”Tunnetaitoja ei varsinaisesti voi opettaa” – Maaret Kallio ja Susanna Ruuhilahti kirjoittivat lastenkirjasarjan, jossa pysähdytään tunteiden äärelle
Kallio ja Ruuhilahti tunnustelevat maailmaa perin pohjin lapsen näkökulmasta kirjoittaessaan tunnetaidoista nuorelle yleisölleen.
Kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio istuu talvisena pakkaspäivänä työhuoneessaan valmiina pirskottamaan vettä kasvoilleen. Seksuaaliterveyden ja väkivaltatyön asiantuntija Susanna Ruuhilahti soittaa samalla kaiuttimesta lokkien kirkumista ja meren pauhua.
Kipossa kaksikolla on tallessa hiekkaa kesältä. Sitä varten, että sitä voisi vähän maistella.
Miltä tuntuu, kun rantahiekkaa laittaa suuhun, kuten niin moni pieni lapsi tekee? Entä millaista on maata maassa katsomassa muurahaisten kipitystä? Tai tuntea vesiroiskeita kasvoillaan ja pelätä uimista?
Näitä asioita tietokirjailijat Kallio ja Ruuhilahti päättivät itse testata kirjoittaessaan viimeisintä lastenkirjasarjaansa Murkens-nimisestä tupsukekomuurahaisesta ja sen ystävistä.
Tavoitteena oli päästä lähelle lapsen maailmaa ja sitä näkövinkkeliä, josta he maailmaa katsovat. Niin Maaret ja Susanna pääsisivät kirjoittamaan tunnetaitoihin keskittyvää satua ilman ylhäältäpäin sanelevaa opettamista. Ennemminkin pysytellen lukijoidensa mielenmaisemassa.
Kaksi yli nelikymppistä aikuista asiantuntijaa heittäytymässä leikkiin. Näky on toimittajan silmissä hupaisa.
– Heiteltiin kenkiä seinään niin kuin Tuhis-toukka tekee hermostuessaan sarjan ensimmäisessä osassa Murkens ja hirmuinen syysmyrsky ja kuunneltiin, millainen ääni kengistä lähtee.
Samalla kokeiluista paistaa oivallus, jonka Maaret Kallio sanoittaa hyvin:
– Tunnetaitoja ei varsinaisesti voi opettaa. Meistä kumpikaan ei usko siihen. Kyse on enemmänkin tunteiden äärelle pysähtymisestä ja niiden tutkimisesta.
Hahmot karikatyyreja eri temperamenteista
Kirjassa seikkailevat eläinhahmot ovat saaneet vaikutteita oikeista eläimistä: päästäinen nimeltä Nakkinen syö oman painonsa verran ruokaa päivässä, ja Nekku-koira puolestaan on lempeyden perikuva, kuten Maaretin rakas cockerspanieli.
Hahmojen tarkoitus esittää on karikatyyreja erilaisista temperamenteista: esimerkiksi Murkens on kekseliäs ja nopea, Nakkinen vannoo toiminnan ja rationaalisuuden nimeen, kun taas Hentola tulkitsee tarkasti muiden tunnetiloja.
Jokaisessa hahmossa on hyvät ja huonot puolensa, mutta yhdessä ne täydentävät toisiaan ja pärjäävät seikkailussa kuin seikkailussa.
– Tarkoituksena ei ole ollut arvottaa hahmoja. Kaikista löytyy hyvää, ja meissä kaikissa on näitä hahmoja. Toiset vain ovat enemmän edustettuna kuin toiset, Maaret toteaa.
Lapsi ja miksei aikuinenkin voi kirjaa lukiessaan löytää itsestään hahmojen piirteitä.
Tunteiden äärelle pysähtyminen haastaa aikuista
Nykyvanhemmat ovat yleisesti ottaen hyvin tietoisia tunnetaitojen merkityksestä.
– Välillä tämä saattaa johtaa liialliseen varovaisuuteen ja tunteiden liian nopeaan sanoittamiseen, jolla kuitataan tunne, Maaret sanoo.
Tunteiden säätelyä opeteltaessa olennaisinta on viivähtää tunteessa yhdessä turvallisesti.
– Tämä haastaa ennen kaikkea meitä aikuisia.
Negatiivisten tunteiden pelko näkyy Maaretin mukaan myös hänen luentotilaisuuksissaan, joissa joku hyvin usein kysyy, miten voisi estää lasta kokemasta pettymystä.
– Ahdistaviakin tunteita voi opetella sietämään. Epämukavia tunteita tulee elämässä vääjäämättä vastaan. Vaikka ne hetket eivät tunnu kivoilta, niissäkin voi kuitenkin olla turvassa.
Esimerkiksi kirjasarjan juuri ilmestyneessä osassa Murkens – Pullopostia mereltä muurahainen yrittää patistaa Nekku-koiraa veteen. Lopulta selviää, että Nekku ei suostu veteen, koska hän pelkää sitä.
– Välillä toimimme hölmösti, ja se on inhimillistä. Aivan kaikkea ei tarvitse pureksi juurta jaksaen auki, vaan elämää voi jatkaa ja virheistä ottaa opiksi, Susanna toteaa.
Vaikeisiin tunteisiin ja itsensä rauhoittamiseen annetaan kirjojen loppuosassa vinkkejä. Esimerkiksi Hentolan hahmo kertoo, miten voi harjoitella kulkemaan mielessään omaan turvapaikkaan silloin, kun huolettaa tai mieli käy ylikierroksilla.
Turvapaikkaharjoitus jää mietityttämää toimittajaa. Tarvitsevatko nekin lapset turvapaikkaharjoitusta, jotka elävät turvallisessa kodissa?
Maaret innostuu, sillä nyt ollaan asian ytimessä. On kuulemma hyvin tavallista pohtia vanhempana juuri tällaisia kysymyksiä.
– Lapselle kuuluu kehittyä taitoja pärjätä myös itsekseen hankalien tilanteiden kanssa. Menneinä aikoina lapset joutuivat pärjäämään liikaakin yksinään, mutta nyt sama asia ehkä juuri siksi herättää vanhemmissa pelkoa.
Huolta voi myös jakaa ja purkaa toisen ihmisen kanssa, jolloin yhdessä oleminen ja jutustelu huojentaa oloa.
– Yksin voi pystyä moneen, mutta yksin ei tarvitse pärjätä. Elämässä tulee kuitenkin hetkiä, jolloin oman itsensä rauhoittamista kaivataan.
Kirjasarjan on kuvittanut Julia Savtchenko.
Perinteinen sadun rakenne luo toivoa
Murkensin ja kumppanien seikkailujen kirjoittaminen inspiroi kirjailijakaksikkoa myös siksi, että lukuhetket tarjoavat arvokkaita tilaisuuksia läheisyyteen ja läsnäoloon.
– Kaikille aikuisille lapsen kanssa fyysisesti lähekkäin oleminen ei ole yhtä luontevaa kuin toisille. Ääneen lukiessa ja kirjan kuvia katsoessa tulee luontevasti oltua lähetysten, ja siten lapsi saa hänelle tärkeää lämpöä ja ihokontaktia aikuisen kanssa, Susanna sanoo.
Kaksikko on myös halunnut vaalia teoksissaan perinteistä sadun rakennetta onnellisesta lopusta, sillä se luo turvaa ja toiveikkuutta lapselle.
– Saduissa hyvä voittaa pahan ja luo siten toivoa sekä antaa tilaa unelmille. Ne valavat lapseen uskoa siitä, että asiat ovat pohjimmiltaan hallinnassa, ja esteistä pääsee eteenpäin.
Kommentit (1)
Kiitos tärkeistä kirjoista! Tunne- ja vuorovaikutustaitojen kouluttajana olen vakuuttunut, että taitoja voi opettaa ja oppia tehokkaasti, erityisesti aikuisille ja nuorille. Esimerkiksi Thomas Gordonin Toimiva Perhe, Toimiva Koulu, Toimiva Vuorovaikutus, Toimiva Työyhteisö ovat tehokkaita kursseja. Mutta jostain syystä Suomessa näitä taitoja yritetään opettaa lähinnä lapsille.
Ohjaan juuri 5.luokkalaisille Gordonin K12-kurssia. Lapset oivaltavat asiat, mutta surettaa se, että he eivät pysty muuttamaan kodin eikä koulun vuorovaikutuskulttuuria. Vain aikuiset pystyvät muuttamaan sen. Lapset sitten oppisivat hyvät tunnetaidot ja jopa terapeuttisen vuorovaikutuksen omien aikuistensa esimerkistä, mallioppimalla omassa arjessaan. Niin he ovat oppineet nykyisetkin taitonsa. Kunhan aikuiset saisivat vaikkapa neuvolan kautta käydä omat kurssinsa!!! Vastuu on aikuisten. He voivat tietoisesti opetella ja oppia. Olen käytännössä tämän kokenut ja todistanut, myös tutkimalla. Myös esimerkiksi Markus Talvion väitöskirja kertoo tästä tärkeästä asiasta.