Näistä kehityspulmista vanhempien ei tarvitse potea omatunnon tuskaa - on kuitenkin yksi seikka, jolla vanhemmat voivat tietämättään hidastaa lapsen motorista kehitystä
Vanhempia on kautta aikojen arvosteltu lapsen kehityksen viiveistä ja pulmista. Mutta mitä taaperoiden oikeasti tarvitsee osata – ja voiko vanhempi todella pilata lapsensa kehityksen?
Oot liian lepsu, tuollaiseksi oot opettanut. Kylläpäs teillä ollaan herkkiä!
Nämä kommentit vanhempi kuulee usein, jos lapsen kehitys tai käytös poikkeaa vähänkin keskiverrosta. Eikä kommentaattori ole aina iäkäs sukulainen, vaan hyvin usein toisen samanikäisen lapsen vanhempi.
– Kun oma lapseni oli pieni, muut äidit kahvittelivat leikkipuiston reunalla ja minä istuin joka päivä hiekkalaatikossa, koska lapseni oli temperamentiltaan arka ja hitaasti lämpenevä. Hän tarvitsi minut kymmenen sentin etäisyydelle. Meille naurettiin, että onpa teillä lyhyt napanuora, kertoo toimintaterapeutti Annukka Moilanen.
Moilanen valittiin viime vuonna vuoden toimintaterapeutiksi. Hän on kehittänyt viime vuodet vauva- ja taaperoikäisten toimintaterapiaa, jossa pyritään tarjoamaan tukea lasten kehityksen pulmiin ja arjen haasteisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Yleisimmät syyt, miksi pienten lasten perheitä ohjataan toimintaterapiaan, ovat lapsen vilkkaus ja levottomuus, syömisvaikeudet, unipulmat, lapsen ääri-itkuisuus, leikkitaitojen puuttuminen sekä siirtymätilanteiden haasteet.
Moilanen on työskennellyt 20 vuotta toimintaterapeuttina ja seurannut, miten vanhempien tieto lasten kehityksestä on muuttunut.
Joskus vanhemmat tuntevat syyllisyyttä tai heitä syyllistetään asioista, joihin he eivät voi kovin paljon vaikuttaa. Annukka Moilanen kertoo viisi esimerkkiä:
1. Kävelemään lähteminen
”Eihän tuo ikinä opi kävelemään, kun pidätte koko ajan sylissä.”
Lapsen motoriseen kehitykseen vaikuttavat synnynnäinen jäntevyys sekä temperamenttipiirteet.
– Motoriikka kehittyy, kun hermosto kehittyy. Motoriikan kehitystä ei voi eikä kannata nopeuttaa. Lapsi oppii ryömimään, konttaamaan ja kävelemään, kun hermosto ja aivot ovat siihen valmiit, Moilanen sanoo.
Jos lapsi lähtee liikkeelle naapurin vauvaa hitaammassa tahdissa, syy johtuu useimmiten synnynnäisten temperamenttipiirteiden eroista.
– Jos lapsen temperamentti on hitaasti lämpenevä, hän ottaa varman päälle ja lähtee liikkumaan vasta sitten, kun on siihen aivan valmis. Hyvin aktiiviset lapset lähtevät nopeasti liikkeelle. Heillä on hurja motivaatio päästä liikkumaan ja tutkimaan ympäristöä.
On kuitenkin yksi seikka, jolla vanhemmat voivat tietämättään hidastaa lapsen motorista kehitystä: Lapsen pitäminen jatkuvasti sitterissä tai kävelytuolissa.
– Tutkimustiedon mukaan kävelytuoleilla ja sittereillä on yhteys lapsen kävelyn viivästymiseen. Lapsen pitää saada olla lattialla – ja mahdollisimman vähän sitterissä. Lattialla ja sylissä oleminen ovat aina parempia vaihtoehtoja kuin sitteri.
Sitteriä ei kannata kuitenkaan kokonaan hävittää. Se on turvallinen paikka silloin kun vanhempi puuhailee omia juttujaan.
Lue myös: Kävelemään oppiminen on vauvan odotetuimpia taitoja – 8 keinoa olla tukena
Vauvan paras leikkikaveri on lattialla loikoileva aikuinen.
– Vauvalle kannattaa järjestää lattialle seuraksi myös jokin kiinnostava lelu ja peili. Ihan vain siksi, että vauvat rakastavat katsoa itseään peilistä. Tavallinen meikkipeili käy aivan mainiosti.
Mieluiten ei niitä leluja, jotka tekevät jotain lapsen puolesta, vaan leluja, joissa lapsi pääsee itse tekemään, Moilanen opastaa.
– Toinen asia, mitä vauva tarvitsee paljon motorisen kehityksensä tueksi, on kosketus. Kosketuksen kautta lapsi oppii hahmottamaan kehoaan paremmin.
Pomppinen ja säntäily ovat leikki-ikäiselle luonnollinen tapa liikkua.
2. Lapsen vilkkaus
”Kylläpä on levoton lapsi, ei ole tapoja opetettu.”
Voivatko vanhemmat aiheuttaa lapselleen vilkkautta?
– Sanoisin, että eivät voi, Moilanen toteaa.
Hän painottaa, että lasten kuuluukin olla vilkkaita.
Pomppinen ja säntäily ovat leikki-ikäiselle luonnollinen tapa liikkua. Monesti pieniltä ihmisiltä odotetaan aivan liikaa rauhallisuutta ja keskittymistä.
– Olin kerran seuraamassa päiväkodissa taaperoiden aamupiiriä. Lapset istuivat ensin kolme varttia aamupiirissä ja sitten heidät käskettiin parijonoon. Aikuiset olivat kiukkuisia, kun jonossa olo ei sujunut. Hyvänen aika, eihän sen ikäiset osaa olla parijonossa! Tunti on niin pienelle ihan jäätävän pitkä aika olla paikoillaan ja jonossa.
Jos lapsi on temperamenttipiirteiltään aktiivinen ja vilkas, tarjoa hänelle mahdollisimman paljon liikkumismahdollisuuksia.
– Lapsen kanssa kannattaa lähteä puuhaamaan luontoon ja leikkipuistoon. Ulkona oleminen tukee vuorovaikutusta sekä motorisia taitoja, ja lapsi pääsee purkamaan energiaa.
Vanhemman ja lapsen yhteiset pysähtymisen hetket ovat tärkeitä. Silloin voidaan vaikka sylitellä, pötkötellä ja lukea kirjaa.
– On tärkeää pitää huolta päivärytmistä, ainakin ruokailu- ja nukkuma-ajoista.
Ruutuaika voi rauhoittaa vilkkaan lapsen hetkeksi, mutta sen jälkeen hän on useimmiten entistäkin vauhdikkaampi. Ruutuaika kannattaa pitää mahdollisimman vähäisenä osana arkea.
Jos lapsi ei jaksa keskittyä edes omiin lempipuuhiinsa, on tärkeää ryhtyä selvittämään, mistä lapselle voisi löytyä tukea.
Lue myös: Seuraa näitä merkkejä, jotta ruutuaika ei karkaa käsistä – vältä antamasta pädiä kiukuttelijalle
3. Arka ja vetäytyvä lapsi
”Miten sinä et uskalla, kun kaikki muutkin uskaltavat!”
Vanhemmat ovat monesti huolissaan lapsen arkuuden vuoksi.
– Vetäytyvä temperamentti on kuitenkin täysin normaalia eikä sitä pidä muuttaa väkisin. Arka ja vetäytyvä lapsi tarvitsee aikaa, kunnes uskaltaa lähestyä uusia ihmisiä ja asioita, Moilanen sanoo.
Arkaa lasta ei pidä vertailla toisiin lapsiin eikä arvostella.
– Lapsen arkuuden hyväksyminen voi olla vaikeaa, jos vanhempi on itse toisen tyyppinen. Aikuisen tehtävä on sovittaa oma toimintansa lapsen temperamenttiin sopivaksi eikä toisinpäin.
Moilanen muistelee erästä yksivuotiasta, jolla oli paljon harrastuksia. Hän kävi äitinsä kanssa taaperoiden sirkustunneilla, muskarissa ja jumpassa.
– Äiti oli huolissaan, kun lapsi haluaa vain istua sylissä siellä taaperosirkuksessa. Ei yksivuotiaalla tarvitse olla harrastuksia!
Lue myös: Yhden lapsi ei tottele, toinen vinkuu kaikesta – mitä nyt, kun lapsestani ei tullutkaan reipas?
4. Lapsen kielenkehitys
”Lapselle pitää jutella!”
Tässä asiassa arvostelijat ovat oikeassa. Kieli kehittyy aina vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Lapsi tarvitsee juttelua, yhdessä leikkimistä ja loruttelua, satuja ja asioiden nimeämistä yhdessä.
Lue myös: Lue, laula ja loruttele – vauvan kielen oppiminen helpottuu
– Aikuisen tehtävä on laajentaa sitä, mitä lapsi näkee ja sanoo. Lapsi voi esimerkiksi sanoa ”auto”, ja vanhempi laajentaa: Kyllä, siinä menee punainen auto.
Kielenkehityksen viivästyminen voi johtua perinnöllisistä syistä tai sattumasta, aivojen synnynnäisestä neurobiologiasta.
Lapsi tarvitsee kielen kehittymisen tueksi juttelua, yhdessä leikkimistä ja asioiden nimeämistä.
5. Valikoiva syöminen
”Eikö tässä pöydässä mikään kelpaa…”
– En pidä sanasta nirsoilu. Monesti lapset eivät syö tiettyjä ruoka-aineita, koska he eivät pysty syömään niitä. Lapsilla on myös kehitysvaiheeseen liittyvää valikoivaa syömistä 2-3 vuoden iässä, Annukka Moilanen sanoo.
2–3 -vuotiaan valikoiva syöminen voi liittyä tahtoikään.
Lue myös: ”Minä haluan lentää!” 10 huvittavaa hetkeä uhmaikäisen taaperon kanssa
Moilanen arvelee, että valikoiva syöminen juuri tässä iässä on evoluution myötä kehittynyt suoja: Lapsi irrottautuu vanhemmistaan ja valikoi ruokansa tarkkaan, jotta suuhun ei menisi mitään haitallista.
Pitkään jatkuneen valikoivan syömisen taustalla on joskus jokin fyysinen vaiva, kuten suolisto-oireinen allergia, keskosuudesta johtuvat syömispulmat tai refluksi-oireilu eli vatsan sisällön nousu ruokatorveen.
Myös kireä kielijänne voi vaikeuttaa syömistä, samoin suun motoriikan vaikeudet sekä aistisäätelyn ongelmat. Jos suu on hyvin herkkä, tietyt ruoat voivat tuntua suussa todella kurjalta.
Ruokia on hyvä tarjota monipuolisesti, vaikka lapsi ei olisikaan vielä valmis niitä maistamaan.
– Pakottaminen vie yleensä tilannetta huonompaan suuntaan. Vanhemman ei myöskään kannata ryhtyä tarjoamaan vain niitä ruokia, joita lapsi suostuu syömään.
Myös motorinen haaste, esimerkiksi dyspraksia, voi vaikuttaa siihen, ettei pöytätapojen noudattaminen ole kaikille lapsille yhtä helppoa. Jos lapsella on motorista kömpelyyttä, veitsen ja haarukan käyttö voi olla kovaa työtä.
Syömistilanteen tarkoitus on olla positiivinen hetki, Moilanen painottaa.
– Omalla lapsellani on allergioista johtuvia syömispulmia, jonka vuoksi annoimme hänen pienempänäsyödä niin kuin oli mukavinta eli sormin. Sovimme kuitenkin, että kylässä ja ravintolassa syödään veitsellä ja haarukalla.
Moilanen toivoo, että vanhemmat suhtautuisivat lähdekriittisesti sosiaalisessa mediassa liikkuvaan tietoon – ja käyttäisivät hyödyksi terveydenhuollon tarjoamia asiantuntijapalveluita.
Tietoa tulee kaiken aikaa lisää ja se tarjoillaan sirpaleina eri kanavissa. Joskus tiedon paljous ja ristiriitaisuus voi ahdistaa.
Sosiaalinen media on täynnä asiantuntijoita. Asiantuntijuus voi perustua mihin tahansa.
– Esimerkiksi uniohjaajia on nykyisin todella paljon. Osalla on terveydenhuollon peruskoulutus ja osalla asiantuntemus perustuu ”näin minä sain lapseni nukkumaan” -kokemustietoon. Tällaisella some-asiantuntijuudella voidaan saada aikaiseksi paljon vahinkoa, Moilanen toteaa.
Jaa oma kokemuksesi