Vanhemmuus 02.02.2017 Päivitetty 18.08.2023

5 asiaa, jotka vain kaksosten vanhemmat ymmärtävät

Kaksosten vanhemmat tietävät, millainen operaatio kahden yhtä pienen lapsen kiinnittäminen turvaistuimiin voi olla. Elämä kaksosperheessä on välillä kaoottista, mutta myös täynnä erityistä yhteenkuuluvuudentunnetta ja rakkautta.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
iStock

Tuplarattaat juuttuvat oviaukkoihin, ja kodissa on kaksinkertaisesti sekä iloa että uhmaa. Tämän lisäksi kaksosten vanhemmat saavat vastailla kyllästymiseen asti kysymykseen, erotatteko lapsenne toisistaan.

Listasimme 5 hauskaa, ärsyttävää ja liikuttavaa asiaa, jotka ovat tuttuja kaksosten vanhemmille.

1. Sinulta kysytään jatkuvasti, ovatko lapsesi kaksoset

Ihmiset ovat myös kiinnostuneita siitä, miten erotat lapset toisistaan, onko heillä telepaattinen yhteys, haluavatko he pukeutua aina samanlaisiin vaatteisiin ja tekevätkö he kaiken yhdessä.

Kaksosiin kohdistuva mielenkiinto on ymmärrettävää, mutta vanhemmille se on toisinaan raskasta. Tuntemattomat ihmiset saattavat kysellä hyvin henkilökohtaisia asioita kaksosraskaudesta ja synnytyksestä.

Toisaalta kaksoslapset ovat takuuvarma small talkin aihe hiljaisiin hetkiin. Kaksoset voivatkin toimia jäänmurtajina jähmeissä tilanteissa.

Lue myös: 2 vauvaa kerralla? Näin kaksosraskaus etenee
Monisikiöraskaus – identtisten ja epäidenttisten kaksosten erot

2. Käsiä on liian vähän, tavaraa liikaa

Monista vanhemmista tuntuu kaksosten vauva-aikana siltä, että käsiä on aina liian vähän. Yöherättäjiä on kaksi, ja vanhemmille jää vähemmän lepoaikaa kuin yhden vauvan kanssa, koska syöttämistä ja vaipanvaihtoa on tuplasti enemmän.

Kaksosperheen siirtymät vaativat aluksi huolellista suunnittelua. Jo pelkkä lasten vieminen autoon on haastavaa yhden vanhemman voimin. Kahden turvakaukalon kantaminen voi olla niin raskasta, että lyhyt matka vaatii useita lepotaukoja. Kauppa- ja kahvilavalintoihin vaikuttaa se, mahtuvatko tuplarattaat sisälle.

Myös tavarapaljous luonnehtii kaksosten vauva-aikaa. Vaatteita ei voi kierrättää isosisarukselta pienemmälle, koska vauvat kasvavat samaa tahtia. Vaippoja, soseita ja korvikkeita pitää ostaa kaksinkertainen määrä, joten kauppakassit pursuilevat.

Keskustele: Mitkä tuplarattaat? Kehukaa ja haukkukaa omanne

3. Kaksoset hitsaavat vanhemmat tiimiksi

Tavaranpaljoudesta ja hitaudesta huolimatta kaksosarki ei ole välttämättä hankalaa.

Kun perheessä on kaksi yhtä pientä lasta, vanhemmat joutuvat puhaltamaan yhteen hiileen ja organisoimaan ajankäyttönsä tehokkaasti.

Elämä kaksosperheessä voikin kehittyä todella sujuvaksi. Vanhemmat voivat hyödyntää oppimiaan ennakointi- ja suunnittelutaitoja myös töissä. Lisäksi arkiset murheet alkavat tuntua pieniltä, kun on selviytynyt kaksinkertaisista yöherätyksistä ja flunssakierteistä.

Mitä enemmän kaksoset työllistävät vanhempia, sitä arvokkaammalta oma ja yhteinen aika tuntuvat. Myös vanhempien suhde voi hitsautua poikkeuksellisen tiiviiksi, sillä arjen pyörittäminen vaatii jatkuvaa tiimityötä.

Keskustele: Kaksoset tulossa, voiko tästä selvitä?

4. Kaksosten rakkaus ja riidat ovat vertaansa vailla

Kaksoset kokevat lapsuutensa merkkipaalut yhtä aikaa. Monille kehittyy tiiviin sisarussuhteen vuoksi yhteinen maailma, joka ei avaudu aina edes vanhemmille.

Amsterdamin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa 40 prosentilla kaksosista on oma kielensä, joka koostuu sanamuunnoksista, eleistä ja itse keksityistä sanoista. Lapset voivat jopa oppia täydentämään toistensa lauseet ja arvaamaan toistensa ajatukset.

Kaksoset kaipaavat myös toistensa fyysistä läheisyyttä enemmän kuin tavalliset sisarukset. Kanadalaistutkimuksen mukaan kaksosvauvat nukkuvat paremmin vierekkäin ja ovat tyytymättömiä joutuessaan eri sänkyihin. Tiivis yhteys jatkuu usein aikuisena. Moni kaksonen kertoo, että ero sisaruksesta tuntuu siltä kuin pala itsestä puuttuisi.

Kaksoset voivat tehdä samanlaisia opiskelu- ja uravalintoja, koska he ovat opetelleet asioita yhdessä puhumisesta ja liikkumisesta lähtien. Kiinnostuksenkohteet voivat muotoutua luontevasti samanlaisiksi, ja sisaruksesta tulee tärkeä vertaistuki.

Läheinen suhde ja olematon ikäero voivat aiheuttaa myös rajuja riitoja. Sisarus on tuttu vertainen, joten häntä voi muksaista estoitta. Pari minuuttia aikaisemmin syntynyt lapsi voi ottaa isomman roolin ja pomottaa nuorempaa. Kilpailu pienistä asioista, kuten lautasella olevien murojen määrästä, voi olla kovaa.

Kaksosia vertaillaan toisiinsa usein enemmän kuin tavallisia sisaruksia. Tämä ärsyttää niin vanhempia kuin lapsiakin, sillä kaksosetkin ovat yksilöitä. Etenkin murrosiässä on raskasta tulla verratuksi sisareensa. Kaksoset saattavat riidellä tällöin rajusti ja etääntyä toisistaan.

Keskustele: Arkea ja juhlaa kaksosten kanssa, pura tunteesi!

5. Kaksosten kasvu on erityisen helpottavaa ja haikeaa

Kaksosten vauva- ja taaperoajan päättyminen on monelle vanhemmalle helpotus. Kun lapset ovat täysin saman ikäisiä, vanhemmat voivat kuormittua enemmän kuin perheissä, joissa lapsilla on edes lyhyt ikäero.

Kun kaksoset kasvavat, vaippavuori katoaa ja kaksinkertaiset yöherätykset ovat taaksejäänyttä elämää. Lapsilla on aina seuraa toisistaan, joten vanhempien ei tarvitse leikittää heitä koko ajan.

Monet vanhemmat kertovat, että kaksosten kasvuun liittyy silti erityistä haikeutta. Lapsen kasvuun liittyvä haikeus on tuttu tunne monille vanhemmille. Kaksosten kasvu voi kuitenkin tuntua vielä kipeämmältä, jos perheessä ei ole muita lapsia, ja lapsiluku on tarkoitus jättää kahteen.

Ajatus lapsuuden ainutkertaisuudesta voi saada vanhemmat kokemaan, että kaksoset kasvavat liian nopeasti. Kaksosten lapsuus onkin herkälle vanhemmalle monella tavalla tunteellista aikaa.

Lue myös: Koskettava tositarina: Kaksonen kuoli kohtuun, sama oli tapahtua toisessa raskaudessa

Lähteet: CBC News, Familyshare, Healthline, NCBI, Suomen monikkoperheet

Lue myös

Kommentit (1)

Onneksi kaikki kaksoset eivät ole identtisiä vaan selkeästi jo ulkonäöllisesti kaksi eri yksilöä. Heillä on kokoeroa ollut aina sen verran että vaatteita ei tarvitse olla satoja samaa kokoa vaan on voinut kierrättää. Omat vahvat persoonansa kumpikin ja tulevat yhtä hyvin toimeen yksinään kuin toistensa kanssa. Omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet kummallakin, omat kaverit (toki myös yhteisiä) ja omat harrastukset.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X