Saida menetti puolisonsa vauvan ollessa vain kolmeviikkoinen – Menetys vaikutti väistämättä myös siihen, millainen äiti hänestä tuli
Saida Kilpisuon Laura-puoliso menehtyi rintasyöpään vain kolme viikkoa sen jälkeen, kun pariskunta oli saanut esikoisensa. Vauva-ajan uupumus yhdistettynä suruun oli raskas yhtälö.
Ruska oli värjännyt lehdet kullankeltaisiksi. Auringonsäteet osuivat aaltoihin ja saivat veden näyttämään smaragdinvihreältä. Joutsenet lensivät vastatuulta uhmaten kohti taivaanrantaa.
Saidan käsi lepäsi vatsalla, jonka suojissa kasvoi hänen ja Lauran tuleva pienokainen. Toisessa kädessään Saidalla oli puhelin, jonka kaiuttimesta olivat juuri kantautuneet sanat, joita hän ei koskaan olisi halunnut kuulla.
Lauran syöpä ei ollut enää hoidettavissa.
– Lauran toinen jalka ja selkä olivat kipuilleet ja tilanne meni jatkuvasti huonommaksi. Ensin epäiltiin selässä olevan jotakin häikkää. Tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että Lauralla on useita kasvaimia aivoissa ja keuhkoissa, Saida kertoo puolisonsa musertavasta diagnoosista.
Lauralla oli todettu aggressiivinen triplanegatiivinen rintasyöpä ensimmäisen kerran jo pari vuotta aikaisemmin, vuonna 2019. Silloin kasvain saatiin kuitenkin leikattua onnistuneesti. Samalla oli todettu, että leikkausmarginaalit olivat puhtaat – syöpä ei ollut ehtinyt levitä.
– Sen jälkeen ehdimme elää yhdessä kaksi vuotta todella onnellista aikaa. Ostimme asunnon Turun saaristosta, menimme naimisiin ja aloimme odottaa vauvaa. Noita vuosia muistelen lämmöllä.
Pariskunnan lapsi oli vain kolmeviikkoinen, kun Laura menehtyi 37-vuotiaana.
Lue myös: Helin mies kuoli, kun heidän vauvansa oli 10 päivän ikäinen
Vuosi, jota en unohda
Saida ja Laura alkoivat suunnitella perheenlisäystä syksyllä 2020 sen jälkeen, kun Laura oli selättänyt rintasyövän.
Myös Saidalla oli ollut omat vaikeutensa. Hän oli kärsinyt pitkään vakavasta ja kuormittavasta pakko-oireisesta häiriöstä, mutta vointi alkoi olla paljon parempi. Kiitos Lauran.
– Laura tuki minua paranemisessa valtavasti. Hän otti jopa yhteyttä eri terapeutteihin, kun minä en siihen pystynyt. Ilman Lauraa en olisi kyennyt toipumaan niin nopeasti.
Luontoa rakastava pariskunta osti unelmiensa kodin Turun saaristosta ja remontoi sen yhdessä lattiasta kattoon. Melko pian virisi ajatus siitä, että asunnossa olisi sijaa myös pienten jalkojen töminälle.
– Aluksi suunnittelimme, että yrittäminen aloitettaisiin syksyllä. Meille tuli kuitenkin molemmille vahva tunne siitä, että haluamme aikaistaa lapsettomuushoitoja.
Ensimmäinen inseminaatio tehtiin Saidalle huhtikuussa, ja raskaus sai alkunsa heti. Kesällä Saida ja Laura avioituivat ja elivät saariston suvea onnellisen odotuksen vallassa.
Onni särkyi musertaviin uutisiin Saidan ollessa seitsemännellä kuulla raskaana.
Sain nähdä sinut
Heti diagnoosin kuultuaan pariskunta päätti, ettei yhtäkään kiveä jätettäisi kääntämättä.
Lauran syöpää yritettiin hillitä sytostaateilla. Hän kävi myös antioksidanttiklinikalla ja yritti ruokavaliolla sekä elämäntavoilla tehdä kaikkensa sen eteen, ettei syöpä leviäisi.
– Minulle on ollut todella tärkeää, ettei mikään asia jäänyt vaivaamaan jälkikäteen. Kaikki tehtiin, mitä pystyttiin, Saida toteaa.
Toivon kipinästä huolimatta Saidan ja Lauran arjessa mukana kulki koko ajan myös realismi: molemmat tiedostivat, että Laura saattaa menehtyä. Siksi pariskunta puhui paljon kuolemasta sekä Saidan ja heidän lapsensa tulevaisuudesta Lauran kuoleman jälkeen.
– Parasta suhteessamme oli, että pystyimme puhumaan aivan kaikesta. Olimme tiimi, joka puhalsi yhteen hiileen. Minulle oli esimerkiksi todella tärkeää, että Laura sanoi, etten saisi jäädä suruun kiinni, vaan minun pitäisi mennä eteenpäin ja löytää uusi rakkaus elämääni.
Sairaus eteni nopeasti. Jouluaatonaattona Lauralle tuli keuhkokuume ja hän joutui teho-osastolle. Sytostaatit oli lopetettava Lauran heikon yleiskunnon vuoksi.
Uutena vuotena Laura siirrettiin teholta osastohoitoon, mutta oli selvää, ettei aikaa ei ollut enää paljon jäljellä.
Saidan synnytys käynnistettiin muutamaa päivää ennen laskettua aikaa, jotta Laura ehtisi nähdä pienokaisensa.
– Laura kärrättiin trukilla synnytyssaliin ja hän sai olla mukana koko synnytyksen ajan. Myös osastolla saimme olla yhdessä. Oli ihanaa, että saimme olla lapsemme elämän alun yhdessä ja myös hyvästellä toisemme yhdessä vauvan kanssa.
Henkäys kerrallaan
Lauran kuoleman jälkeen Saida muutti Turun saaristosta takaisin Espooseen lähemmäs äitiään ja ystäviään. Läheisistä on ollut suuri apu menetyksestä toipumisessa.
Pian Saida joutui myös antamaan pois kaksi rakasta koiraansa, sillä ei enää pystynyt huolehtimaan niistä riittävän hyvin yksin vauva-arjen keskellä. Väsymys kasaantui, lepääminen oli vaikeaa ja asioita oli hoidettavana paljon.
– Menetin niin paljon muutakin kuin Lauran. Kotimme, koirani, läheisiä, tulevaisuuden.
Surun keskellä Saida on joutunut rakentamaan uudestaan jopa omaa identiteettiään.
– Suru muutti minuuttani perustavanlaatuisesti. Välillä suru oli niin suuri, että toivoin kuolemaa. En kuitenkaan voinut luovuttaa ja jättää lastani tänne. Minun oli pakko käsitellä vaikeatkin tunteet ja mennä eteenpäin.
Menetys on opettanut Saidan elämään hetki kerrallaan ja lopettamaan turhista asioista stressaamisen. Se on vaikuttanut myös Saidan tapaan olla äiti.
– Olen aika mutkaton vanhempi. En jaksa kauheasti murehtia, vaan menen intuitiivisesti tilanteen mukaan. Lapsi on mukanani aina kaikkialla ja se onkin ollut yksi selviytymiskeino: en ole jäänyt kotiin, vaan olemme käyneet yhdessä ihmisten ilmoilla.
Saida toivoo, että hän saisi luotua hyvän yhteyden lapseensa ja kerrottua hänelle Laurasta puolisonsa veroisesti. Kertomisen tueksi Saida on tehnyt lapselleen kuvakirjan Laurasta, johon on tallennettu kaikki onnelliset muistot.
– Haluan kertoa hetkestä, kun tapasin Lauran ensimmäistä kertaa lentokentällä ja ensimmäisistä treffeistämme Amsterdamissa. Haluan kertoa, kuinka musikaalinen ja luova Laura oli. Kuinka upea ihminen lapsemme äiti oli.
Kommentit (2)
Aika hieno kuva missä Saida istuu tytär sylissään kivetyksellä, meinaan lentävä lintu alhaalla vasemmalla sattunut osumaan kuvaan mukaan. Kuka tietää, ehkä se oli merkki Lauralta Saidalle ja tyttärelleen, että hän kulkee heidän matkassa mukana aina!
❤️