”Ollaanko jo perillä?” – Vastaa näin, jos lapsi tylsistyy pitkällä automatkalla

Matkaa on taitettu vasta murto-osa, kun takapenkillä jo mangutaan: ”Ollaanko jo perillä?”

Etenkään pieni lapsi ei vielä hahmota, mitä tunti tai sitä pidempi aika todellisuudessa tarkoittaa. Niinpä jos vanhempi kertoo rehellisesti edessä olevien kilometrien tai tuntien määrän, todennäköisesti lapsi kysyy pian uudestaan, kauanko pitää vielä odottaa.

Ruotsalainen psykologi-psykoterapeutti Katarina Molin kertoo Motherhood-sivuston haastattelussa, mitä tilanteessa voi tehdä kaikkien automatkan mukavoittamiseksi. Kaksplus poimi parhaat tärpit tähän artikkeliin vapaasti käännettynä.

Alkuperäisen, ruotsin kielellä julkaistun jutun voi lukea täältä.

1. Lapsi ei kysy ”ollaanko jo perillä” kiusallaan

Molin sanoo haastattelussa, että lapsen hokeminen voi ymmärrettävästi käydä vanhemman hermoille. Olisi kuitenkin tärkeää pysyä itse rauhallisena.

Lapselle kannattaa osoittaa ymmärrystä sekä auttaa häntä sanallistamaan tunteitaan. Voi esimerkiksi hellästi todeta, että ”olet kyllästynyt, ymmärrän sinua kyllä.”

– Kaikki meistä pitävät siitä, että tulemme kuulluiksi, Molin perustelee.

Molinin mukaan lapsen aikakäsitystä voi kehittää sanomalla, että matkaa on jäljellä vielä muutama tunti, mutta puolen tunnin päästä pysähdytään kahvittelemaan.

2. Jos lapsi alkaa hokea ”ollaanko jo perillä” tai ”kauanko vielä”

Jos malttamaton kysely ja vääntelehtiminen vain yltyy, asian voi ottaa puheeksi lapsen kanssa. Molin neuvoo, että lapselle voi antaa myös kellon katseltavaksi ja näyttää visuaalisesti, kuinka kauan aikaa on vielä jäljellä.

Mikäli keskustelusta kehkeytyy päättymätön kysymys–vastaus-ralli, vanhemman on parasta jättää vastaamatta lapsen hokemaan kysymykseen.

– Yritä sen sijaan sanoa, että ’haluaisit meidän pääsevän pian perille, mutta valitettavasti aikaa on vielä jäljellä. Mitähän voisimme keksiä sillä välin?’

3. Totea, että tylsyys on ihan ok

Molinin mukaan lapselle saa todeta, että aina ihmisellä ei tarvitsekaan olla hauskaa.

Asiaa ei kuitenkaan kannata jättää siihen. Seuraavaksi voi kysyä lapselta, minkä hän ajattelee olevan hyvää tekemistä silloin, kun on tylsää.

– Jos kyseessä on pieni lapsi, ehkä vanhemman täytyy hieman auttaa ideoinnissa.

Molin huomauttaa, että vanhemman pitää kuitenkin antaa lapsen valita itse, mikä yhdessä kehitetyistä tekemisideoista olisi tälle mieluisin toteuttaa.

Kun odottelu käy aivan ylivoimaiseksi

Lapselle on hyväksi, jos hän välillä altistuu tylsyydelle ja odottamiselle. Se kehittää tärkeitä taitoja, kuten kärsivällisyyttä ja omien tunteiden säätelyä.

Aina kaikki ei kuitenkaan mene kuten oppikirjassa. Kuten Molin haastattelussa toteaa, lasta voi kannustaa keksimään puuhaa odottelun ajaksi.

Kaksplussan lisäyksenä siis mainittakoon, että ensiapua ”ollaanko jo perillä” -kysymyksiin voi etsiä myös hauskojen arvoitusten tai vitsien parista. Viihdyttämällä lasta ja ylläpitämällä keskustelua kaikkien muidenkin matka sujuu joutuisammin.

Lue myös: ”En se minä ollut!” – Vastaa näin, kun lapsi ilmiselvästi valehtelee