Minun tarinani 14.02.2018 Päivitetty 29.12.2020

Transsukupuolisen lapsen äiti: ”Ajattelemme, että Eetu on omanlaisensa, spesiaali tyyppi”

Eetu osasi jo 5-vuotiaana kertoa, että haluaisi olla tyttö. Reija kertoo, millaista on elämä transsukupuolisen lapsen kanssa.

Teksti
Oili Urmas
Kuvat
Heli Hirvelä / Otavamedia
12 kommenttia

”Miksi sä et synnyttänyt mua tytöksi?” Näin Eetu kysyi viisivuotiaana äidiltään Reijalta. Silloin Reija alkoi miettiä, miten hänen lapsensa kokee oman sukupuolensa. Eetu oli jo aiemmin ollut kiinnostunut asioista, jotka yleensä mielletään tyttöjen jutuksi, kuten barbeista ja pinkeistä vaatteista. Ja nyt hän sanoi ääneen, että hän haluaisi olla tyttö eikä poika.

– Aloin etsiä tietoa transsukupuolisuudesta. Palaset loksahtelivat paikoilleen, Reija kertoo.

Kun Eetu oli noin kolmevuotias, hän oli jo tarkka pukeutumisestaan. Poika halusi värikkäitä vaatteita, ja vaaleanpunainen oli hänen lempivärinsä.

– Tuskailin vaatteiden kanssa kauheasti ja mietin, onko muilla yhtä vaikeaa. Kuljin poikien osastolla ja näin vain mustaa sekä harmaata. Mietin, miksi en voisi ostaa vaatteita tyttöjen osastolta. Ja niin siinä pian kävikin, että hankin Eetulle tyttöjen vaatteita. Poikaa kiinnostivat myös minun vaatteeni ja hän kokeili välillä niitä, Reija muistelee.

Eetu on pojan ja tytön väliltä

Leikeissä Eetu tykkäsi autojen lisäksi pehmoleluista ja barbeista. Vanhemmat ostivat pojalle hänen toivomiaan leluja.

– Annoimme pojan toteuttaa itseään leikeissä. Ajattelimme, että Eetu on omanlaisensa, spesiaali tyyppi.

Kun Eetu sitten kysyi ääneen, miksi hän ei voi olla tyttö, vanhemmat keskustelivat pojan kanssa pitkään siitä, että biologinen sukupuoli ja oma kokemus voivat olla kaksi eri asiaa. Reija puhuukin itse mieluummin sukupuoliristiriidasta kuin transsukupuolisuudesta.

– Sanoimme hänelle, että kunpa olisikin mahdollista, että hän olisi tyttö, mutta niin ei vain ole.

Reija hankki aiheesta mahdollisimman paljon tietoa ja jakoi sitä myös miehelleen.

– Olemme aina olleet yhtä mieltä siitä, että lastemme täytyy saada olla omia itsejään. Me hyväksymme heidät juuri sellaisina kuin he ovat. Eetu ei ole poika eikä tyttö, vaan jotakin siltä väliltä, ja se sopii meille hyvin.

Myös Eetun päiväkodin aloitus sujui hyvin. Hän aloitti perhepäivähoidossa ja siirtyi sieltä päiväkotiin.

– Emme ottaneet Eetun sukupuoliristiriitaa esille päiväkodissa. Roolileikeissä Eetu pukeutui prinsessamekkoihin ja vastaaviin, mutta se ei herättänyt kummastusta muissa lapsissa. Eetu soluttautui porukoihin helposti, koska huomioi itse myös muut lapset. Hän ei jättänyt ketään leikkien ulkopuolelle, Reija kertoo.

Transsukupuolisuus

Lapsensa sukupuoliristiriidan ansiosta Reija on huomannut, kuinka yleistä miehiin ja naisiin jaoittelu on yhteiskunnassamme.

Hamekiellolla yritettiin suojella

Eetu leikki vielä päiväkodissa sekä poikien että tyttöjen kanssa, mutta koulussa kaveripiiri koostui pelkästään tytöistä. Koulun aloittaminen mietitytti Reijaa, sillä Eetu on vilkas ja eläväinen lapsi.

– Pohdin, miten hän jaksaa istua paikoillaan ja kuunnella opettajaa.

Oli äidillä toinenkin huoli. Päiväkodissa ja eskarissa kaikki meni hyvin, mutta entä jos Eetu joutuisi koulussa silmätikuksi.

– Suurin huolenaiheeni oli, että Eetua alettaisiin kiusata, Reija sanoo.

Vanhemmat halusivat jo etukäteen valmistella Eetua mahdollisten kiusaajien kohtaamiseen.

– Puhuimme muun muassa siitä, mitä hän voisi vastata niille, jotka ihmettelevät hänen pukeutumistaan tyttömäisiin vaatteisiin. Kerroin, että hän voisi sanoa: ”Olen ihminen ja pidän sellaisia vaatteita kuin haluan”.

Reija yritti myös aluksi rajoittaa lapsensa pukeutumista.

– En antanut hänen mennä hameessa kouluun, vaikka kotona hän sai vapaasti käyttää sitä. Se oli minun tapani yrittää suojella poikaa ja estää kiusaamista.

– Nyt kieltäminen kaduttaa minua, sillä se oli aivan turhaa. Enhän ollut aiemminkaan halunnut muuttaa Eetua tai työntää häntä johonkin muottiin, Reija kertoo.

Eetun vanhemmat ovatkin nyt ymmärtäneet, että ainoa oikea tapa suojella lasta on tukea ja kannustaa häntä olemaan oma itsensä.

– Silloin rakennamme hyvän pohjan sille, että lapsi kestää vaikeitakin tilanteita, eikä hänelle tulisi erilaisuudestaan liian kuormittavaa asiaa.

Poikaa ei kuitenkaan kiusattu. Muut lapset ottivat hänet vastaan sellaisena kuin hän oli. Osa kavereista oli tuttuja jo esikoulusta.

Pukeutumishuoletkin olivat pian ohi.

– Aika nopeasti hameet jäivät muutenkin pois ja niiden tilalle tulivat pinkeät farkut.

Pojan nimi vaihtui tytön nimeksi

Kun Eetu täytti viime vuonna kahdeksan, Reija alkoi miettiä, sopiiko hänelle enää pojan nimi. Lapsi oli kuitenkin identiteetiltään selkeästi tyttö. Äiti ehdotti, että Eetu voisi miettiä itselleen uuden lempinimen. Ensin se ei kiinnostanut poikaa, mutta hän jäi kuitenkin pohtimaan asiaa.

– Yhtenä päivänä Eetu tuli sanomaan, että hän haluaa, että häntä kutsutaan Emiliaksi.

Lapsen parhaan kaverin mieleen uusi nimi iskostui heti. Isoisältä opetteluun meni hetki: hän käytti aluksi sekaisin vanhaa ja uutta nimeä.

– Emilia löi isoisänsä kanssa vetoa siitä, että aina kun isoisä sanoo nimen väärin, hän joutuu maksamaan kaksi euroa. Tulimme mummolasta melkoisen rahapussin kanssa kotiin.

Emilialla on myös kolmevuotias pikkusisko, jonka on pitänyt harjoitella puhumaan isosiskosta isoveljen sijaan. Nimenmuutos kertoi myös muille, ettei Eetu halua olla enää poika.

– Kun olemme kertoneet tutuille, että lapsemme on vaihtanut nimensä Eetusta Emiliaksi, saamme kahdenlaisia kommentteja. Toiset sanovat: ”Ai jaa”. Sitten he vaikenevat hämmentyneinä. Toiset taas sanovat: ”Kerro lisää, en tiedä tästä kauheasti”.

– Meillä on vanhempina tärkeä tehtävä pitää Emilian puolta ja jakaa tästä aiheesta tietoa niin, että Emilian olisi mahdollisimman helppo olla.

Muut lapset ovat ottaneet Emilian vastaan sellaisena kuin hän on.

Transsukupuolisuutta ei voi valita

Emilian sukupuoliristiriita otetaan yleensä hyvin vastaan. Reija on kuitenkin varovainen sosiaalisessa mediassa. Hän haluaa suojella itseään ja lastaan ilkeältä kommentoinnilta.

–Tiedon puutetta on paljon. Vanhemmassa ikäpolvessa on ihmisiä, jotka eivät halua ymmärtää sukupuoliristiriitaa. Sosiaalisessa mediassa kauhistellaan, mihin maailma on menossa, kun tytöt eivät enää ole tyttöjä eivätkä pojat poikia.

Reija kertoo, että jotkut myös luulevat, että vanhemmat haluavat väkisin muuttaa lapsensa pojasta tytöksi tai päinvastoin.

– Olen lukenut kommentteja, että sen siitä saa, kun tyrkyttää pojalle barbeja. Ihan kuin sukupuoliristiriita olisi asia, jonka voi valita.

Oman lapsen sukupuoliristiriidan myötä Reija on alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten usein ihmiset jaotellaan naisiksi ja miehiksi. Esimerkiksi viranomaisten kaavakkeissa kysytään aina sukupuolta.

– Onneksi asiat edistyvät, esimerkiksi joidenkin kuntien varhaiskasvatukseen liittyvissä lomakkeissa on jo sukupuolen kohdalla naisen ja miehen lisäksi kolmas vaihtoehto: joku muu.

Emilian äidin korva kuulee nykyään herkästi kaikki sukupuoleen liittyvät erottelut.

– Iltapäiväkerhossa tytöt ja pojat kutsuttiin erikseen syömään välipalaa, mikä särähti minun korvaani, Reija kertoo.

Reijan mielestä jaottelut ovat usein turhia.

–Miksi esimerkiksi vaatekaupoissa on tyttöjen ja poikien puoli? Yhtä hyvin vaatteet voisi jaotella pelkästään koon mukaan, hän huomauttaa.

Myös vessat on perinteisesti jaettu erikseen naisille ja miehille. Tosin tapa alkaa muuttua.

– Yksittäiset vessat ovat mielestäni paras ratkaisu, mutta Emilia käyttää tarpeen mukaan sekä tyttöjen että poikien puolta.

Harrastuksia on vaikea löytää

Koulun liikuntatunneilla tytöt ja pojat ovat vielä samassa ryhmässä kolmannella luokalla, mutta harrastuksissa tytöt ja pojat erotellaan jo varhain eri ryhmiin. Emilia tykkää liikunnasta, mutta hänelle oli vaikeaa löytää harrastuksia. Tällä hetkellä Emilia on mukana jalkapallossa, voimistelussa ja tanssissa.

– Emme käy enää yhdessä uimahallissa, vaikka tykkäisimme siitä koko perhe. En ole vielä löytänyt Emilialle uimapukua, joka peittäisi tarpeeksi, jottei lapsi kiinnitäisi huomiota naisten puolella. Ehkä onnistun joskus hankkimaan riittävän peittävän, röyhelöisen puvun, Reija pohtii.

Kun Emilia sairastaa, Reija varaa ajan yleensä tutulta lääkäriltä, joka on hoitanut Emiliaa lapsesta asti. Silloin hänen ei tarvitse selittää, miksi lapsen kutsumanimi ja sukupuoli eivät täsmää.

Reija on saanut tietoa ja käytännön vinkkejä Setan transtukipisteestä. Hän on tavannut sitä kautta myös muita transsukupuolisten lasten vanhempia. Myös lapsille on tarjolla oma tukipiiri, mutta Emilia ei ole halunnut ainakaan vielä osallistua sen toimintaan.

– Ilmeisesti Emilia ei koe, että sukupuoliristiriita olisi mikään iso ongelma. Hän on elänyt sen kanssa koko ikänsä, Reija sanoo.

Alun perin Emilian piti osallistua tämän haastatteluun tekoon, mutta häntä alkoi jännittää.

–Emilia on rohkea lapsi, mutta kiusaantuu, jos hänen sukupuoliristiriidastaan tehdään numero.

Haastattelun lopussa Emilia tulee kotiin iltapäiväkerhosta, ja tuntuu kuin pieni pyörremyrsky valtaisi asunnon. Hän näyttää heti voimisteluliikkeitä vieraille ja alkaa keksiä, mitä hän voisi tehdä kameran edessä.

Emilia ei täytä kaavamaista käsitystä kiltistä ja rauhallisesta tytöstä, mutta kun hän huomaa korkeakorkoiset saappaat eteisen lattialla, hän kysyy heti, kenen ne ovat.

Transsukupuolisuus

Vanhemmat halusivat jo etukäteen valmistella Emiliaa mahdollisten kiusaajien kohtaamiseen. – Kerroimme, että jos joku pikkaa hänen pukeutumistaan, hän voisi sanoa: ”Olen ihminen ja pidän sellaisia vaatteita kuin haluan”.

Murrosikä ahdistaa jo äitiä

On myös hetkiä, jolloin Emilia on turhautunut. Hän haluaisi eroon pippelistään.

Ennen sukupuolen korjausta tarvitaan kuitenkin diagnoosi transsukupuolisuudesta. Diagnoosin antaa työryhmä, johon kuuluu muun muassa psykiatrian erikoislääkäri ja psykologi, ja sen saamiseen voi kulua jopa vuosi.

Diagnoosin voi saada jo alaikäisenä, ja osa sukupuolen korjaushoidoistakin voidaan aloittaa alaikäiselle, mutta osa hoidoista on mahdollista tehdä vasta täysi-ikäisenä.

Reija murehtiikin jo nyt Emilian tulevaa murrosikää. Mitä tapahtuu, kun hormonaaliset muutokset alkavat? Miten lapsi voi hyväksyä kehonsa?

Murrosiän muutoksia voisi hidastaa lääkkeellisesti niin sanotulla blokkerihoidolla. Suomessa hoidon voi kuitenkin yleensä saada noin 16-vuotiaana, jolloin moni on jo kehittynyt fyysisesti.

Nyt tilanne on kuitenkin vielä rauhallinen.

– Toistaiseksi kaikki on hyvin. Nyt nautimme tästä hetkestä. Eräs nainen sanoi minulle kaupassa, onpa sinulla kaksi ihanaa tytärtä. Silloin Emilian kasvoille levisi onnellinen hymy, Reija sanoo.

Haastateltavien nimet on muutettu.

Kommentit (12)

Ihmetystä herättää, että te kommentoijat ette selkeästi ole lukenut tätä artikkelia ajatuksella tai edes loppuun. Mietitte sitä, ettei lapsi saanut kertoa itse että haluaa itseään kutsuttavan toisella nimellä. Emilian äiti toi tässä artikkelissa erittäin selväksi, että tyttö halusi itse vaihtaa nimensä harkinnan jälkeen. Myös lapsen isästä puhuttiin, eli lapsella varmasti on välittävä ja huolehtiva isä, joka tukee lastaan.

Hienoa, että tällaisia uutisia tulee vastaan. Olen itse hormonihoidossa oleva transmies, ja onnellinen siitä että saan kuulla pienen lapsen kehittyvän turvallisessa ympäristössä omaksi itsekseen. Kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole, jonka takia moni sukupuoliristiriidan kanssa kamppaileva lapsi voi pahoin koska tuntee olevansa liian erilainen ja huono verrattuna muihin samanikäisiin lapsiin. Ulkopuolinen olo on kaikille kamalaa, saati kun joutuu ulkopuoliseksi silloin kun oma itsensä.

Jos Emilian äiti näkee tämän, haluan sanoa että olet toiminut enemmän kuin arvostettavasti.

Mietin miksi sukupuolielimet pitäisi aina”korjauttaa”. Eikö ihminen ole täydellinen juuri sellaisenaan, ehkä feminiinisenä poikana tai maskuliinisena tyttönä tai miksi ikinä itsensä kokee. Olisin iloinen jos ihminen voisi hyväksyä itsensä ilman hormonihoitoja ja leikkauksia, on aivan sama mitä toiset ajattelevat. Kun uskaltaa olla omanlainen, kohta moni muukin uskaltaa. Ei tarvitse korjata mitään, minkä Jumala on luonut.

Samalla periaatteellahan sinunkaan ei tulisi leikata tai värjätä hiuksiasi, joka myös käsittääkseni on raamatussa kielletty. Niinkauan kuin ihminen voi itseään muokata, niin hän myös niin tekee.

Olen itsekin tavannut työssäni muunsukupuolisia. Hienoa, että Eetu-Emilia saa tukea kotona.
Tuli kuitenkin tunne, että äiti vähän liikaa tuuppaa häntä tytöksi. Esimerkiksi tuo nimenvaihto. Olisi odottanut rauhassa, että lapsi itse ottaa asian puheeksi. Jos kerran Eetu ei ole tyttö eikä poika, niin hänen identiteettinsä saattaa vielä vahvistua pojaksi. Emiliasta on silloin hankalampi päästä eroon.

Ei minulle ole ikinä tullut mieleenkään, että pojan pukeutuminen hameeseen tarkoittaisi, ettei poika haluaisi olla poika, tai jos tyttö haluaa pukeutua miestenvaatteisiin, ettei hän haluaisi olla tyttö. Eihän se vaatetukseen liity, kuka tahansa voi pukeutua miten tahansa.

Kun meillä lapsi kysyy, miksi hän on tyttö tai poika, vastaamme ihan samalla tavalla kuin siihen, miksi hänellä on siniset silmät tai isot jalat; se on synnynnäinen ominaisuus, joka on sattumasta kiinni. Ihan normaali kysymys, kuten sekin, miksi meillä ei ole ruskea iho. En harkitse sekuntiakaan sitäkään, että lapsen ihonväri pitäisi korjata tummanruskeaksi vain siksi, ettei lapsi ole vaaleaan tyytyväinen.

Miksi nämä vanhemmat ajavat nyt Eetulle niin voimakkaasti juuri tytön/naisen roolia nimeä myöten, vaikka lapsi ei sitä edes itse halunnuy vaihtaa? Onko heille tullut mieleen, että lapsi haluaisi olla oma itsensä kuulumatta selvösti kumpaankaan sukupuoleen? Nyt saa ihan sen vaikutelman, että äiti yrittää ajaa lasta sisälle samaan sukupuoleen kuin mitä itse kokee edustavansa.

Ihmettelevä: Näin opettajana en ajattele, että koulussa kukaan menettäisi mitään, jos lopetetaan kaikenlainen jaottelu tyttöihin ja poikiin. Päinvastoin. On hyvä juttu, kun nykyisin ei enää ole esim. käsityöryhmien pohjana sukupuoli. Samoin m

Ovatko vanhemmat ottaneet huomioon nimen vaihtamisessa ym, että tutkimusten mukaan alle 12-vuotiaana alkanut transsukupuolisuus ei säily 80 % ihmisistä enää aikuisuuteen? Ja miksi mennä ylipäätään ehdottomaan lapselle nimen vaihtamista, jos alkuperäinen nimi ei lasta haittaa?

Mietin myös miksi koulun tai muiden paikkojen pitäisi siirtyä sukupuolineutraaliuteen esim. liikuntatuntien ryhmäjaossa, jos lapsista yksi ehkä useasta tuhannesta ei koe kuuluvansa joukkoon? Miksi jätettäisiin huomiotta ne useat lapset, joita uusi ryhmäjako voisi häiritä, kunhan vain tällä erilaiseksi itsensä tuntevalla lapsella olisi kaikki hyvin?

Jokainen saa minun puolesta olla mikä on. Mutta en ymmärrä miksi lasten kanssa lähdetään tähän niin voimakkaasti mukaan, kun kokemus toiseen sukupuoliroolin kuulumisesta on jossain vaiheessa osa jokaisen lapsen kehitystä. Toisilla se kestää pidempään ja mitä voimakkaammin siihen tartutaan, sen enemmän sitä ruokitaan.

Minulla on 22 vuotias transtytär. Ihana, avoin ja herkkä. Kaikkea sitä, mitä koko ikänsä, mutta nyt myös onnellinen, kun parikymppisenä ymmärsi, mistä koko iän kestänyt ahdistus ja muottiin sopimattomuuden tunne johtuivat. Hymy löytyi. ❤️🥰

Hyvä juttu. Toimittaja kuitenkin n. Jutun keskivaiheilla viittaa Emiliaan sanalla poika, todennäköisesti ihan vaan epähuomiossa.

Ihana Emilia ❤ meillä on ihana lapsi, joka on ollut sitä mieltä että on tyttö eikä poika, siitä lähtien kun oppi puhumaan. Olen kertonut myös kaikille asiasta koska asia on meille ok, myös 80 kymppisille isoisovanhemmille. Nyt meidän rakas on jo 14 v murrosiässä eikä saa Suomessa blokkereita, vaan on lähdettävä ulkomaille. Tämä tosi surullista. T mummi pohjoisesta

Vastaa käyttäjälle . Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X