Liisa, 41, ja hänen tanskalainen puolisonsa ovat kuuroja, joten vauva kasvaa nelikielisessä kodissa – ”Miten osaisi kaivata sellaista, jota ei ole koskaan ollutkaan?”
Liisa Boll Syväsalmi kertoo, miten arki vauvan kanssa onnistuu viittomakielellä sekä miten kuurojen lapset oppivat puhumaan. Entä onko sellaisia tilanteita, joissa hän itse kaipaisi kuulevansa?
Vauva herää päiväuniltaan ja parkaisee. Tärinähälytin ilmoittaa sen toisessa huoneessa hääräilevälle Liisa Boll Syväsalmelle, 41, vaikka hän ei 7-kuukautisen lapsensa kutsuhuutoa pystykään kuulemaan.
– Hälyttimen voi laittaa vaikka klipsillä kiinni rintsikoihin ja liikkua ympäri kotia vapaasti, hän selittää.
Apuvälineiden turvin vauvan hoitaminen onnistuu, vaikka vanhemmilla ei olisi kuulevia korvia.
Lähetin tunnistaa vauvan itkun ja välittää sen eteenpäin tärinähälyttimiin. Liisan perheessä yksi tärinähälytin on pysyvästi sängyn petauspatjan alla. Kuurot hyödyntävät usein myös vilkkuvaloja, riippuen huoneiden määrästä.
– Ne reagoivat myös esimerkiksi ovikelloon ja palohälyttimeen, samoin kuin tärinähälyttimet.
Entä väriseekö tärinähälytin jo pienistäkin vauvan ähinöistä? Erityisesti öisin moni vanhempi haluaa pysyä unten mailla, ellei vauva vaadi selvästi huomiota.
– Hälytintä pystyy onneksi säätämään: sekä äänenvoimakkuutta että viivettä, jolla se alkaa hälyttää.
Ennen nukuttiin käsi kiinni vauvan sängyssä
Erilaista oli ennen vanhaan.
Liisakin on kuullut tarinoita, joissa kuurot ovat joutuneet sitomaan naruja kotikutoisiin hälytysjärjestelmiin tai nukkumaan käsi äitiyspakkauslaatikossa.
Tekniikan kehityksellä onkin osansa siinä, että Liisa pystyy kokemaan äitiyden samanlaiseksi niiden kanssa, joilla kuuloaisti toimii.
– Tuntoaistia tulee käytettyä ehkä muita enemmän, esimerkiksi tunnustellessa, millä tavalla vauvan hengitys rohisee.
Usein juuri tuntoaisti on niin kuuroilla kuin sokeilla tarkka.
– Jo pienenä ihmettelin, kun siskoni ei tuntenut junan liikkeellelähtöä, vaikka itse tunsin sen aivan selvästi.
”Kuurous ja viittomakieli ovat lahjoja”
Vielä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa Liisa olisi toivonut kuulevansa. Sillä miten osaisi kaivata sellaista, jota ei ole koskaan ollutkaan?
41-vuotias Liisa on elänyt ilman äänten maailmaa syntymästään saakka. Kuurous aiheutui hänen äitinsä raskausaikana sairastamasta vihurirokosta. Ennen MPR-rokotuksia vuosittain syntyi useita vihurirokon vaurioittamia lapsia.
– Sukuni on umpikuulevaa, mutta opetteli sitten viittomakielen synnyttyäni.
Liisan perhe myös kiinnittyi vahvasti alusta pitäen kuurojen yhteisöön. Hänen vanhempansa osallistuivat kuurojen tapahtumiin, ja olivat esimerkiksi järjestämässä Helsingissä 1980-luvulla pidettyä kuurojen maailmankongressia.
– Olen kasvanut sen ajatuksen kanssa, että kuurous ja viittomakieli ovat lahjoja ja että kuurojen yhteisö on suuri ylpeyden ja ilon aihe.
Apuvälineiden avulla vauvan hoitaminen onnistuu, vaikka vanhemmilla ei olisi kuulevia korvia.
Vauva kasvaa nyt nelikielisessä kodissa
Kuurojen yhteisö tarjosi myös mahdollisuuden rakkauden leimahtamiseen, kun vuonna 2013 Bulgariassa pidetyissä olympialaisissa Liisa kohtasi nykyisen, tanskalaisen miehensä. Molemmat seurasivat siellä kisoja penkkiurheilijoina.
– Tunne ei kuitenkaan silloin vielä ollut molemminpuolinen, Liisa muistelee ihastumistaan.
Jokaisella maalla on oma viittomakielensä, ja monissa maissa sormiaakkosetkin ovat erilaisia. Tutustuminen luonnistui kuitenkin hyvin, koska Liisa sattui osaamaan tanskalaista viittomakieltä, kiitos läheisten tanskalaisten ystävien.
– Usein erimaalaiset pystyvät kommunikoimaan myös siksi, että viittomakielet ovat niin visuaalisia. On myös olemassa niin kutsuttuja kansainvälisiä viittomia, mutta ne eivät ole standardeja.
Nyt Liisan vauva tulee kasvaessaan oppimaan peräti neljä kieltä: suomen, tanskan ja molempien maiden viittomat.
Keskenään Liisa ja hänen miehensä viittovat nykyään suomen viittomilla, koska he asuvat täällä, Vantaalla.
Toisin kuin Liisan, hänen puolisonsa suvussa kulkee kuurous vahvana mukana, joten he eivät etukäteen pystyneet aavistelemaan lapsensa kuulon astetta.
– Meille tuli sitten ikään kuin kompromissilapsi: hänen oikea korvansa on kuuro, mutta vasen kuuleva.
Viittomisessa on haasteensa – ja myös etunsa
Joskus arjessa tulee eteen tilanteita, joissa viittominen voi olla kimuranttia. Esimerkiksi hanskat kädessä ulkona tai pimeässä.
Liisa suhtautuu näihin tilanteisiin kuitenkin järjestelykysymyksinä. Pimeässä kaivetaan esiin jokin valonlähde. Automatkoilla vauvaa tarkkaillaan peilin kautta.
Joissakin hetkissä käsillä puhumisesta on myös yllättävää etua.
– Nuorena oli todella helppoa olla baareissa, kun ei tarvinnut karjua toistensa korviin. Kätevästi saa myös viitottua kauas, ja ikkunoidenkin läpi.
Neuvolassa ja päiväkodissa tulkit apuna
Viittomakieltä taitamattomien keskuudessa kuurot turvautuvat tulkkeihin, kuten esimerkiksi opiskeluissa, sairaalassa tai vauvan kanssa neuvolakäynneillä.
– Neuvolassa meidät on kohdattu todella hienosti. On otettu huomioon se, että vauvamme äidinkieli on viittomakieli ja kysytty kielen kehityksestä sen mukaan. Yleisesti ottaen ihmiset muutenkin suhtautuvat hyvin, vaikka tietämättömyys kuulevien puolelta saattaakin joskus aiheuttaa stressiä ja turhautumista, Liisa avaa.
Jos vastaan tulee ennakkoluuloja, niitä puretaan hänestä parhaiten juttelemalla avoimesti ja antamalla tilaisuus kysymysten esittämiselle.
Kun kuurojen lapsi menee päiväkotiin, yleisin järjestely on olla mukana tavallisessa päiväkotiryhmässä viittovan avustajan kanssa.
– Jos oikein hyvin käy, ryhmässä on muitakin viittomakielisiä lapsia samaan aikaan.
Toisenkinlaiset ratkaisut ovat mahdollisia. Esimerkiksi Helsingissä Franzenian päiväkodissa on ryhmä, jossa on sekaisin täysin kuulevia ja kuuroja lapsia, opettajia ja hoitajia sekä tulkkeja.
– Siellä on aivan huikea meno, Liisa iloitsee.
– Meidän lapsemme on myös sikäli onnekas, että hänellä on kaksi heinäkuista kuuroa ystävää viikon ikäerolla.
Lue myös: Päivin pitkä tie suurperheen äidiksi: kaksosten menetys ja lapsettomuushoidot
Ensimmäiset viittomat jo muutaman kuukauden ikäisinä
Kuurojen elämään tutustumaton saattaa miettiä, milloin ja miten viittovien vanhempien kuuleva lapsi oppii puhetta. Sukulaiset ja nimenomaan päiväkoti pääsevätkin tässä asiassa maalintekopaikalle.
– Valtaväestö on kuulevaa, joten puheelta ei oikein voi välttyä. Viittomakieli kuitenkin hyvin usein kehittyy ensin kuurojen lapsilla – ja paljon aikaisemmin kuin kuulevien vanhempien kuulevat lapset oppivat puhumaan. Kuuleva pikkusiskonikin oppi ensin viittomaan, vasta sitten puhumaan, Liisa kertoo.
Mitkä viittomat Liisa uskoo oman lapsensa oppivan ensimmäisenä?
– Todella monella tutullani ja heidän lapsellaan se on ollut lamppu tai kukka. Meillä ensimmäinen voi mahdollisesti olla myös kissa, joita meillä on kotona kaksi kappaletta.
Keskimäärin lapset oppivat ensimmäiset viittomansa noin 7–8-kuukauden ikäisinä. Näin ollen Liisankin vauvan kielenkehityksen alku on nupullaan. Se jännittää ja kutkuttaa. Muutenkin lapsen kehityksen seuraaminen kuuluu äitiyden nautintoihin.
– Olemme aika onnellisia vanhempia juuri tässä ja nyt, ikäni huomioon ottaen lapsen saaminen ei todellakaan ollut itsestäänselvyys.
Kommentit (1)
Kunnioitan tätä äiti paljon korkeammalle, kuin suurperheen äitiä, jolla on kuulo-aisti kunnossa. Ei tässä heti tule edes mieleen, mitä kaikkea hän kasvatuksessa joutuu tekemään enemmän, kuin muut äidit. Ihailen sinua Liisa suunnattomasti! Toivon kaikkea hyvää sinun perheelle!