Tino Singh: ”Toivon, ettei poikani joutuisi kokemaan rasismia”

Tino Singh on joutunut rasistisen väkivallan uhriksi ja toivoo, ettei Felix-poika joutuisi kokemaan samaa.

”Felixin synnytyksessä kaikki ei mennyt suunnitellusti. Olimme olleet vaimoni Katjan kanssa Naistenklinikalla synnytyshuoneessa jo kymmenen tuntia. Naureskelimme odotellessa ilokaasuvitseille.

Yhtäkkiä hoitajat ja lääkärit ryntäsivät huoneeseen. Vauvan sydänäänet olivat romahtaneet. Katja vietiin pois, ja minä jäin ihmettelemään. Kävin läpi kaikki pahimmatkin mahdollisuudet. Tunsin olevani täysin hyödytön kaveri.

Ne kolme tuntia olivat elämäni pisimmät. Lopulta hoitajat tulivat sanomaan, että lapsesi on nyt täällä, tule katsomaan. Felix oli syntynyt hätäsektiolla.

Ensimmäinen tunti kahdestaan vauvan kanssa oli järisyttävä kokemus. Olin, että vau, tämä tyyppi on nyt meidän vastuulla. Kun synnytyksen jälkeen poistuimme sairaalasta, arvelutti, olemmekohan oikeasti valmiita tähän.

Vanhempien ja tuttavien neuvot ärsyttivät

Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa olivat minulle vaikeita. Tunsin olevani ylimääräinen kaveri pyörimässä jaloissa, kun lapsi oli jatkuvasti äidissä kiinni.
Vauva-aikana tuli neuvoja oikealta ja vasemmalta. Oli jännä huomata, että vanhempien ja tuttavien neuvot ärsyttivät. Että älkää nyt saakeli, tämä on meidän vauva, me hoidetaan tämä homma itse.

Olin mustasukkainen, kun isovanhemmat osoittivat vauvalle paljon huomiota. Ärsytti, kun omilla vanhemmillani oli paljon aikaa olla lapsemme kanssa, vaikka heillä ei ollut sitä aikoinaan minun kanssani. Vanhempani olivat yrittäjiä, joten he olivat paljon töissä. Yrittäjänä ymmärrän nyt itsekin, kuinka haastavaa työn ja perheen yhdistäminen on. Tunteja kuluu toimistolla enemmän kuin kotona. Tunnen siitä huonoa omatuntoa.

Perheen kesken ehdimme viettää aikaa parhaiten viikonloppuisin. Saatamme käydä katsomassa eläimiä Korkeasaaressa tai harjoittelemassa kuperkeikkoja ja hyppimässä trampoliinilla Taito-liikuntakeskuksessa. Vaikka pääkaupunkiseudulla riittää monenlaista tekemistä, on uiminen ylitse muiden. Se alkoi vauvauinnista, ja nyt aloitimme Felixin kanssa uimakoulun.

Äideille on erilaisia äitiryhmiä, joissa voi käydä lapsen kanssa vaikka laulamassa. Hoilaaminen on varmasti hyvä juttu, mutta enemmän kyse on vertaistuesta. Siitä, että ympärillä on muita äitejä, joiden kanssa voi keskustella. Isille ei ole sellaisia. Meidät kyllä pyydetään mukaan tapaamisiin – minäkin kävin muutaman kerran siellä. Paikalla oli lisäksi yksi toinen faija. Tuli vähän sellainen olo, että mitä minä nyt täällä oikeastaan teen.

Mutta vauvauinti oli minun ja Felixin juttu. Kävimme siellä kahdestaan, jotta Katja sai hetken omaa aikaa. Siellä oli muitakin isiä, joiden kanssa pääsi juttelemaan yhteisistä kokemuksista. Jo puolen vuoden ikäisenä Felix oli mukana saunassa.

Monikulttuurinen perhe ja rasismin pelko

Felix puhuu nyt neljävuotiaana kolmea kieltä.

Katja on kanadansuomalainen ja puhuu pojan kanssa englantia. Minä puhun pojalle suomea, ja äitini punjabia, joka oli kotikielemme lapsuudessani Intiassa.
Kehitämme tietoisesti kielitaitoa, koska olemme monikulttuurinen perhe. Tutkimustenkin mukaan lapsi kannattaa altistaa alle kuusivuotiaana erilaisille kielille, joissa on erilaisia äänteitä. Minä puhuin neljävuotiaana neljää eri kieltä. Kotona puhuttiin punjabia, koska olimme sikhejä. Asuimme Gujaratin osavaltiossa, joten puhuin muiden lasten kanssa gudžaratia. Neljävuotiaana kouluun mennessäni opin hindiä ja englantia. Se oli ihan normaalia Intiassa, joka on monikulttuurinen ja -kielinen yhteiskunta. Uskon, että kielitaito on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää.

En voi hyväksyä sitä, että poikani ja yli 60-vuotias äitini joutuvat kokemaan väkivallan uhkaa vain sen takia, etteivät he näytä suomalaisilta.

He olivat kerran odottamassa junaa rautatieasemalla, kun neljän hengen miesporukka alkoi huutelemaan heille etniseen ulkonäköön liittyen. Äitini pyysi miehiä rauhoittumaan, koska hän oli lapsen kanssa liikkeellä. Sen jälkeen yksi miehistä neppasi tupakan äitini päälle, ja toinen potkaisi häntä jalkaan. Äitini lähti tilanteesta Felixin kanssa pois miesten huudellessa perään.

Kaikki tapahtui keskellä päivää, eikä kukaan puuttunut tilanteeseen.

Olen kokenut ihan samaa koko ikäni. Olen saanut nuoruudessani kauppakeskuksessa turpaan keskellä päivää täysin tuntemattomalta ihmiseltä, joka on puhunut ihonväristäni.

Väkivalta julkisilla paikoilla ei sinänsä ole mitään uutta, tyhmiä ihmisiä on aina. Ongelma on se, ettei kukaan puutu eikä tule väliin. Pitäisi olla valmis ottamaan se pieni askel ja sanoa, että ei, tuo on väärin.

Jos me annamme yhteiskunnan kehittyä suuntaan, jossa kukaan ei puutu avoimeen syrjintään, se vaikuttaa koko yhteiskunnan turvallisuuden tunteeseen ja sitä kautta talouteen. Älykkäät ja koulutetut maahanmuuttajat lähtevät täältä pois.

En halua, että Felixillä on tulevaisuudessa vähemmän mahdollisuuksia sen takia, että minä olen syntynyt Intiassa. Päinvastoin. Felix on kuin tulevaisuuden Suomi: kielitaitoinen ja avoin uusille ajatuksille.”

Kaksplus 05/2014