Minun tarinani 08.07.2022 Päivitetty 11.07.2022

Anna Liljeroos tiesi haluavansa sekä mielenkiintoisen uran että suurperheen, vaikka osalle se on edelleen ongelma: ”Äitiys on salainen supervoimani”

Suurperheen luominen ja oman uran rakentaminen ei kuulosta helpolta yhtälöltä, mutta Anna Liljeroos on seurannut unelmiaan, ja saanut yhdistettyä arkeensa näistä molemmat.

Teksti
Eeva Pettersson
Kuvat
Anna Liljeroosin kotialbumi

Kaikille monta lasta ja oman uran luominen ei ole tavoiteltavaa, eikä tarvitsekaan. On kuitenkin inspiroivaa nähdä, että sekin on mahdollista.

39-vuotias viiden lapsen äiti Anna Liljeroos on kasvanut isossa perheessä, jossa hän sai roolimallia omasta lääkärinä toimineesta isästään ja Tekniikan tohtorina, arkkitehtina, toimineesta äidistään.

– Suurperheen ja uran yhteensovittaminen on ollut luontainen valinta minulle, toteaa omaa äitiään esikuvanaan pitävä Liljeroos.

Liljeroos valmistui 2020 Helsingin yliopistosta elintarviketieteiden maisteriksi.

– Tein maisterin opintojani yli kymmenen vuotta. Raskaudet ja vauva-arki pidensivät valmistumista. Opintojeni ohella olen aina samalla myös tehnyt töitä. Iso rooli on tietenkin ollut myös päivätöissä rakennusmestarina käyvällä miehelläni. Perheen on osattava toimia yhdessä, sanoo Liljeroos.

Lue myös: 2-kuisen vauvan äiti Jenni Puoliväli takoo mieluummin töitä kuin Kelan päivärahaa: ”Olen virkeämpi äiti, jos käyn välillä töissä”

Työ ja opiskelut vastapainona äitiydelle

Pari vuotta sitten Liljeroos pääsi Helsingin yliopistoon tohtoriopiskelijaksi ja väitöstutkijaksi elintarvikeketjun ja terveyden tohtoriohjelmaan. Samoihin aikoihin hän aloitti työt tuotekehittäjänä Valiolla.

Muutaman kuukauden kuluttua Liljeroos palaa hoitovapaalta päivätyönsä pariin, ja perheen kuopus menee päiväkotiin isoveljensä kanssa.

– Päivätyö kutsuu, sillä kotihoidontuki on pieni, ja suurperheen kulut isot, tietää Liljeroos.

Viiden lapsen äidin arkeen on mahtunut useita kotiäitivuosia, mutta jo kymmenen vuoden ajan Liljeroos on samalla myös toiminut yrittäjänä tehden sosiaalisen median sisällöntuotantoa ja markkinointia. Tietokone on Liljeroosille tärkeä työkalu. Sen äärellä hän tekee yrittäjän töitään kotona pääosin viikonloppuisin.

– Rakastan uusien asioiden oppimista. Väitöskirjaa kirjoitan tällä hetkellä ilman apurahaa, joten se etenee pienin askelin iltapuhteina työn ohessa.  Työ ja opiskelut tarjoavat minulle hyvää vastapainoa äidin roolissa olemiseen.

Joissain tilanteissa Anna on jättänyt kertomatta suurperheestään. Yhteiskunnassa on edelleen vallalla käsitys, että pienten lasten vanhemmat ovat paljon sairaslomalla, eivätkä ehdi tekemään töitä.

Suurperhe ja ura vaativat oikeaa asennetta

Arjen pyörittäminen ja kunnianhimoiset tavoitteet vaativat Liljeroosin mukaan hyviä organisointitaitoja ja oikeanlaista asennetta.

Liljeroosit ovat perheenä puhaltaneet yhteen hiileen jo 18 vuoden ajan. Perheen lapset ovat tänä vuonna 1, 3, 7, 10 ja 14- vuotiaita.

– Tulin melko nuorena äidiksi, ja tiesin jo varhain, mitä haluaisin työkseni tehdä. Niillä on iso merkitys siihen, että olen tähän ikään mennessä ehtinyt saada sekä suurperheen, että luotua uraa.

Paletin pyörittäminen vaatii tarkkaa suunnittelua ja selkeitä roolijakoja. Ympärillä oleva tukiverkosto on myös tärkeässä roolissa. Liljeroosin perheessä riittää metatyötä, sillä perheen lapsista neljällä on harrastuksia, ja kaksi lapsista ovat erityislapsia.

– Yhdellä lapsista on kuulovamma ja ADHD, toisella ADHD ja kielellinen erityisvaikeus. Kalenterissa on säännöllisesti aika esimerkiksi puheterapiaan ja toimintaterapiaan.

Liljeroosin mukaan hänellä on luontaisesti tapa, joka ohjaa hänet toimimaan.

– Asioita ei pidä jäädä murehtimaan tai stressaamaan. On parempi vain tehdä.

Kaikesta huolimatta Liljeroos kokee, että hän ehtii hyvin sovittamaan arkeensa myös kahdenkeskisiä aikoja perheenjäsentensä kanssa. Vapaa-ajalla perhe pitää matkustelusta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse aina tehdä yhdessä.

– Välillä matkustan vain muutaman lapsen voimin, ja tarjoan heille erityistä huomiota.

Annalle suurperheen vanhemmuus on supervoima, joka kehittää muun muassa organisointitaitoja.

Ennakkoluuloja ja mielikuvia

Entä mitä ennakkoluuloja aktiivinen, uraa tekevä suurperheen äiti kohtaa? Liljeroosin mukaan kukaan ei ole suoraan sanonut mitään, vaikka lapsilukua onkin välillä ihmetelty.

– Joissain tilanteissa olen jättänyt kertomatta perhetilanteestani, sillä olen kuullut sanottavan, että pienten lasten vanhemmat tai erityislasten vanhemmat ovat paljon sairaslomalla, eivätkä ehdi tekemään töitä. Sellainen ennakkoasenne ei aina houkuttele kertomaan perheestä avoimesti. Uskoisin, että kaikki useamman lapsen vanhemmat tietävät, että se ei pidä paikkaansa.

Liljeroosin mukaan suurperheen vanhemmuus, jos joku kehittää organisointitaitoja.

– Itse kutsun sitä salaiseksi supervoimakseni. Ilman lapsiani olisin luultavasti paljon laiskempi, toteaa Liljeroos.

Lue myös: Suurperheellisen supervoimista on apua niin töissä kuin kotona – 7 lyömätöntä hyötyä

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X