Minun tarinani 18.04.2017 Päivitetty 12.12.2022

Kulttuuri piristää: 10 menovinkkiä koko perheelle

Kaksplus kokosi yhteen kevään hauskimmat menovinkit lapsiperheiden kulttuuririentoihin ympäri Suomen. Tarjolla on lastenteatteria, elokuvia, tanssia, näyttelyitä ja tapahtumia moneen makuun.

Teksti
Riikka Heinonen
Kuvat
Harri Hinkka/Tampereen Teatteri, Sealife, Joona Pettersson/Tanssiteatteri Hurjaruuth

1. Pikku Kakkosen suosikki Tuttiritari seikkailee Tampereella

Uusi koko perheen seikkailumusikaali Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus viihdyttää lapsia ja aikuisia Tampereen teatterissa 20.5. asti. Tarinan päähenkilön Tuttiritarin esittäjän Jukka Leistin käsikirjoittama esitys tarjoaa viihdyttävää musiikkia ja hulvatonta komiikkaa, kun kaukaisessa kuningaskunnassa alkaa tapahtua kummia. Esitystä suositellaan yli 3-vuotiaille, sillä se on kestoltaan kahden tunnin mittainen.

2. The Boss Baby -elokuva naurattaa koko perhettä

Vauhdikas koko perheen animaatio The Boss Baby sai ensi-iltansa 12.4. elokuvateattereissa. Suosittujen Madagascar-elokuvien ohjaajan uutuusanimaation pääosassa seikkailee erikoislaatuinen vauva, joka on pukeutunut pukuun ja solmioon ja puhuu miehen äänellä. Leikkisän hauska animaatio kertoo siitä, kun perheeseen saapuu uusi vauva. Tarinan käänteet nähdään mielikuvitukseltaan vilkkaan 7-vuotiaan isoveljen Timin silmin.

Sealife näyttely

3. Sea Lifessa tutustutaan fossiileihin ja jurakauteen

Linnanmäen Sea Life -akvaariokeskuksessa Helsingissä avautui 6.4. Jurassic Seas -näyttely, joka tutustuttaa kävijät jurakauden asukkeihin ja niiden historiaan. Uudessa näyttelyssä nähdään niin sarvihaita, täpläluuhaukia kuin molukkirapuja. Näyttelyn erikoisuutena ovat fossiilit, joiden historiasta oppii paljon lisää. Merimaailma Sea Life on yksi Helsingin suosituimmista lapsiperheiden nähtävyyksistä.

4. Tuttu loru herää henkiin Nukketeatteri Sampossa

Kaikille tuttu loru herää henkiin helsinkiläisen Nukketeatteri Sampon koko perhettä viihdyttävässä Harakka huttua keittää -konsertissa. Esitys tarjoaa monipuolisen kattauksen musiikkia, hauskoja tarinoita ja erilaisia nukkeja. Esityksiä nähdään Nukketeatteri Sampossa 20.5. asti. Nukketeatterikonsertti sopii kaikenikäisille ja on kestoltaan 30 minuuttia.

5. Helsingin Kaivopuisto täynnä hevosia

Hevoset Kaivarissa -tapahtuma täyttää Helsingin Kaivopuiston hevosilla 20.–21.5. Tapahtumaan on kutsuttu mukaan yli sata hevosta esittelemään hevosalan laajaa kirjoa. Ilmaiseen koko perheen suurtapahtumaan odotetaan kymmeniä tuhansia kävijöitä. Ihmeteltävää ja ihasteltavaa riittää varmasti koko perheelle.

6. Hui kauhistus! -kummituskomedia koko perheelle

Tampereen komediateatterissa nähtävä Hui kauhistus! -kummituskomedia vilisee kummituksia, vampyyreita ja muita kummajaisia. Mutta ovatko ne niin pelottavia kuin luulisi? Mauri Kunnaksen suosittuun lastenkirjaan perustuva komedia saa ensi-iltansa Tampereella 11.5. ja esitykset jatkuvat läpi kesän 12.8.2017 saakka. Esitystä suositellaan yli 3-vuotiaille, ja sen arvioitu kesto on puolitoista tuntia.

7. Herra Hakkarainen harrastaa Turun Linnateatterissa

Mauri Kunnaksen klassikkosatuja on luvassa lisää, kun lasten suosikkihahmo Herra Hakkarainen seikkailee Turun Linnateatterin uutuusnäytelmässä. Herra Hakkarainen harrastaa -lastennäytelmässä Hakkarainen kuulee, mitä kaikkea muut tassulalaiset harrastavat. Hän harmistuu, kun kaikilla muilla on hienot harrastukset, eikä hänellä ole ainuttakaan.

Onneksi öisin Hakkarainen voi harrastaa mitä vain: kerätä ihmeellisiä asioita, liikkua ilman rajoitteita ja taiteilla. Hän tosin itse ei tiedä yöllisistä seikkailuistaan mitään, sillä hän on syvässä unessa! Lopulta tunnettu unissakävelijä löytää harrastuksen, josta voi olla itsekin ylpeä. Esitykset jatkuvat Turun Linnateatterissa 29.7. saakka.

8. Koiramäen väki Oulussa

Mauri Kunnaksen lastenkirjasuosikin Koiramäen elinpiiri hahmoineen on herätetty henkiin Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa. Aivan uudesta näyttelystä ei kuitenkaan ole kyse, sillä Koiramäen hahmot ovat ilahduttaneet lapsia ja aikuisia Pohjois-Pohjanmaan museossa jo vuodesta 1996 lähtien. Näyttely soveltuu parhaiten 4–6-vuotiaille lapsille, mutta tarjoaa elämyksiä kaiken ikäisille.

Museokäyntiin kannattaa varata kunnolla aikaa, sillä Koiramäen väki -näyttelyssä lapset saavat kuunnella Koiramäen tarinoita, sovittaa koirankorvia päähänsä ja esittää nukketeatteria käsinukeilla.

Floora & Fauna -teatteriesitys

9. Ruutia! Kansainvälinen tanssifestivaali lapsille ja nuorille

Jo 21. kertaa järjestettävällä Ruutia!-festivaalilla Helsingin Kaapelitehtaalla nähdään tasokkaita tanssiesityksiä Suomesta ja ulkomailta. Tanssiteatteri Hurjaruuthin emännöimä keväinen festivaali on vakiinnuttanut jo paikkansa pääkaupunkiseudun tanssitarjonnassa. 25.–29.4. järjestettävällä festivaalilla nähdään monipuolinen kattaus tanssiesityksiä lapsille ja nuorille.

Festivaalin avausesityksenä on Hurjaruuthin uusi videotaidetta, tanssia ja musiikkia yhdistävä Flora & Fauna. Esitys on suunnattu yli 2-vuotiaille lapsille.

10. Arkkitehtuuria vauvoille ja taaperoille

Helsingissä sijaitsevan Suomen arkkitehtuurimuseon työpajat tarjoavat 24.4.–27.4. lapsille ja vanhemmille elämyksiä arkkitehtuurin parissa. Työpajat hyödyntävät arkkitehtuurin peruselementtejä, kuten valoa, varjoa, väriä, muotoa, tilaa ja ääntä, joihin tutustutaan eri aistein. Tunnustellaan tilaa! -paja tarjoaa alle 1-vuotiaille (4–12 kk) jännittäviä aistikokemuksia. Lapset pääsevät tunnustelemaan ja ihmettelemään erilaisia materiaaleja, konttaamaan, ryömimään ja piiloutumaan.

Leikitään kaupunkia! -pajassa 1–2-vuotiaat lapset pääsevät rakentamaan unelmien kaupunkia. Paikat työpajoihin varataan ennakkoon.

Lue myös Kaksplussan verkostobloggaajien helpot ideat lapsiperheen puuhailuun:
Bloggaajien vinkit sadepäivän sisäpuuhiin
Helposti kivaa arkeen – bloggaajien 7 ideaa ulkoiluun

Tallenna

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X