessa. Siitä ei kannata olla huolissaan. Taidollinen läpimurto voi tulla joskus parikymppisenä.
8. Ymmärrä, että urheilu on kovaa psyykkistä ja fyysistä työtä
Kun urheiluharrastus muuttuu iän myötä haastavammaksi, perheessä usein mietitään, mistä löytyy aikaa ja voimia myös koulunkäyntiin ja ystävien kanssa olemiseen. Urheiluseuroissa on kiinnitetty tähän huomiota ja valmentaja saattaa painottaa, että kouluhommat täytyy hoitaa kunnialla. Koko joukkue voi tehdä esimerkiksi pelireissun bussimatkoilla läksyjä ja lukea kokeisiin.
Yläasteen jälkeen tulee urheiluharrastukseen satsauksen vaihe. Kilpailu käy vaativammaksi eikä koulunkäynti aina innosta.
– Kaikilla ei riitä voimavaroja tehdä täysipainoisesti kahta työtä: koulutyötä ja urheilu-uraa. Jotkut pystyvät siihen, toiset eivät. Mielestäni Suomessa voi opiskella minkä ikäisenä tahansa. Jos urheilu menee koulunkäynnin edelle, siitä ei tarvitse kaiken aikaa riidellä ja potea huonoa omatuntoa, Sääkslahti sanoo.
9. Anna lapselle tilaa kasvaa omaksi persoonaksi
Urheiluharrastukseen käytetty aika, vaiva ja raha ei mene koskaan hukkaan. Urheilun parissa oppii paljon taitoja ja tapoja, joista on hyötyä elämässä, vaikka kilpaurheilu päättyykin monien kohdalla jossain kohtaa nuoruutta.
Arja Sääkslahden oma lapsi, Lasse Sääkslahti, haaveili lapsena taitoluistelun maailmanmestaruudesta. Nyt hän on ammattiurheilija ja artisti, joka on esiintynyt taitoluistelunäytöksissä loistoristelijöillä jo yli seitsemän vuoden ajan.
– Nyt jo isoäitinä voin sanoa rauhallisin mielin kaikille vanhemmille, että antakaa lapselle tilaa kasvaa omaksi persoonaksi.
Jaa oma kokemuksesi