Vanhemmuus 10.08.2017 Päivitetty 14.08.2023

5 vinkkiä tuoreelle isälle: näin luot oman suhteen vauvaan

Kun perheeseen syntyy vauva, isä saattaa jäädä ulkopuoliseksi. Näillä keinoilla otat isän roolin haltuun heti uuden elämän alkumetreillä.

Teksti
Liisa Järvinen
Kuvat
iStock

1. Pidä vauvaa lähellä

Vastasyntynyt näkee vain muutaman kymmenen sentin päähän. Imettäessä vauva on aivan äidin lähellä, kiinni ihossa, jolloin hän pystyy näkemään äidin kasvot. Kun syötät vauvaa pullosta tai pidät häntä muuten sylissäsi, tuo hänet aivan lähelle, jotta hän voi katsella sinua.

Voit lisäksi ottaa paidan pois sekä itseltäsi että vauvalta. Ihokontakti tasaa vauvan kehon lämpötilaa, sydämenlyöntejä ja hengitystahtia. Samalla vauva tottuu tuoksuusi, ja sydämesi pamppailu rauhoittaa häntä.

2. Ota vastuuta vauvanhoidosta

Tuoreille äideille on usein tärkeää, että vauvaa hoidetaan tietyllä tavalla. Voit olla melkein varma, että hormonien herkistämä äiti tulee neuvomaan, miten maitopullo lämmitetään tai vauvalle vaihdetaan vaippa.

Ota rohkeasti vastuuta vauvanhoidosta, harjoittele ahkerasti ja vakuuta äiti siitä, että pärjäät kyllä vauvan kanssa. Esimerkiksi vaipan vaihtaminen ei ole niitä mieluisimpia hommia, mutta se on erinomainen tilaisuus jutella vauvalle ja tehdä hassuja ilmeitä, mikä lähentää suhdettanne entisestään.

3. Järjestä aikaa vauvan kanssa olemiselle

Varaa päivittäin aikaa vain sinulle ja vauvalle. Anna äidin hengähtää vaikka heti, kun olet tullut töistä. Yhteisestä ajastanne tulee osaa vauvan päivärytmiä, ja hän oppii odottamaan sitä. Leiki kurkistusleikkiä, naurata vauvaa hassuilla ilmeillä tai lauleskele hänelle. Vauvat rakastavat olla liikkeessä, joten kokeile laittaa radio päälle ja tanssahdella vauva sylissä ympäri huonetta.

Voit tehdä vaikka vauvan kylpyhetkestä oman juttunne, johon äidin ei tarvitse puuttua. Nappaa mukaan vauvaöljyä ja hiero sillä hellästi vauvan jalkoja, käsiä, vatsaa ja niskaa. Tai mitä jos lähtisit kävelylle vauva vaunuissa tai kantorepussa?

4. Osallistu vauvanhoitoon myös yöllä

Useimmiten äiti hoitaa vauvan yöheräilyt, koska isän pitää käydä töissä. Jos annat välillä äidinkin nukkua ja nappaat kopin vauvan rauhoittelusta yöllä, vauva oppii, että äiti ei ole ainoa, joka voi tyydyttää hänen tarpeensa.

Saat kallisarvoista kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa, kun syötät häntä pullosta tai silittelet hänet takaisin uneen yön pimeinä tunteina.

5. Hanki isäkavereita

Onko tuttavapiirissäsi muita vauvojen isiä? Vauvojen äidit usein viettävät aikaa toisten äitien kanssa, mistä isien kannattaisi ottaa mallia. Samassa elämäntilanteessa olevat isät ymmärtävät, mitä käyt läpi, ja huomaat, että et ole yksin.

Ottakaa vauvat mukaan ja tavatkaa isien kesken. Voit saada muilta hyviä vinkkejä vauva-arkeen. Lisäksi itseluottamuksesi isänä ja suhteesi vauvaan vahvistuu, kun huomaat pärjääväsi yksin vauvan kanssa.

Lähteet: Parents, The Bump

Lue myös:

Kun isä jää ulkopuoliseksi

Näin isä ei jää ulkopuoliseksi raskaus- ja vauva-aikana – 5 vinkkiä

Jakakaa hoitovastuu – anna isän hoitaa vauvaa

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X