Synnytyksensä jälkeen Maiju Pohjola tunsi selittämätöntä katkeruutta: ”En ymmärtänyt olevani masentunut, vaikka nyt se on ilmiselvää”

Maiju Pohjola sai vauvavuoden aikana jopa itsetuhoisia ja väkivaltaisia ajatuksia. Silti hän ymmärsi vasta paljon myöhemmin sairastaneensa synnytyksenjälkeistä masennusta. Kokemusten pohjalta syntyi lopulta teos, joka tarttuu tärkeään aiheeseen.

Teksti Anna Huuhtanen
Kuvat Vesa Hovi/Vekkuva
maiju pohjola
Synnytyksestä alkunsa saanut tunne jäi seuraamaan Maijua pitkäksi aikaa. Kuva: Vesa Hovi, Vekkuva

Maiju Pohjola sai esikoisensa 27-vuotiaana. Äitiyden alkutaival ei ollut helppo, vaikka lapsi on aina ollut toivottu ja rakastettu.

Ensimmäiset ongelmat alkoivat jo synnytyssairaalassa.

– Synnytyssalin ensimmäinen kätilö oli tyly ja antoi ymmärtää, että lääkäri oli määrännyt meidät saliin aivan liian aikaisin. Tunsin itseni huijariksi, typeräksi ja nöyryytetyksi, Maiju muistelee.

Vaikka hän oli valvonut yli puolitoista vuorokautta ja koki olevansa aivan puhki, päätti Maiju noudattaa kätilön ehdotusta ja lähteä kävelemään portaita supistusten voimistamiseksi.

– Halusin olla reipas ja tehdä osani mahdollisimman hyvin. Väsytin itseni täysin.

Kätilöiden vuoronvaihdon jälkeen asiat lähtivät sujumaan.

– Toinen kätilö kohtasi minut paljon paremmin ja noudatti lääkärin ohjeita. Synnytyksessä ei tapahtunut mitään uupumustani ja imukuppiulosauttoa dramaattisempaa, mutta se oli minulle siitä huolimatta traumaattinen kokemus, Maiju kuvailee.

Vaikeinta oli kokemus hallinnan menettämisestä ja siitä syntynyt häpeä.

– Itseni ylittäminen synnytyksessä ei vastannut etukäteismielikuvaa sisukkaasta, uhrautuvasta, taistelevasta äidistä. Se tuntui omien rajojen ja itsen kadottamiselta, väkivallalta, Maiju sanoo.

Lue myös: Synnytysväkivaltaa tutkinut kertoo, mikä on pielessä suomalaisessa terveydenhuollossa

Vanhemmuuden vaatimukset aiheuttivat riittämättömyyttä

Maiju kuvailee, kuinka aika lapsivuodeosastolla tuntui maailman yksinäisimmältä, vaikka hän oli juuri saanut viereensä lapsen. Hän ei saanut sairaalassa juurikaan nukuttua.

Synnytyksestä alkunsa saanut tunne jäi seuraamaan pitkäksi aikaa.

– Tunsin itseni pitkään kelvottomaksi enkä päässyt purkamaan synnytystä ammattilaisen kanssa, vaikka olin sitä nimenomaan toivonut, Maiju kertoo.

Kotona elämä uuden tulokkaan kanssa alkoi hyvin. Ensimmäisen viikon jälkeen Maiju joutui viettämään paljon aikaa yksin vauvan kanssa, sillä hänen miehensä oli vasta perustanut oman yrityksen.

Maiju kertoo vauvan olleen hyvinvoiva ja ainakin sylissä ollessaan melko tyytyväinen, mutta jo parin kuukauden ikäisenä todella vähäuninen ja helposti vireytyvä.

– Hän nukkui päivisin tavallisesti korkeintaan puoli tuntia kerrallaan, joten minulla ei ollut hengähdystaukoja enkä osannut yhtään rentoutua. Kärsin myös öisin unettomuudesta. Ehkä olimme vauvan kanssa molemmat jossain ylivirittyneisyyden kierteessä.

Maiju kertoo ahmineensa kaiken mahdollisen vauvan hoitoon ja kehitykseen liittyvän tiedon. Keskenään ristiriitaiset ohjeet ja intensiivisen vanhemmuuden vaatimukset saivat hänet kuitenkin epäilemään itseään ja tuntemaan olonsa riittämättömäksi.

– Olin vihainen siitä, että vastuu oli niin paljon minulla mutta silti en tilaisuudenkaan tullen suostunut hellittämään ohjaksista oikein hetkeksikään.

Lue myös: Millenniaaliäidit uupuvat odotusten ristipaineessa

Maiju tunsi, ettei kukaan muu ollut riittävän perillä siitä, mitä kaikkea vauvan hoidossa tuli ottaa huomioon. Perheellä olisi ollut lähellä hyvät tukiverkot, mutta hän ei uskaltanut luottaa vauvaa kenenkään muun hoiviin pitkäksi aikaa.

– Minulla oli irrationaalisia pelkoja siitä, että jotain kävisi. Halusin kontrolloida kaikkea. Samalla häpesin omaa kireyttäni.

– Koin, että leppoisaa ja osallistuvaa isää ihailtiin. Se, että minä olin omistanut koko elämäni vauvalle tuntui olevan joko itsestäänselvyys tai liikaa.

”En ymmärtänyt olevani masentunut”

Jossain vaiheessa Maiju oli niin uupunut, että päivät kotona kuluivat lähinnä itkeskellen.

– Minulle tuli myös itsetuhoisia ja väkivaltaisia ajatuksia. Silloin soitin yleensä miehen kotiin. Silti emme kumpikaan tainneet hahmottaa tilanteen vakavuutta, emmekä osanneet hakea riittävästi apua, Maiju kertoo.

Tilanne alkoi lopulta helpottaa, kun Maiju palasi töihin osittaisella työajalla. Kuva: Vesa Hovi, Vekkuva

Hän kokee mielenterveytensä olleen aina hyvä, eivätkä siihen liittyvät ongelmat sopineet hänen mielikuvaansa itsestään.

– En ymmärtänyt olevani masentunut, vaikka jälkikäteen se vaikuttaa ilmiselvältä, Maiju toteaa nyt.

– Jotenkin ajattelimme, että tämmöistä rankkaa tämä nyt on. Ja että monella muulla on vielä paljon vaikeampaa. Lapsi kasvoi, kehittyi ja voi hyvin. Pystyin kaikista synkistä tunteistani huolimatta hoitamaan häntä hellästi. Tunsin kiintymystä ja rakkautta, vaikka äidin rooli ahdistikin.

Lapsen ollessa yli puolivuotias perhe sai uniohjausta ja toteutti unikoulun. Niistä oli hetkellisesti apua, kunnes unien kirjaamisesta ja nukutustavoista tuli Maijulle uusi pakkomielle ja kontrolloinnin väline. Yhtäkkiä elämä tuntui pyörivän lapsen nukkumisen ympärillä.

Tilanne alkoi lopulta helpottaa, kun Maiju palasi opettajan töihinsä puolikkaalla työajalla, kolmena päivänä viikossa. Lapsi aloitti päivähoidossa yhdeksän kuukauden ikäisenä.

– Vaikka tätäkin ratkaisua ihmetteleviä ja paremmin tietäviä toki löytyi, päätös oli meidän perheellemme juuri oikea. En koskaan odottanut kotiäitiyden sopivan minulle, eikä se todella sopinutkaan, Maiju toteaa.

– Töiden myötä sain elämääni muuta sisältöä. Myös kokemus siitä, että muutkin selviävät lapsemme hoidosta, oli todella tärkeä. Päiväkodissa hän esimerkiksi oppi pian nukkumaan pidempiä pätkiä ja sisällä, mitä en olisi koskaan etukäteen uskonut.

Haave toisesta lapsesta virisi uudelleen

Samoihin aikoihin Maiju alkoi myös kirjoittaa pitkästä aikaa. Hän kävi kirjoittajakurssia ja jatkoi vanhan runokokoelmakäsikirjoituksensa työstämistä. Hänen esikoisteoksensa Lautuma julkaistiin vuonna 2020.

– Sen jälkeen aloin käsitellä synnytykseeni ja sen jälkeiseen aikaan liittyviä tunteita kirjoittamalla ja lukemalla aiheesta. Ymmärsin, etteivät kokemukseni ole erityisen harvinaisia, mutta niihin liittyy paljon tabuja.

Lue myös: Äitiysajan masennuksesta selvinnyt Irene Naakka: ”Vain nukkuessani en voinut pahoin”

– Monista asioista en ole osannut puhua suoraan edes ystävieni kanssa. Leimautumisen riskin, häpeän, syyllisyyden ja oman pimeän puolen kohtaaminen tuntuu liian vaikealta. Sellaiselle puheelle ei ole tilaa, Maiju sanoo.

Sitä tilaa hän on yrittänyt antaa naisten kokemuksille uudessa runoteoksessaan Ettei yötä enää. Teoksen keskeisiä aiheita ovat hajottava synnytyskokemus ja synnytyksen jälkeinen uupumus sekä masennus. Myös äitiyteen kohdistuva vallankäyttö, kulttuuriset äitimyytit ja äitipuhe sekä luvattomina pidetyt tunteet nousevat esiin omina teemoinaan.

Läpi oman äitiytensä Maijua on vaivannut se, kuinka äitinä törmää jatkuvasti oletuksiin ja kapeisiin käsityksiin siitä, mitä saa tuntea ja toivoa.

– On vaikeaa kasvaa omaan äitiyteensä, jos tulee nähdyksi vain ihanteita vasten. Vaikka nämä paineet eivät tulisikaan suoraan ympärillä olevilta ihmisiltä, ne nousevat sisäistettyinä koko elämän aikana imetyistä äitiyttä koskevista puhetavoista ja usein miesten kirjoittamista tarinoista ja myyteistä, hän sanoo.

Hän korostaa, että vaikka runokokoelman materiaali on osittain omakohtaista, sen työstämiseen liittyvät valinnat ovat ennen kaikkea taiteellisia.

– Olen ammentanut paljon omista kokemuksistani, mutta myös muiden tarinoista ja viime vuosina virinneestä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Kirjoittaminen on ollut minulle tietysti yksi tapa käsitellä mutta myös etääntyä omista traumoistani, Maiju sanoo.

Nykyään Maiju kokee olevansa hyvässä tilanteessa itsensä, perheensä ja kokemustensa kanssa, vaikka joitakin asioita hän käsittelee edelleen, eikä tällä kertaa vain itsekseen.

– Diagnosoimattoman synnytysmasennuksen ehkä näkyvin vaikutus elämääni on ollut se, etten moneen vuoteen halunnut alun perin suunnitelmissa ollutta toista lasta. Nyt sekin tilanne on muuttumassa.

– Se on pelottavaa, mutta toivon, että olemme nyt paremmin valmistautuneita ja että tällä kertaa ymmärrämme avoimen keskustelun ja avun hakemisen merkityksen, Maiju sanoo.

Lue myös: Kahden lapsen äiti Hanna Angelvuo pelkäsi olla yksin – anoppi vietti kuukauden perheen luona

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä