Seija Kurunmäki on ylpeästi mummo, joka tahtoo vaikuttaa: ”Herranen aika, sukkiako sitä pitäisi jäädä kutomaan?”

65-vuotias Seija Kurunmäki on ruokavaikuttaja, ilmastoaktivisti ja innokas Barbie-nukkejen keräilijä.

Teksti Maria Mäkituomas
Kuvat Seija Kurunmäen kotialbumi
seija kurunmaki kahden lapsenlapsen kanssa
Sylissä ovat vuonna 2021 syntyneet lapsenlapset Aina ja Salomo.

Seija Kurunmäki nauttii isoäitiydestään täysin siemauksin.

– Lapsenlapset tuovat hirveästi merkitystä elämään. Minusta on ihanaa olla joku, joka on heille tärkeä. Samalla suhde omiin lapsiin on syventynyt.

Kun Kurunmäen omat lapset olivat pieniä, asuivat hänen vanhempansa niin kaukana, että heitä tavattiin vain pari kertaa vuodessa. Kurunmäki sen sijaan pääsee tapaamaan lapsenlapsiaan viikoittain, koska heistä jokainen asuu 10 kilometrin säteellä mummolasta.

Into ja Sarai ovat nelivuotiaita, Aina ja Salomo alle vuoden. Viides lapsenlapsi syntyy keväällä. Intolle ja Saraille Kurunmäki on mummu, joskin hän itse suosisi nimitystä ”mummukka”.

– He pitävät enemmän kaksitavuisista sanoista. Voi olla, että he tottuvat mummuun, ja mummukka jää omaksi haaveekseni.

Lue myös: Tuula sai kuulla tulevansa mummuksi, mutta jokin ei ollut kunnossa – unohtumaton puhelu sai heittäytymään puolitutun kaulaan vaatekaupassa

Seija Kurunmäki on inspiroituinut isoäitiydestään siinä määrin, että hän oli perustamassa Aktivistimummot-ympäristöliikettä. Sen tavoitteena on paremman tulevaisuuden luominen seuraaville sukupolville sekä lasten ilmastoahdistuksen vähentäminen.

Seija Kurunmäki: ”Mummo ei ole mikään nimittelysana”

Kurunmäen ja lastenlasten yhteisiä mielipuuhia ovat leipominen, tarrakirjojen täyttäminen sekä retkeily luonnossa. Vaikka kaikki tämä on tärkeää, voisivat isovanhemmat hyödyntää potentiaaliaan Kurunmäen mielestä vielä paremminkin. Maailman mittakaavassa Suomen mummot ovat erittäin koulutettuja, hän painottaa.

Lue myös: Hei mummo, miksi te pilasitte maailman? Näin puhut lapselle ilmastonmuutoksesta

– Aktivistimummot syntyi, kun jäin eläkkeelle ja totesin tuntevani monia saman ikäisiä ihmisiä, joilla on paljon osaamista. Että herranen aika, sukkiako sitä pitäisi jäädä kutomaan?

seija kurunmaki kurkistaa puun takaa

Seija Kurunmäki on ylpeästi mummo.

Aktivistimummot välittävät tutkittua tietoa eteenpäin, kampanjoivat ja pyrkivät vaikuttamaan päättäjiin. Toiminnassaan liike korostaa kohtuutta, toivoa sekä monipuolista yhteistyötä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Liike palkittiin Vuoden isovanhempi -tunnustuksella syksyllä 2021.

Palkitsemisperusteissa mainittiin paitsi isovanhempien ja lastenlasten välisten suhteiden edistäminen, myös sanan ”mummo” päivittäminen uuteen uskoon. Siitä Kurunmäki on erittäin tyytyväinen.

– Mummo ei ole mikään vanhuksen nimittelysana, vaan mummossa on vanhan naisen viisautta. Ei tarvitse olla ikinuori, vaan voi ylpeästi sanoa olevansa mummo.

Barbie-maailma parvella

Siviilissä Seija Kurunmäki on myös innokas Barbie-nukkejen keräilijä. Osa nukeista on klassikkoyksilöitä, loput hän on haalinut kirppareilta.

Kolmesataapäiseksi paisunut nukkekokoelma on lastenlasten suosiossa. Nukkeja on niin paljon, että niille on varattu kokonainen parvi.

– Ystävättärenikin tykkäävät leikkiä niillä joskus, Kurunmäki virnistää.

seija kurunmaki

Lapsenlapset Sarai ja Into leikkimässä barbeilla.

Sellaista leikkimielisyyttä hän haluaisi opettaa myös lapsenlapsilleen, kun he kasvavat.

– Toivon, että heistä tulee sopeutuvaisia kaikkiin maailman tilanteisiin. Siitä huolimatta ote elämään voi olla kepeä ja leikkisä. Kaiken ei tarvitse olla aina niin vakavaa.

Seura.fi: Seija Kurunmäki ideoi ystäviensä kanssa Aktivistimummot-ympäristöliikkeen – Työkaluina ovat mummoviisaus, toivo ja kohtuus

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä