Vanhempi! Muista oma esimerkkisi, jotta lapsesta ei tule kiusaaja

Kiusaaja on usein hukassa siitä, missä kohtaa leikki muuttuu kiusaamiseksi. Tunnistamisessa auttaa, kun lapsi oppii vanhemman tuella muiden ihmisten tunteiden huomioimista. Sitä voi tietoisesti harjoitella.

Teksti Anniina Rintala
Aikuisen esimerkin avulla lapsi oppii avuliaisuutta ja välittämistä. © iStock

Naureskeletko naapurin hölmöydelle lasten kuullen? Arvosteletko ääneen televisiossa esiintyvien ihmisten asuja?

Kun lapsista halutaan kasvattaa muut huomioivia ja suvaitsevaisia, kannattaa aikuisten kiinnittää huomiota myös omiin toimiinsa. Esimerkki on ystävällistä käytöstä opittaessa todella tarpeen.

Kysyimme MLL:n kouluyhteistyön ja digitaalisen nuorisotyön päälliköltä Jenni Heleniukselta, miten vanhempi voi olla omalle lapselleen esikuva, joka suhtautuu muihin ihmisiin arvostavasti.

– Lapset ottavat mallia vanhemmilta, miten erilaisuuteen suhtaudutaan. Jälkikasvu rekisteröi herkästi, jos ihmisiä vähätellään vaikkapa ulkonäön tai mielipiteiden perusteella. On parempi jutella ystävällisesti monenlaisista ihmisistä, ja vanhempi voi asiallisesti selittää, miksi hän silti on ehkä jostain asiasta itse eri mieltä.

Toisaalta lapset ottavat mallia avuliaasta ja kannustavasta toiminnasta jokapäiväisessä arjessa. Kun huomaa ohikulkijan liukastuvan kadulla, pysähdytään kysymään, miten kävi.

Myös hyväntekeväisyyteen osallistumista voi tuoda lapselle näkyväksi ja kertoa, että toisilla on käynyt huono tuuri ja he tarvitsevat nyt apua ja myötätuntoa.

Aikuinen voi myös itse tarkastella omia puheitaan siitä, että ei arvostele muiden koteja tai tavaroita. Lapsellekin voi sanoittaa sitä, miltä tuntuu, jos perheellä ei ole varaa harrastuksiin tai syntymäpäiviin. On hyvä korostaa, että synttäreillä kaverien yhdessäolo on tärkeää, ei lahjojen antaminen.

Ymmärtääkö kiusaaja, mikä on kiusaamista?

Sosiaalisessa mediassa ja muilla internetin keskustelufoorumeilla tunteet kuumenevat herkästi ja asioita tulee sanottua kärkkäämmin kuin tosielämässä. Vastaanottajan harmistusta ei pysty eleistä lukemaan, ja niin verkossa vaikuttaakin olevan ”helpompi” olla kiusaaja, joskus ajattelemattomuuttaan.

Helenius kehottaa muistamaan, että jo pienet lapset huomioivat sen, millaisilla ilmeillä ja eleillä vanhempi katsoo puhelinta ja miten vanhempi kertoo somessa näkemistään asioista muille aikuisille.

Hyvää verkkokeskustelua voi isomman lapsen kanssa harjoitella esimerkkejä tutkimalla.

Vanhempi voi valita esimerkiksi jonkun lehden keskustelupalstalta, lapsen käyttämän verkkopelin tai sosiaalisen median kanavan keskustelusta sopivan ketjun ja pohtia yhdessä lapsen kanssa, missä kohtaa keskustelu alkaa mennä sellaisille urille, että toinen ihminen voi siitä loukkaantua.

– Tunnustelisin lapsen kanssa keskustelukulttuurin sävyä tietoisesti, sillä ilkeä tapa puhua toiselle tarttuu. Yhdessä aikuisen kanssa on myös hyvä miettiä, miten monella eri tavalla tietyn kommentin voi tulkita. Tästä hyvä esimerkki on tuttu lausahdus: ”ihan kiva”.

Pienempienkin kanssa on tärkeää pohtia, missä kohtaa leikki muuttui kiusaamiseksi.

Harjoittelumahdollisuuksia aikuisen seurassa

Helenius on käynyt muun muassa opettajien kanssa keskusteluja aiheesta. Aina varsinkaan pieni lapsi ei ymmärrä, mistä kaveri on pahoittanut mielensä ja missä kohtaa ollaan kiusaamisen puolella.

Esimerkki: Lapset juoksevat leikin tiimellyksessä ajoittain erittäin vauhdikkaasti. Ennestään fyysinen leikki äityy siihen, että toinen lapsi tönäisee toisen kumoon. Tällöin aikuisen on tehtävä selväksi, että nimenomaan tönäiseminen oli kiusaamista.

– Kun vanhempi huomaa konfliktitilanteen lasten välillä, niin aikuisen on hyvä olla valmis selvittämään tilannetta ja sanoittamaan sitä. Mitä tapahtui? Miksiköhän toiselle tuli paha mieli? Miten tässä tilanteessa voisi toimia ensi kerralla toisin?

Kiusaaja on usein hukassa siitä, missä kohtaa leikki muuttuu kiusaamiseksi. Tunnistamisessa auttaa, kun lapsi oppii vanhemman tuella muiden ihmisten tunteiden huomioimista.

Omaa lasta voi kannustaa menemään jutteleman sellaiselle lapselle, joka näyttää olevan usein yksin. Heleniuksen mukaan esimerkiksi lautapelit ovat hyvä tapa tutusta, sillä niissä leikin säännöt on jo luotu valmiiksi ja ne ovat aremmallekin selkeitä toimintatavoiltaan.

Myös muunlaisia ristiriitatilanteita on turvallista harjoitella tutun aikuisen seurassa. Aina ei voi päättää eikä voittaa.

– Jos lapsi vihaa häviämistä, aikuisen tehtävä on tarjota tilanteita, joissa voi olla turvallisesti pettynyt. Lapsi huomaa vaikkapa lautapelin jälkeen, että häviämisestä ei seurannut mitään hirveää, vaikka ensin harmittaakin kamalasti. Ensi kerralla on taas mahdollisuus voittaa.

Leikkiessä aikuinen voi tarjota esimerkin siitä, että leikkiin voidaan kutsua muitakin mukaan. Jos lapsi esimerkiksi haluaa rakentaa majaa vain toisen vanhemman kanssa, voi tämän hetken lapselle suoda heidän kahden yhteisenä juttuna.

Toisaalta voi olla paikallaan välillä ehdottaa lapselle, voisiko toinenkin vanhempi liittyä mukaan ja miten mukavalta se varmasti tuntuisi.

Lue myös: 

Kiusaamisen kitkemisestä puhutaan paljon ja hyvä niin – Jarno Paalasmaa herättelee keskustelua myös parhaasta paikasta, jossa kiusattu saa haavoitetulle itsetunnolleen tukea

Uusi suomalaistutkimus paljastaa: syntymäkuukausi vaikuttaa siihen, onko lapsi todennäköisemmin kiusaaja vai kiusattu

Anna.fi: Tommi Läntinen on kokenut kiusaamista niin lapsena kuin aikuisenakin: ”Olen miettinyt paljon sitä, miksi olen saanut toistuvasti siipeeni”

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä