Minun tarinani 03.03.2023 Päivitetty 20.03.2024

Kolmosten synnyttyä Henna ja Miika olivat onnensa kukkuloilla – Sitten perhettä kohtasi odottamaton suru

Pienen Iivon elämä jäi vain 18 päivän mittaiseksi. Nyt vanhemmat yrittävät löytää tasapainon perheonnen ja suremisen välillä.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Mariella Kreivi & haastateltavan kotialbumi
6 kommenttia

Ostoksilla Henna pyysi myyjää esittelemään lastenvaunuja, jotka sopisivat kahdelle vauvalle.

Siis kaksosille? myyjä varmisti.

Henna nyökkäsi. Hänellä ei ollut voimia selittää tuntemattomalle, että vaunut eivät olisi kaksosia varten. Ne tulisivat kolmosille, joista vain kaksi selvisi.

Aavistus odotuksessa

Raskaustesti oli näyttänyt positiivista, kun Hennan ja Miikan esikoinen oli vasta kymmenen kuukauden ikäinen.

Vanhemmat tuumasivat, että nytpä he pääsisivät helpolla. Juuri mitään ei tarvitsisi hankkia, koska vauvalle kävisivät isosiskon vanhat vaatteet ja tarvikkeet.

Pian Hennalle tuli tunne, että kohdussa voisi olla useampi kuin yksi vauva. Vatsa alkoi näkyä paljon aiemmin kuin esikoista odottaessa.

Lisäksi Henna alkoi kärsiä pahoinvoinnista, jota hänellä ei ollut ilmennyt edellisessä raskaudessa.

Henna oli innoissaan, sillä hänen oma äitinsä on kaksonen. Henna oli salaa ajatellut, että olisipa ihanaa saada itsekin kaksoset.

Hennan aavistus useammasta vauvasta osoittautui oikeaksi.

Varhaisraskauden ultraäänitutkimuksessa paljastui, että perhe olisi täydentymässä vielä runsaammin kuin Henna oli uskaltanut toivoa.

Murheet kutistuvat

Kun tieto kolmosraskaudesta tuli ilmi, pariskunta ryhtyi ensi töikseen selvittämään käytännön asioita. Ajatukset risteilivät auton vaihtamisesta siihen, minkälaisia perhevapaita heille olisi luvassa. Tai minkälaiset vaunut pitäisi hankkia, jotta esikoinenkin mahtuisi kyytiin?

– Kunhan alkujärkytyksestä pääsi yli, olimme todella iloisia. Mikä mieletön onni osuikaan kohdalle, että saisimme kolmoset, Henna muistelee tuolloisia tunnelmia.

Pian selvisi, että Henna ja Miika odottivat yhtä tyttöä ja identtisiä kaksospoikia. Täydellistä, Henna ajatteli. Sittenhän perheessä olisi yhteensä kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.

Perhe odotti kolmosia suurella innolla.

Suomessa syntyy kolmosia vuosittain vain 5–10 perheeseen. Tilanteen harvinaisuus aiheutti toisaalta jännitystä. Miten perhe saisi järjestettyä esikoisensa hoidon, jos Henna joutuisi pitkäksi aikaa vuodelepoon? Tai miten he luovisivat sairaalan ja kodin välillä, kun vastasyntyneet joutuisivat olemaan viikkoja sairaalassa?

– Jälkikäteen olemme ajatelleet, että ne murheet olivat tosi pieniä. Nyt kun olemme tässä pisteessä, että heitä on yksi vähemmän.

Vauhdilla maailmaan

Eräänä tammikuisena sunnuntaipäivänä ja sitä seuraavana yönä Henna tunsi supistuksia. Raskausviikkoja oli tuolloin takana vasta 29 + 4.

Synnytyssairaalasta opastettiin ottamaan Panadolia ja seuraamaan tilannetta, jos supistukset jatkuisivat vielä toisenkin tunnin ajan.

Supistukset loppuivat, ja maanantaina Henna meni sovitusti äitiyspoliklinikan kontrollikäynnille. Siellä todettiin, että kohdunsuu oli alkanut pehmetä.

Henna jäi vuodelepoon osastolle, jossa hän vietti seuraavan yön. Kun hän kävi tiistaiaamuna varttia vaille kuusi vessassa, lapsivedet menivät.

Raskaus oli edennyt viikolle 29 + 6. On tavallista, että monisikiöraskauksissa lapset syntyvät keskosina. Niin kuin kolmosraskauksissa yleensä, synnytys tapahtui keisarileikkauksella.

Henna ehti soittamaan Miikan paikalle todistamaan kolmosten saapumista maailmaan. Vauvojen syntymäajat olivat 7.03, 7.04 ja 7.05.

– Oli oikea tähtihetki, kun vauvoja näytettiin meille verhon takaa. Muistan, että pienimmästäkin pojasta sanoin heti miehelle, että eihän hän niin pieni ollutkaan.

Lasten painot olivat 1650, 1550 ja 1100 grammaa.

Kolmoset vietiin vastasyntyneiden teho-osastolle ja Henna heräämöön. Jo samana iltana hän pääsi ihailemaan vastasyntyneitä, joista jokainen nukkui omassa keskoskaapissaan.

Äkkinäinen muutos

Pienet kasvoivat ja kehittyivät sairaalassa hyvässä hoidossa. Heidän vointinsa oli tasainen, maitomääriä saatiin nostaa hiljalleen ja muutenkin kaikki tuntui sujuvan hyvin.

Henna oli helpottunut. Koko raskauden ajan hän oli henkisesti valmistautunut pahimpaan, koska kyseessä oli riskiraskaus.

– Parin viikon kuluttua vauvojen syntymästä uskalsin varovasti hengähtää. Suurista riskeistä huolimatta kaikki oli hyvin, ja vauvat olivat hyvävointisia ja turvallisesti mahan ulkopuolella.

Kaikki sairaalassa vaikutti sujuvan hyvin.

Vauvoista pienin, Iivo, oli kahden viikon ja kahden päivän ikäisenä Miikan sylissä kenguruhoidossa eli ihokontaktissa. Huoneeseen tullut hoitaja pisti merkille, että vauva oli kalpea.

Iivon pulssi ja happisaturaatio heilahtelivat. Sellainen on tyypillistä keskosvauvoille, mutta silloin sitä tapahtui enemmän kuin aiemmin.

Tarkemmat tutkimukset osoittivat, että jokin infektio oli päässyt iskemään. Lääkäri epäili, että kyse voisi olla verenmyrkytyksestä. Otettiin verikokeita, ja antibioottikuuri aloitettiin heti.

Oli keskiviikko, ja jo samana iltana Iivolle piti antaa enemmän hengitystukea. Vauvan väri oli muuttunut silminnähden huonommaksi.

– Ei silti käynyt mielen vieressäkään, mitä tulisi vielä tapahtumaan. Ajattelin vain, että Iivo on huippuhoidossa ja hoitohenkilökunta tekee kaikkensa, että kyllä hän vielä selviää, Henna kertoo.

Perjantaiaamuna sairaalasta soitettiin ennen aamuseitsemää. Lääkäri sanoi, että nyt Hennan ja Miikan olisi hyvä tulla paikalle. Iivon vointi oli heikentynyt hoidosta huolimatta. Oli hätäkasteen aika.

Jäähyväiset

Iivo sai kasteessa nimensä perjantaina aamulla yhdeksän aikaan. Hoitajat ottivat kastetilaisuudesta paljon kuvia, mistä Henna on ollut jälkikäteen hyvin kiitollinen. Muutenkin hoitohenkilökunta oli aidosti läsnä ja toimi suurella ammattitaidolla järkyttävän tilanteen keskellä, hän muistelee.

Onneksi Iivon nimi oli päätetty jo hyvissä ajoin ennen hätäkastetta.

Samana iltapäivänä vanhemmat joutuivat kuulemaan sanoista musertavimmat. Mitään ei ollut enää tehtävissä, eikä Iivon tilanne kohentunut maksimaalisesta tehohoidosta huolimatta.

Henna pyysi, että hän saisi kaikki kolme syliinsä. Iivo ja sisarukset nostettiin keskoskaapeista Hennan käsivarsille. Pian Iivo sulki silmänsä viimeisen kerran.

Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Henna sai pidellä heitä kaikkia yhtä aikaa sylissään.

Iivo oli kuollessaan vain 18 päivän ikäinen.

Henna ja Miika Iivon siunaustilaisuudessa maaliskuussa 2022.

Onnittelut ja osanotot

Tasapainoilu perheonnen ja suremisen välillä on ollut vaikeaa.

– Olen monta kertaa miettinyt, että olisi paljon helpompaa hoitaa kolmea vauvaa kuin hoitaa kahta vauvaa samalla, kun tekee surutyötä.

Kerran Iivon haudalla käydessään Henna huomasi, että samalla hautausmaalla on jonkin toisen perheen kolmosten hauta. Kaiverruksesta Henna luki, että kolmoset olivat syntyneet ja kuolleet samana päivänä.

– Se pistää miettimään, että tilanne voisi olla paljon huonompikin. Totta kai pitää olla kiitollinen, että meillä on sentään kaksi elossa, ja esikoinenkin. Suru Iivosta ei silti helpota pisaraakaan. En oikein tiedä, miten päin tässä pitäisi olla.

Tuntemattomat usein luulevat, että perheen nuorimmat lapset ovat kaksoset.

Ensimmäiset päivät ja viikot tuntuivat raskailta. Kolmosten kuulumisia kyselevät tuttavat menivät sanattomiksi, kun Henna joutui kertomaan heille, että yksi vauvoista on poissa.

Ne, jotka puolestaan tiesivät tapahtuneesta, tulivat sanomaan: ”Onnittelut, ja otan osaa.” Sellaisten toivotusten vastaanottaminen tuntui todella ristiriitaiselta.

Kotonakaan Henna ei voinut päästää tunteita valloilleen. Perheen esikoinen oli niin pieni, ettei hän ymmärtänyt tulleensa isosiskoksi saati menettäneensä toisen pikkuveljensä.

Jos Henna alkoi itkeä, myös esikoinen alkoi itkeä hätäännyttyään äitinsä tunnereaktiosta.

Kaksin kolmoset

Kolmossisarukset ovat nyt reilun vuoden ikäisiä. Esikoinen on pian 2,5-vuotias.

Tuntemattomat ymmärrettävästi olettavat, että perheen nuorimmat lapset ovat kaksoset. Suurimmaksi osin Henna myötäilee heitä, jotta pääsisi helpommalla ohimenevissä tilanteissa.
– Samalla tunnen piston sydämessä, koska se kuulostaa siltä kuin Iivoa ei olisi ollut olemassakaan.

Henna ja Miika haluavat välttää Iivon nostamista jalustalle. He eivät tahdo, että perheen muille lapsille syntyisi käsitys, että he olisivat vähemmän rakastettuja.

Lapset eivät voi muistaa Iivoa, mutta Henna ja Miika aikovat pitää hänen muistoaan yllä. Kun kolmossisarukset viettivät taannoin syntymäpäiviään, ilmapallokoristelut komeilivat kolmessa värissä: vaaleanpunaisessa, vaaleanvihreässä ja vaaleansinisessä, joka oli alusta asti Iivon väri.

Jouluna joulukuusessa oli Iivon muistoksi oma kuusenkoriste.

Henna suunnittelee kokoavansa kuvakirjan kolmosten ensivaiheista, ja Iivon kuvia on muutenkin esillä kodissa. Esikoiselle on kuvia katsellessa näytetty, kuka kolmosista on Iivo. Tätä nykyä hän tunnistaa Iivon kuvista ja sanoo, että tälle ja vaarille voidaan vilkuttaa taivaaseen.

Surun jälki

Iivon täsmällinen kuolinsyy ei ole tiedossa. Se tekee asian hyväksymisestä entistä vaikeampaa. Kun tapahtuu jotain näin traagista, tapahtumalle haluaisi saada selityksen.

Suru pitää otteessaan, mutta myös ilo perheen muista lapsista on läsnä. Ehkä surun ja onnen rinnakkaiselo joskus helpottaa, mutta toistaiseksi se tuntuu kaukaiselta.

Ajatuksissaan Henna palaa usein hetkeen, kun hän sai pitää kaikkia kolmea sylissään yhden ainoan kerran. Iivo sai nukkua pois sisarustensa ympäröimänä, heidän sydämiensä tuttuja sykkeitä kuunnellen.

Suuren surun keskellä on lohdullista ajatella, ettei koko maailmasta olisi löytynyt yhtä turvallista paikkaa lähteä.

Perheensä yksityisyyden suojaamiseksi Henna, Miika ja Iivo esiintyvät jutussa pelkillä etunimillään eikä perheen muiden lasten nimiä mainita.

Kaikkien perheenjäsenten henkilöllisyys on kuitenkin Kaksplussan tiedossa.

Lue myös: ”Niin mekin ajattelimme, ja silti se tapahtui meille” – Nuutti-vauva kuoli, ja nyt äidillä on painava viesti muille vanhemmille

 

Lue myös

Kommentit (6)

No kai ne ihmiset nyt ilman muuta luulee, että ne pennut on kaksoset. Ei kai nyt niiden otsassa lue, että kolmas kakara on kuollut. Ei hitto näitä mammoja, kun ollaan niin helvetin herkkiä.

Toivottavasti saat yhtä lämpimän kommentin joltain kun menetät jonkun itsellesi läheisen ihmisen.

Kaikkea hyvää tälle perheelle! ❤️

Miksi kutsut toisten lapsia ja vauvoja pennuiksi ja kakaroiksi? Kuulostaa todella ilkeältä nimittelyltä varsinkin, kun kyseessä ovat todellakin hyvin pienet lapset. Minusta äidin, eikä isänkään herkistelyssä ole mitään väärää. He ovat menettäneet lapsensa ja jokaisella on oikeus tuntea surua ja ikävää menetyksistään. Kuollut lapsi halutaan pitää osana perhettä ja enkeli-veljenä muille sisaruksille. En ymmärrä tapaasi, jolla arvostelet ja suorastaan vähättelet lapsensa menettäneitä vanhempia. Sillä ei ole mitään merkitystä, miten pitkään menetetty perheenjäsen on ollut hengissä, surua ja ikävää se aiheuttaa silti.

Täysin ala-arvoista kommentointia!! Kaikkea hyvää tälle perheelle

Olipas siinä kiva kommentti. Häpeäisit.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X