Meidän tarina: Ystävät yli perinteisten perhemallien
Viivi-Tuulia Lahti ja Maiju Salminen vierastavat ajatusta ydinperheestä. Heillä on enemmän jaettavaa keskenään kuin lastensa isien kanssa.
Mikäs se siihen tipahti, kesähattu. Maiju Salminen oli seitsemänvuotiaana uimassa, kun hänen eteensä putosi punainen hattu. Hän käänsi katseensa ylös ja näki laiturilla Viivi-Tuulia Lahden, joka pyysi Maijua ojentamaan lakin hänelle.
Seuraavana päivänä Viivi-Tuulia lähti äitinsä kanssa kylään tämän lapsuudenystävälle, jonka hän oli pitkästä aikaa tavannut edellisenä päivänä uimarannalla. Viivi-Tuulia huomasi, että perillä odotti se sama punatukkainen tyttö, joka oli pelastanut hänen hellehattunsa vedestä. Ekaluokkalaiset tytöt eivät tuolloin osanneet aavistaakaan, miten heidän elämänsä tulisivat vielä kietoutumaan tiiviisti yhteen.
Normeja vastaan
Uimarantakohtauksen jälkeen tytöt pitivät säännöllisesti yhteyttä, vaikka asuivat eri paikkakunnilla. Kesät he viettivät yhdessä, sillä Viivi-Tuulian mummola oli Maijun kodin lähellä. Kun tytöt olivat kahdeksannella luokalla, Viivi-Tuulian äidin työt Voikkaalla loppuivat ja he muuttivat Rautjärvelle, jossa Maiju asui.
Tytöistä tuli luokkakaverit, joita yhdisti muun muassa rakkaus Kirkaa kohtaan. Yläasteen jälkeen he pääsivät samalle luokalle Heinolan ammattikouluun opiskelemaan media-assistenteiksi ja heistä tuli kämppiksiä.
Koulun jälkeen Maiju jäi Heinolaan ja alkoi seurustella. Viivi-Tuulia muutti Kouvolaan. Tyttöjen yhteydenpito harveni.
Positiiviset raskaustestit lähensivät jälleen. Kun Viivi ilmoitti Maijulle olevansa raskaana, tämä ei tiennyt, että Maiju yritti parhaillaan tulla raskaaksi. Lopullinen ikäero Viivin Milo-pojalla ja Maijun Pihla-tyttärellä on vain pari kuukautta.
– Meille on jännällä tavalla tapahtunut monia asioita aivan sattumalta yhtä aikaa, Maiju kertoo nyt, kun hänen esikoisensa syntymästä on viisi vuotta aikaa.
Vauvavuosi kului, mutta tuoreiden äitien elämä tuntui vieraalta. Maiju oli juuri saamassa sen mitä oli halunnut: lapsi, koti, vakituinen työ ja aviomies. Siitä huolimatta häntä ahdisti. Tuntui tyhjältä.
Tässäkö kaikki, mistä olen haaveillut, hän mietti. Maijun pohdinnoista tietämättömän Viivin ajatukset kulkivat samoilla radoilla ja hän mietti, miksi elämää määrittelevät tietyt normit.
Hän erosi miehestään ja muutaman kuukauden kuluttua Maiju erosi omastaan. He alkoivat viettää entistä enemmän aikaa yhdessä. Puolentoista vuoden ajan he matkustivat Heinolan ja Kouvolan väliä ja käytännössä asuivat toistensa luona.
Viime kesänä Maiju sai idean: muutetaan yhteen.
– Se tuntui luonnolliselta. Jos asuisimme samassa talossa, meillä ei tuhlaantuisi aikaa siihen, että matkustamme kuusikymmentä kilometriä toistemme luokse, Maiju kertoo ja Viivi nyökyttelee.
Vapaakasvatusta ja natseilua
Viivi ja Maiju alkoivat vaivihkaa katsella netistä vuokra-asuntoja, johon mahtuisivat nelistään. Pian he löysivät Kouvolasta neljän huoneen rivitaloasunnon.
Viiviä yhteenmuutto ei huolettanut. Maijua mietitytti. Kun paikkakunta vaihtuisi, hän olisi enää samassa kaupungissa Pihlan isän kanssa, jonka kanssa he jakoivat vanhemmuden.
Käytännön asioitakin pitäisi hoitaa ja tehdä muun muassa Kelalle selvitys siitä, että heillä on Viivin kanssa erilliset taloudet. Muuten yksinhuoltajalisä olisi mennyttä.
– No sinähän olet sellainen, että sinun pitää aina stressata jostain, Viivi-Tuulia sanoo ja purskahtaa nauruun.
Lapset olivat onnellisia yhteisestä lastenhuoneesta ja siitä, että leikkiseuraa oli koko ajan tarjolla. Yhteisten seinien sisällä Viivi hoiti Milon asiat ja Maiju hoiti Pihlaa. Elämä oli kuitenkin yhteisöllistä. Jos Viivi halusi lähteä käymään omien sukulaistensa luona, he menivät sinne nelistään Maijun autolla.
Ruokaostoksilla he lastasivat ostokset samaan kärryyn. Kauppalasku laitettiin puoleksi, mutta jos toisen rahat loppuivat, toinen maksoi. Heidän mieltymyksensä olivat niin samanlaisia, ettei ongelmia syntynyt.
– Saatoin kaupassa sanoa, että nyt tekee mieli kanasalaattia, johon Viivi vastasi, että niinpä muuten tekeekin. Sitten ostimme ainekset siihen, Maiju kertoo.
Vaikka he tulivat hyvin toimeen, heillä oli eronsa. Maiju oli aina heti valmiina lähtemään esimerkiksi kaupungille, mutta Viivi saattoi vielä puolen tunnin päästä miettiä, mitä tarvitsee mukaansa. Kasvattajina he molemmat pyrkivät lapsentahtisuuteen, mutta aivan kaikesta he eivät olleet samaa mieltä.
– Minä olen vapaampi kasvattaja, enkä aseta tiukkoja rajoja. Maiju puolestaan on vähän natsi, Viivi sanoo.
– Myönnän, että mie olen tiukempi. Haluan, esimerkiksi, että Pihla syö lautasensa tyhjäksi ennen kuin nousee pöydästä. En pidä siitä, että hän ottaa lusikallisen ja poistuu hetkeksi ja palaa taas ottamaan seuraavan lusikallisen ruokaa, Maiju kertoo.
Viivi kiittelee kuitenkin, että Maijulla on organisointikykyä, joka häneltä puuttuu lähes kokonaan. Maiju puolestaan on oppinut Viiviltä elämään hetkessä, olemaan läsnä ja luottamaan siihen, että asiat järjestyvät, vaikka niistä ei stressaisi.
Kaksi kertaa kaksi viivaa
Viime vuoden lopulla Viivi huomasi olevansa raskaana.
– Tiesin, että minäkin olisin kohta raskaana, sillä kuten sanottua, meille tapahtuu kaikki aina samaan aikaan, Maiju sanoo.
He eivät olleet puhuneet vauvoista etukäteen, eikä Viivin vauva ollut suunniteltu. Ei ollut Maijunkaan vauva, joka ilmoitti tulostaan neljän viikon kuluttua. Raskauksista huolimatta he jatkoivat elämäänsä kämppiksinä. Myös vauvojen tulevat isät asuivat kahdestaan yhteisessä kodissa.
Kuulostaako monimutkaiselta? Avataanpa kuviota vielä lisää. Naiset siis erosivat lastensa isistä Pihlan ja Milon ollessa kahden vuoden ikäisiä ja alkoivat viettää aikaansa yhdessä. Kuvioihin tuli mukaan Viivin pikkuveli Juuso, joka toimi Milolle myös miehen mallina, sillä tämän isä ei ollut juuri poikansa kanssa tekemissä.
Juuso ja Maiju rakastuivat, ja Juuso on Maijun tulevan vauvan isä. Hänen lapsuudenystävänsä Eetu on Viivin vauvan isä.
Saattaa kuulostaa erikoiselta sellaisesta, joka on tottunut siihen, että perheessä on äiti, isä, kaksi lasta, kultainennoutaja ja farmariauto. Viivi-Tuulian ja Maijun mielestä siinä ei ole mitään epänormaalia.
– Niin ja miten määritellään normaali? Pelkkä vauva ei olisi ollut riittävä syy muuttaa yhteen vauvan isän kanssa. Maiju on minulle tällä hetkellä paljon läheisempi ja minulla on hänen kanssaan huomattavasti enemmän jaettavaa, Viivi kertoo.
He kävivät neuvoloissa yhdessä ja ajelivat koko porukalla Kotkaan ultraäänitutkimuksiin. Heidän järjestelynsä ovat aiheuttaneet ihmetystä: eihän opiskeluaikojen jälkeen asuta enää kämppiksinä. Ei varsinkaan siinä vaiheessa kun on lapsia. Onko heillä rakkaussuhde vai ovatko he jotenkin outoja?
– Äitini paheksui valintojani tuhahtelemalla, mutta luulen, että hän on loppupeleissä ylpeä siitä, että elän siten, mikä tuntuu minusta oikealta, Viivi sanoo.
Naiset ovat sitä mieltä, että useimmat arvostelijat ovat vain kateellisia koska eivät itse uskalla elää omannäköistä elämää. Viivi ja Maiju uskaltavat. Siksipä Maiju avasikin suunsa, kun häntä alkoi keväällä ahsitaa yhdessä asuminen. He olivat jämähtäneet paikoilleen.
– Meillä oli liian mukavaa ja turvallista yhdessä. Kaikki sosiaalinen elämä jäi, kun ajattelin, että en tarvitse enää muuta. Olimme rakentaneet liian hyvä pesän, Maiju selittää.
Hänestä tuntui, että kasvaakseen ihmisenä hänen täytyisi saada tilaa ympärilleen.
Viivi hämmästyi, mutta ymmärsi.
– Viivi on oikea zen-master. Ei ole mitään, mihin hän ei osaisi suhtautua rauhallisesti. Hän ottaa vaikeatkin tilanteet vastaan aina tyynesti, Maiju kehuu.
Erillään ja yhdessä
Kesäkuun alussa he pakkasivat rivitaloasuntonsa irtaimiston pahvilaatikoihin. Nyt Maiju istuu Viivi-Tuulian asunnon sohvalla Kouvolassa. Pihla ja Milo piirtävät keittiönpöydän äärellä.
Maiju on ensimmäistä kertaa käymässä Viivi-Tuulian uudessa kodissa. Milon huoneessa on vielä pahvilaatikkorykelmä kertomassa, että asuntoon on vasta muutettu. Myös Viivi oli lopulta sitä mieltä, että heidän yhteiselonsa imi molemmista liikaa energiaa. Hän ei enää nähnyt kuka oli ja mitä halusi.
Kolme viikkoa erillään ovat tehneet hyvää. Sen aikana he eivät ole edes nähneet. Yhteisestä elämästä on muistuttanut vain Maijulta puuttunut juustohöylä, jonka hän myi kirpparilla yhteen muutettaessa.
– Jo nyt tuntuu, että olen alkanut elää uudelleen, Viivi kertoo ja lisää, että myös lapset ovat rauhoittuneet, vaikka kaipaavatkin toisiaan.
Naiset sen sijaan eivät ole kaivanneet toisiaan, mutta he vakuuttelevat, että heillä on niin syvä yhteys, että se pysyy yllä vaikka ei joka päivä näkisikään. Myös lasten isät ovat muuttaneet erilleen.
Lastenhuoneessa olevan vieraspatjan vieressä on Aktiivisynnytys-opas. Vaikka naiset muuttivat erilleen, Maiju on menossa Viivin synnytykseen mukaan, sillä hän tuntee Viivin paremmin kuin vauvan tuleva isä. Maiju on tulevasta roolistaan innoissaan.
– On aivan mieletöntä päästä naisena tukemaan toista naista synnytyksessä. Vielä kun kyseessä on noin läheinen ihminen, ja kun synnytys on niin lähellä omaani. Uskon saavani siitä voimaa myös omaan koitokseeni, Maiju intoilee.
Sydänääniä
Muutto uudelleen yhteen ei ole poissuljettu ajatus. Perinteinen ydinperheajatus tuntuu yhä vieraalta.
– Perinteinen malli tuntuisi lukittautumiselta. Moni yrittää sitä, ja minusta tuntuu, että moni taistelee omia mieltymyksiään vastaan, Viivi perustelee.
Sekään ei ole mahdotonta, että he joskus asuisivat yhdessä lastensa isien kanssa. Tällä hetkellä heidän kanssaan ei vain ole kovin paljon yhteistä.
– Meillä kaikilla neljällä on nyt joku itsenäistymisvaihe päällä. Jokaisella on tarve oppia itsestä, Maiju kertoo.
Kumpikaan naisista ei osaa sanoa, onko heillä edelleen parisuhteet vauvojen isien kanssa.
– Ja miten määritellään parisuhde? Viivi kysyy.
Keväällä naiset ilmoittautuivat Liv-kanavan Toisenlaiset äidit -ohjelmaan, sillä he halusivat näyttää katsojille, ettei ole yhtä tiettyä tapaa elää.
– Elämässä täytyy kuunnella sydäntään. Sydämen äänellä ei yleensä ole järjen kanssa mitään tekemistä. Sydäntä on kuitenkin kuunneltava, vaikka se loukkaisi jonkun toisen tunteita. Muuten sitä vain hajoaa, Maiju sanoo.
Ja sydäntä kuunnellaan myös vauvoilta. Maiju kaivaa laukustaan puisen kätilöntorven, jolla hän kuuntelee Viivin vauvan sydänääniä.
– Siun pittää kuunnella myös miun vauvaa, Maiju sanoo.
Pihla ja Milo tulevat näyttämään piirustuksiaan. He ovat parhaat ystävykset, jotka tulevat äitiensä mukaan olemaan ystäviä koko elämänsä.
Vaaleat kikkarapäät voisivat ulkonäkönsä puolesta olla vaikka kaksoset.
Juttu julkaistu Kaksplus-lehdessä 9/15.
Jaa oma kokemuksesi