Elisa soseutti ja pilkkoi vielä 3-vuotiaallekin kaiken – ”Pelkäsin joka aterialla, että lapsi tukehtuu”

Elisan, 38, pelko lapsensa tukehtumisesta ruokaan johti siihen, että hän soseutti lapselle ruuat yli kolmevuotiaaksi ja istui kylpyhuoneessa ”pyykillä”, kun isä ruokaili lapsen kanssa. 

Teksti Anna Ferrante
Kuvat iStock
Tukehtumisen pelon pahimmassa vaiheessa Elisan lapsi söi kaiken kiinteän isänsä seurassa.
Elisan lapsi söi pahimmassa vaiheessa kaiken kiinteän isänsä seurassa. Kuvituskuva.

”Tukehtumisen pelko oli minussa jo ennen kuin lapseni syntyi. Pääasiassa sitä varten kävin ensiapukurssin raskausaikana, jotta osaisin toimia tukehtumistilanteessa. En harkinnutkaan aikaistavani kiinteiden antamista, vaan täysimetin puolivuotiaaksi – se oli niin turvallinen ruokailutapa.

Kiinteiden aloittamisesta alkoi painajaiseni.

Sanomattakin on selvää, että sormiruokailu ei ollut meidän juttumme. Jo valmissoseiden isommille vauvoille tarkoitetut, pehmeitä paloja sisältävät maut aiheuttivat kylmän hien kohoamisen kasvoilleni. Puhumattakaan siitä, kun piti uskaltaa antaa kokonaista banaania, leipää, perunaa, normaalia ruokaa. Tiesin, ettei soseilla voinut loputtomiin jatkaa. Monipuolisen ja pureskelua vaativan ruuan tärkeyden tiedostaminen lapsen kehitykselle kolkutti vaativana tajunnassa.

Jokainen ruokailukerta taaperon kanssa oli pelkoa täynnä. Yritin kaikin keinoin peitellä sitä ja pitää ilmapiirin rentona. Pelkäsin kuitenkin, että lapsi vaistoaisi pelkoni. Siksi aloin vältellä ruokailuun osallistumista aina kun pystyin, ja jätin mieheni syömään lapsen kanssa. Menin muka laittamaan pyykkiä, ja sitten tärisin kylpyhuoneessa ja peitin korviani, etten kuulisi jos lapsi alkaisi kakoa.

Hän osoittautui nimittäin aikamoiseksi silkkikurkuksi. Mitä kohtalon ivaa! Hänen kakomisrefleksinsä oli herkässä, ja vaikka järjellä tiesin kakomisen olevan normaali, vaaraton ja jopa erittäin hyödyllinen refleksi, ei sillä ollut alkukantaiseen pelkooni vaikutusta.”

Soseutin ruokia lapselle vielä silloinkin kun hän oli yli kolme vuotta. Ja pilkoin aivan pieniksi palasiksi vielä vuosia sen jälkeen.

”Soseutin ruokia vielä silloinkin kun hän oli yli kolme vuotta. Ja pilkoin aivan pieneksi vuosia sen jälkeen.”

”Joinakin kertoina en voinut estää itseäni juoksemasta pöydästä, kun lapsi alkoi kakoa. Ja milloin pysyinkin paikoillani, olin varmasti niin harmaa kasvoiltani ettei lapsellekaan jäänyt kauhuni epäselväksi.

Pahimmillaan tilanne oli sellainen, että kahdenkeskiset ruokailut lapsen kanssa hoidin sosekeitoilla ja puuroilla, ja iltaisin mies söi lapsen kanssa minun ollessani ”pyykkäämässä” tai milloin missäkin.

Soseutin ruokia lapselle vielä silloinkin kun hän oli yli kolme vuotta. Ja pilkoin aivan pieniksi palasiksi vielä vuosia sen jälkeen.

Pelkäsin sitäkin, osaisinko toimia, sillä pelko kangisti minua niin.

Pelkoni oli täysin silmitöntä. Siihen ei auttanut järkipuhe eikä puhuminen asiasta neuvolassa. Tiesinhän järjellä kaiken, mitä neuvolassa kerrottiin ja olin käynyt ensiapukurssinkin. Tosin pelkäsin sitäkin, osaisinko tosipaikan tullen toimia, koska pelkoni kangisti minua niin. Lohdutin itseäni sillä, että onneksi asumme ison kaupungin keskustassa ja ambulanssi tulee muutamassa minuutissa paikalle, jos tarvitsee. Vaikka minulle olisi tarjottu ilmaiseksi luksustaloa pitkien etäisyyksien päästä, en olisi suostunut. Kuka hullu asuisi kiinteitä syömään opettelevan lapsen kanssa kaukana sairaaloista.”

Tukehtumisen pelko: Ensiporkkana eskarissa

”Asia alkoi ahdistaa ajan myötä todella paljon. Joskus en saanut yöllä unta, kun tiesin että edessä oli vaikkapa ravintolaillallinen, jossa joutuisin olemaan samassa pöydässä lapseni kanssa koko ruokailun ajan. Ruuan pilkkominen muiden edessä myös hävetti, mitä isommaksi lapsi kasvoi.

Kaiken lisäksi ravintolassa ei etukäteen tarkkaan tiennyt, mitä tuli lautasella vastaan. Minulle oli tärkeää henkisesti valmistautua etukäteen, jos aioin antaa lapselleni vaikkapa lihapataa tai muuta ”riskialtista” ruokaa.

Porkkanasta tuli yksi lapseni herkuista, ja hän olisi halunnut syödä kokonaista porkkanaa. En antanut. Sen sijaan raastoin porkkanan pienimmäksi mahdolliseksi raasteeksi ja pelkäsin silti kun hän söi sitä, varsinkin kun raasteen karkeus saattoi saada hänet kakomaan.

Toisen lapsen tultua tajusin, että esikoinen oli herkkä kakoja.

Lapsi oli eskari-ikäinen, kun uskalsin ensimmäisen kerran antaa hänelle kokonaisen porkkanan.

Toisen lapseni synnyttyä ja tultua kiinteiden ikään tajusin jännän jutun: esikoiseni tosiaan oli ollut harvinaisen herkkä kakoja. Toinen lapseni ei kakonut koskaan ja hänen kanssaan ruokailut olivat vähän helpompia. Mutta vain vähän.

Soseutin, raastoin, pienensin ja pilkoin yhä maanisesti – ja jännitin.”

Lue myös: Näin poistat tukoksen lapsen hengitysteistä – katso video!

”Nyt lapset ovat jo kouluiässä, mutta tukehtumisen pelko on yhä olemassa. Kun lapset syövät karkkia tai muuta kovaa, jännitän aina. Paljon karkkia en heille tämän vuoksi ostakaan vaan mielummin vaikka suklaata tai jäätelöä, jos haluamme herkutella.

Lisäksi pahoin pelkään, että pelkoni on vaikuttanut kaventavasti heidän ruokavalioonsa.

Olen evännyt heiltä ensimmäisinä tärkeinä vuosina pois paljon ruokia, muun muuassa monet kasvikset. Kurkku, tomaatti, paprika, avokado, kovemmat leivät. Näin ne kaikki pelkkinä tukehtumisvälineinä.

Miksi pelkään lapseni tukehtumista ruokaan niin kauhean paljon? Luulen tietäväni vastauksen ainakin osittain. Olin itse tukehtua salmiakkimerkkariin, kun olin kaksivuotias. Siinä oli käytetty kaikki roikuttamiset ja heimlichin otteet, ennen kuin karkki irtosi kurkusta. En itse muista tapahtumasta mitään, mutta se on varmasti jäänyt alitajuntaani.

Jotain kertoo myös se, että tukehtumisen pelko liittyy niin vahvasti ruokaan. Pienten lelujen tai esineiden suhteen en koskaan ole ollut yhtä hysteerinen.Tämä siitä huolimatta, että tiedän valtaosan sairaalahoitoa vaativista lasten tukehtumistilanteista johtuvan muusta kuin ruuasta.”

Lähde: Sormiruokailuohje Helsingin neuvoloihin, Terveyskirjasto, kotitapaturma.fi

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä