Hynttyyt yhteen – yksinhuoltajaäitien kommuuni

Yksinhuoltajaäidit yhdistivät voimansa ja muuttivat lastensa kanssa saman katon alle. Kumpikin yllättyi siitä, miten hyvin yhteinen arki on sujunut.

Teksti Susanna Chazalmartin
Kuvat Maiju Torvinen

Tunnelmallisen puutalon yläkerrasta kuuluu rumpujen pauketta ja yleistä älämölöä. Aivan kuin yksi haluaisi laulaa, mutta ei saisi ääntään kuuluviin muun metelin alta. Sitten kuuluu vähän kolinaa, jota seuraa hiljaisuus.
Riikka, 26, istuu rauhallisena keittiönpöydän ääressä teekuppi kädessään. Hän on kahden yläkerrassa mesoavan pojan äiti, mutta vaikka poikien isä ei asu saman katon alla, Riikka ei ole yksin. Kämppäkaveri Fanni, 26, on ylhäällä poikien kanssa, ja homma on hallinnassa.
Riikka ja hänen lapsensa Otto, 5, ja Ville, 4, muuttivat yhteen Fannin ja tämän 5-vuotiaan Aapo-pojan kanssa kolme kuukautta sitten. Jo nyt järjestely on osoittautunut niin onnistuneeksi, että naiset katuvat ainoastaan sitä, etteivät lyöneet hynttyitä yhteen jo aikaisemmin.

Kommuuniasuminen lähti vitsistä

Riikka ja Fanni ovat tunteneet toisensa kymmenen vuotta. Koko sen ajan he ovat jakaneet tiiviisti ilonsa ja surunsa. Myös lapset ovat olleet kavereita pienestä asti. Riikka muutti erilleen lastensa isästä kolmisen vuotta sitten, Aapo on elänyt nelisen vuotta kahdestaan äidin kanssa.
Lokakuisena maanantaina Fanni selaili netistä Oulun vuokrattavia kohteita, kun silmään osui mielenkiintoisen näköinen puutalo Kastellin kaupunginosassa. Hetken mielijohteesta Fanni laittoi linkin sähköpostilla Riikalle.
– Panin sen menemään ihan läpällä. Ajattelin, että käydään katsomassa taloa yhdessä, yläkerrasta palannut Fanni sanoo ja nauraa päälle.
Molemmat olivat tottuneet elämään yksin lastensa kanssa. Arki oli usein minuuttipeliä tarhasta hakujen, kotitöiden, opiskelujen ja työssäkäynnin kanssa, mutta yksinhuoltajalla ei ole vaihtoehtoja.
Vai onko sittenkin, naiset huomasivat kysyvänsä itseltään unelmatalon olohuoneessa. Talo oli mukavalla asuinalueella, siellä oli runsaasti ihastuttavia yksityiskohtia, iso sauna, oma piha ja kolme suurta makuuhuonetta.
Sinnehän mahtuisivat he kaikki!
– Aloimme miettiä, että vitsit, pitäisikö muuttaa yhdessä. Sittenhän moni asia helpottuisi. Koulut ja minun harjoittelupaikkanikin olivat lähellä. Jo samalla viikolla allekirjoitimme vuokrasopimuksen, Riikka sanoo.

– Olimme toki auttaneet ja tukeneet toisiamme jo aiemmin, mutta ajattelimme, että saman katon alla asuessa se olisi paljon helpompaa. Tuntui kivalta, että voisimme rakentaa yhdessä toimivampaa arkea, Fanni jatkaa.

Sovussa alusta asti

Fanni oli joutunut jättämään homeongelman takia lähes koko omaisuutensa entiseen asuntoon. Niinpä kun muuttokuorma ajoi uuden kodin pihaan marraskuun alussa, lastina oli lähinnä Riikan tavaroita. Kaapeissa on Riikan astiat, lattioilla Riikan matot. Retrotyyliset sohva ja verhot löytyivät kirpputorilta, ja paljon naiset saivat myös lahjoituksina.

Sopu tavaroiden paikoista ja huonejaosta syntyi luontevasti. Jos toinen ei tykännyt jostain tavarasta, sitä ei pantu esille.
Pojat saivat alakerran valtavan makuuhuoneen itselleen, molemmilla vanhemmilla on omat huoneet yläkerrassa. Fannilla on parveke, takka ja pieni keittiönurkkaus, Riikalla iso kirjahylly.
Aaposta, Villestä ja Otosta tuli tiimi viimeistään siinä vaiheessa, kun Aapo sai parin viikon odottelun jälkeen oman parvisänkynsä yhteiseen huoneeseen, veljesten sänkyjen päälle. Äitien yllätykseksi jopa nukuttaminen samaan huoneeseen on sujunut hyvin, vaikka Riikalla ja pojilla on omat rutiininsa, Fannilla ja Aapolla omansa.
Tarpeen tullen kumpi tahansa voi peitellä, laulaa iltalaulun ja lausua rukoukset, mutta iltapusun saa oma äiti.
– Viime viikolla laitoin poikia yksin nukkumaan kun Fannilla oli menoja. En edelleenkään osannut Aapon ja Fannin yhteistä iltarukousta, joten lupasin Aapolle opetella sen. Seuraavan kerran, kun minä olen illalla yksin laittamassa poikia nukkumaan, saadaan sitten sekin luettua, Riikka sanoo.

Pieni pala luksusta

Fanni työskentelee järjestössä, joka tukee vankeja ja auttaa entisiä lainrikkojataustaisia ihmisiä pääsemään jaloilleen, sekä tekee ennaltaehkäisevää nuorisotyötä. Riikka suorittaa toiminnanohjaajan koulutusta ja opiskelee sairaanhoitajaksi suuntauksenaan vuorovaikutteinen psykiatrinen hoitotyö.

Kun Riikka lähtee aamuseitsemäksi työharjoitteluun, muut jäävät kotiin nukkumaan. Se on luksusta erityisesti Riikan lapsille.
– Aiemmin jouduin kuljettamaan lapset kävellen päiväkotiin aamuvarhaisella ja menemään sitten itse linja-autolla milloin mihinkin suuntaan. Tullessa sama piti tehdä kaupan kautta. Otto ja Ville ovat sopeutuneet hyvin siihen, että aamuisin heitä herätteleekin Fanni, Riikka sanoo.
Vaikka Riikka on Fannin mielestä se talon rakastava ja hellä emo ja hän pikemminkin jämy äiti, Riikan pojat tykkäävät hänestäkin. Aamuisin, kun koko porukka täytyy saada ylös ja lähtövalmiiksi, hän ottaa huumorin avuksi. Poikia naurattaa, kun Fanni ilveilee ja matkii sängyistä kuuluvaa narinaa.
– Ja päiväkodissa kaikki kolme tulevat ovelle halaamaan.
Iltapäivällä pojat hakee se, joka ensimmäiseksi ehtii. Toinen voi tulla töistä suoraan kotiin ja vieläpä valmiiseen pöytään.
– Meillä on omat taloudet, mutta ruokaa laitamme usein koko porukalle. Minä olen kasvissyöjä ja yritän totuttaa myös Riikan poikia kasvisruokiin. Mutta kyllä he taitavat edelleen tykätä enemmän Riikan ruuista, Fanni sanoo nauraen.
Keittiön seinällä tai jääkaapin ovessa ei näy tehtävälistoja. Riikka vahvistaa, ettei sellaisiin ole ollut tarvetta; kotityöt tehdään yhdessä pyykkäystä lukuun ottamatta. Tänään kaikilla on ollut vapaapäivä, joten päivä alkoi yhteisellä siivousurakalla.

Vähän totuttelua

Saman katon alla asuminen on sujunut naisten mielestä yllättävänkin hyvin.

– Odotin isompia haasteita, Riikka myöntää.
– Jos jotain pitää keksiä niin joskus harmittaa, kun Riikka herää lapsineen niin aikaisin aamulla. Meistä olisi Aapon kanssa mukava pötkötellä sängyssä pidempäänkin silloin kun se on mahdollista, Fanni sanoo.
Fanni myöntää myös, että suurperheen äänentasossa on ollut totuttelemista. He olivat Aapon kanssa tottuneet rauhalliseen eloon, mutta kun lapsia on kolme, ei rauhasta ole usein tietoakaan. Jos meno äityy liian hurjaksi, saattaa Fanni tai joku pojista vetäytyä yläkertaan omiin oloihinsa.
– Poikien leikit sujuvat yleensä tosi kivasti, mutta joskus on kolmiodraaman aineksia ilmassa. Päivän leikeistä riippuu, kuka on ylimääräinen pyörä.
Joka toinen viikonloppu talossa on rauhallisempaa, kun Otto ja Ville ovat isänsä luona. Silloin Riikka tapaa kavereitaan ja käy ulkona. Molemmilla on myös viikolla omat menonsa – Riikalla järjestöhommansa ja Fannilla harrastuksensa. Nyt, kun kotona on kaksi aikuista, menot on helpompi saada järjestymään.
Kun koko porukka on yhdessä kotona, Fanni ja Riikka pelaavat ja touhuavat lasten kanssa. Yhteinen rakas harrastus on saunominen.

Voimaa kaverista

Yhteisöllisyyden tunne on Riikan ja Fannin mielestä parasta, mitä yhdessä asumisesta on seurannut. Siinä missä he yksin eläessään vastasivat arjesta itse, he saavat nyt tukea ja apua toisiltaan.

– Tuntuu hyvältä, että voi joskus pyytää toista selvittämään vaikka lasten välisiä kärhämiä. Ja kun arki on sujuvampaa, jää enemmän aikaa lapsille, Riikka sanoo.
Riikka uskoo, että järjestelystä voi olla suurta apua myös tulevaisuutta ajatellen. Lapset oppivat ymmärtämään erilaisuutta ja kunnioittamaan toinen toistaan.
Sopu talossa säilyy parhaiten sillä, että kaikki uskaltavat sanoa ääneen sen, mitä ajattelevat. Jos lattialle jätetty sukka tai toisen tapa herätä aamuvarhaisella ärsyttää, siitä sanotaan heti.
– Meitä auttaa se, että tunsimme toisemme jo ennestään. Luotamme toisiimme ja viihdymme toistemme seurassa, Fanni pohtii.
Mutta nyt Aapo, Ville ja Otto alkavat riehaantua siihen malliin, että Fanni toteaa laittavansa lohet tulille lounasta varten ja Riikka alkaa salaatintekoon.
Illalla Riikan pojat menevät mummolaan ja Fannille tulee vieraita syömään sushia. Ne hän aikoo valmistaa oman huoneensa keittiönurkkauksessa, jotta Riikka saa nauttia alakerrassa vapaaillastaan.
Aapo puolestaan aikoo nauttia äidin jakamattomasta huomiosta koko viikonlopun. Vaikka kämppiksiä vähän ikävä tuleekin.

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Hei! Kiitos hyvästä huomiosta. Juttu on julkaistu vuonna 2014, jolloin oli vielä tapana tehdä lyhennelmiä pitkistä jutuista ja ohjata lukijat ostamaan lehti sitä kautta :) Nyt on koko juttu julki!

Avatar

Miksi tämä juttu loppuu kesken? Ei saa luettua kokonaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä