Vanhemmuus 20.02.2017 Päivitetty 14.08.2023

Äitiys muuttaa aivojasi pysyvästi – näin se ilmenee

Tiesitkö, että vanhemman aivot ovat erilaiset kuin lapsettoman? Lapsen saamisen myötä monen asian tekeminen yhtä aikaa helpottuu ja muun muassa aivojen tunne- ja tuntoaistialueet vahvistuvat. Isät käyvät läpi monia samoja muutoksia kuin äidit.

Teksti
Saga Wiklund
Kuvat
Istock

Jo raskaana olevan naisen aivoissa tapahtuu rakenteellisia muutoksia, jotka auttavat keskittymään jatkossa vauvaan. Jostain syystä näitä muutoksia tapahtuu tutkitusti eniten niiden äitien aivoissa, jotka intoilevat vauvastaan eniten.

Hermosolukko vahvistuu etenkin aivoalueilla, jotka liittyvät motivaatioon, palkitsemiseen, tunteisiin, tuntoaistiin ja suunnitteluun.

Äideiltä hoituu monen asian tekeminen rinnakkain

Eläinkokeissa on havaittu, että emot ovat pelottomampia, parempia paikantamaan labyrintistä ruokaa ja parempia suorittamaan monia asioita rinnakkain kuin ne naaraat, jotka eivät ole emoja.

Tutkijoiden mukaan jälkeläisen saaminen tekee ihmiselle samoja muutoksia: etenkin monen asian tekeminen rinnakkain helpottuu. Moni on huomannut tämän asian myös arkielämässä.

Edellä kuvatut muutokset pätevät myös ottolasten vanhempiin; olennaista ei ole biologinen vanhemmuus, vaan lapsen kanssa vietetty aika.

Keskustele: Moniako asioita teet yleensä samaan aikaan?

Äidin aivot aktivoivat hoivaamaan

Syvällä aivoissa sijaitseva hypotalamus ohjaa autonomisen hermoston ja hormonien välityksellä perustoimintoja: syömistä, juomista, nukkumista, sukupuolista käyttäytymistä. Hypotalamus vaikuttaa myös tunnetiloihin säätelemällä mielihyvää ja vastenmielisyyttä. Äidiksi tulleilla naisilla hypotalamus myös aktivoi vauvan hoivaamiseen.

Vauvaperhe-elämän kannalta olennainen on myös aivojen valppaus- ja tunnekeskus mantelitumake, joka sijaitsee aivojen otsalohkossa. Se tunnetaan hälytyskeskuksena, joka varoittaa vaarasta ja kytkee tunteita muistoihin. Mantelitumake viestii muun muassa serotoniinilla, joka on mielialaa, vireyttä ja ruokahalua säätelevä aivojen välittäjäaine.

Mantelitumake vaikuttaa myös siihen, että pikkuvauvan äiti on erityisen herkkä lapsensa tarpeille. Mantelitumakkeen toiminta kiihtyy synnytyksen jälkeisinä viikkoina, ja sen häiriöt ovat yhteydessä äitien masennukseen.

Nämä 20 merkkiä todistavat, että olet hyvä vanhempi
Hidas vanhemmuus: 4 vinkkiä arjen hidastamiseen

Lähde: Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen, Pää edellä – näin tuet lapsesi aivojen kehitystä (WSOY)

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X