Minun tarinani 20.04.2023

Linda on 113 senttiä pitkä, mutta se ei estänyt häntä saavuttamastaan haavettaan suurperheen äitinä

Lyhytkasvuisia henkilöitä on Suomessa noin tuhat. 113 cm pitkä perheenäiti Linda Kouva on yksi heistä.

Teksti
Eeva Pettersson
Kuvat
Haastateltavan kotialbumi

Linda Kouva elää keskellä ruuhkavuosia. Siitä pitävät huolen perheen neljä lasta, päivätyö, lasten harrastukset ja kotiaskareet. Arki on monella tapaa samanlaista kuin muillakin lapsiperheen elämää elävillä, mutta välillä hyvin arkisetkin asiat vaativat Lindalta erityistä huomioimista onnistuakseen.

– Koko lapsuusikäni ajattelin ja toivoin olevani samanlainen kuin muut. Luokkakaverit kasvoivat ohitseni, mutta vasta teini-iässä hyväksyin oman erilaisuuteni, sanoo 113 cm pitkä Linda.

Lindan omassa suvussa ei ole aiemmin ollut lyhytkasvuisuutta.

– On edelleen hieman mysteeri, miksi minusta tuli lyhytkasvuinen.

Asian hyväksymistä helpotti, kun Linda teini-iässä lähti mukaan lyhytkasvuisille suunnattuun yhdistykseen.

– Oli silmiä avartavaa huomata, etten ollutkaan erilaisuuteni kanssa yksin.

Riskisynnyttäjästä neljän lapsen äidiksi

Lyhytkasvuisten yhdistyksessä Linda tapasi myös aviomiehensä Timon, jonka kanssa Lindan haaveet vaimoksi ja äidiksi tulemisesta kävivät toteen. Kouvien perheeseen kuuluvat lapset Tuukka 12, Linnea 10, Teemu, 8 ja Sanni, 4.

– Vaikka olemme mieheni kanssa molemmat lyhytkasvuisia, kolme ensimmäistä lastamme ovat normaalipituisia. Se yllätti meidät. Ainoastaan nuorin lapsemme Sanni on saanut isänsä lyhytkasvuisuuteen liittyvän geenin, sanoo Linda.

Linda Kouvalle lyhytkasvuisuus ei ole ollut esteenä unelmien toteuttamiselle. Oman perheen perustaminen ja äitinä oleminen olivat haaveita, jotka toteutuivat.

Lindan raskausuutisiin on aina suhtauduttu niin sukulaisten ja tuttavien kuin lääkärienkin puolelta positiivisesti ja kannustavasti.

– Olimme varautuneet negatiiviseen vastaanottoon, mutta lääkärit ja muu terveydenhuollon henkilökunta ovat jokaisella kerralla suhtautuneet raskauteeni positiivisesti, vaikka lyhytkasvuisuuteni vuoksi olenkin ollut riskisynnyttäjä ja kaikki lapset ovat syntyneet suunnitellulla sektiolla.

Myös raskaudet ovat sujuneet Lindalla hyvin.

Lue myös: ”Vauva oli tulla sektioarvesta läpi” – lyhytkasvuisen Millan toinen raskaus ei sujunut ongelmitta

Lindan kaikki neljä raskautta ovat sujuneet hyvin.

– Olen pystynyt hyvin olemaan kiinni työelämässä jokaisen raskauden kohdalla aivan raskauden loppumetreille äitiyslomalle asti.

Arkiset askareet vaativat ennakointia

– Kekseliäisyyttä, ennakointia ja mielikuvitusta, luettelee Linda.

Muun muassa näitä taitoja hän on saanut harjoittaa koko elämänsä ajan, sillä maailma tuntuu olevan rakennettu tietyn pituisille ihmisille.

–  Esimerkiksi ruokakaupassa käynti on lyhytkasvuiselle hieman haastavaa. Jakkaran avulla saan nostettua tavaroita ylempää. Tavaroiden kerääminen isoon kärryyn onnistuu, mutta niiden ottaminen pois kärrystä on pituuteni vuoksi hankalaa.

Monesti Linda pyytää kauppareissuille avuksi vanhempia lapsiaan.

–  Heistä on paljon apua monessa asiassa. Vanhin lapsista ohitti juuri pituudessa 143 cm pitkän isänsäkin, sanoo Linda.

Kouvien kotona kaikki huonekalut ja kalusteet keittiön tasoja myöden on suunniteltu normaalipituisille.

–  Mikäli kaipaan jotain korkealta hyllystä, pyydän lapsia auttamaan. Toki voin tarpeen tullen itsekin kiivetä korkealle. Monesti myös sijoitan mahdollisimman alas kaikki ne tavarat, joita eniten tarvitsen. Keittiöhommissa minulla on korkeutta tuomassa apuna steppilauta.

Keittiöaskareissa Lindalla on apuna steppilauta.

Vaatteita Linda löytää itselleen huonosti vaatekaupoista.

–  Etenkin housut ja juhlavaatteet ovat haasteellisia, kun sopivia kokoja ei tahdo löytyä. Joudun käyttämään paljon ompelijan palveluita.

Linda ajaa arkisin työmatkansa Somerolta Tammelaan autolla, joka on suunniteltu hänen tarpeitaan varten.

–  Minulla on sähkötoiminen kuljettajan istuin. Sitä saa säädettyä niin korkeus kuin pituussuunnassakin. Auton polkimia on jatkettu pituuteeni sopivaksi, ja lisäksi automaattivaihteisto helpottavat ajamista.

Linda työskentelee vanhempiensa omistamassa kehitysvammaisten palveluasumisyksikössä keittiövastaavana. Työpaikalla on erikoismitoitettu keittiö. Linda kouluttautui lukion jälkeen catering-alalle, mutta myöhemmin hän opiskeli itselleen myös kehitysvamma-alan ammattitutkinnon ja valmistui vastikään lähihoitajaksi.

– Tarvittaessa teen töitä saman talon sisällä myös hoitajana.

Virtaa ja vertaistukea yhdistyksestä

Suurperheen äitinä Linda ei hektisen perhearjen keskellä juurikaan itse ehdi harrastamaan, mutta valtakunnallisen lyhytkasvuisille suunnatun yhdistyksen järjestämät erilaiset tapahtumat ja tilaisuudet tarjoavat silloin tällöin mukavaa vastapainoa arkeen.

– Olin pari vuotta myös yhdistyksen hallituksessa mukana, mutta jäin juuri pois sieltä koska aika ei vain tunnu riittävän.

Suomessa lyhytkasvuisuus kuuluu harvinaisiin sairauksiin. Lyhytkasvuisia on tällä hetkellä yhteensä noin tuhat.

– Koen tärkeäksi tuoda lyhytkasvuisten arkea ja elämää kaikkien tietoisuuteen ja olen mielelläni kertomassa omaa ja perheemme tarinaa siitä kiinnostuneille.

Kouvien perheessä eletään tavallista lapsiperheen elämää.

Kun vielä perheen kuopus syntyi lyhytkasvuisena, yhdistyksen rooli ja sen tarjoamat tapahtumat ja vertaistuki korostuivat entisestään. Omakohtaisella kokemuksella Linda ja hänen miehensä voivat myös antaa paljon vertaistukea lyhytkasvuiselle lapselleen, vaikka hänen syntyessään kaikki olikin aluksi hieman erilaista.

– Minulle on ollut uutta opetella olemaan lyhytkasvuisen lapsen äiti. Asioita katsoo hieman eri kantilta. Välillä miettii, mitä kaikkea nuorin lapsemme joutuu mahdollisesti kohtaamaan, mutta samaan aikaan mietin, että hyvinhän minäkin olen pärjännyt.

Ennakkoluuloja ja niiden murtamista

Etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa Linda on joutunut erilaisuutensa vuoksi hämmästelyjen ja kiusan kohteeksi. Kommentteja on joutunut jonkun verran kuulemaan myös aikuisiällä.

– Muistan kerran, kun työnsin vastasyntynyttä lastani rattaissa ja eräs puolituttu aikuinen tuli vierelle pohtimaan, onko vaunuissa kääpiö. Monelle lyhytkasvuiselle kääpiönimitys on loukkaava, sanoo Linda.

Monet tilanteet ovat yllättäneet Lindan, eikä hän ole aina osannut heti vastata ihmisten hämmentäviin kommentteihin mitään takaisin.

– Vanhemmiten olen kyllä kehittynyt siinä. Etenkin lasten myötä minusta on kuoriutunut sanavalmis leijonaemo.

Linda nostaa hattua niille vanhemmille, jotka osaavat vastata hyvin häntä esimerkiksi kauppareissuilla ihmetteleville lapsilleen.

– Parasta olisi vastata lapsille heti, eikä vain hyssytellä ja olla hiljaa. Neuvoisin heitä kertomaan selvästi, että kaikki eivät vain kasva yhtä pitkiksi. On olemassa erikokoisia ihmisiä.

Jonkun verran myös äitiyteen liittyvää hämmästelyä Linda on joutunut kohtaamaan.

– On voitu esimerkiksi ihmetellä, miten jaksan kantaa vauvaa ja miten pärjään lasten kanssa.

Linda ei kuitenkaan anna ikävien kommenttien lannistaa häntä. Yhdeksi vahvuudekseen hän mainitsee positiivisen elämänasenteen.

– Olen saavuttanut haaveeni, toteaa Linda.

Lue myös: Lyhytkasvuiset pikkutytöt puolustavat toisiaan: ”Meillä hobitti on hellittelynimi”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X