Lapsihaaveesta luopumisen vaikeus: Jasmin, 32, ei pystynyt pitämään muiden vauvoja sylissä
Sekundäärisestä lapsettomuudesta toipuminen kesti pitkään, kertoo Jasmin Kauko. Äitiyden askeleet -haastattelussa yhden lapsen äiti sanoo hyväksyneensä, ettei elämää voi hallita.
”’Mitä jos miehellä on pieni tai seksi on huonoa?’ Tällaisia kysymyksiä minulle esitettiin, kun ihmiset kuulivat, että mieheni Toni ja minä aiomme säästää seksin avioliittoon.
Olin kyllä harrastanut seksiä muiden miesten kanssa aiemmin, mutta halusin, että suhteeni Tonin kanssa olisi erityinen ja säästäisimme seksin avioliittoon. Asiaan vaikutti myös molempien vakaumus: Toni oli kasvanut helluntailaisessa perheessä, ja minä tulin uskoon rippikoulussa.
Olisi hirveän kiva sanoa, että seksin aloittamien ei vaikuttanut naimisiinmenopäätökseen. Näin ei kuitenkaan ollut. Olimme alkaneet tapailla kesällä 2007, ja asiat etenivät nopeasti – syyskuussa kihlauduimme ja seuraavan vuoden tammikuussa menimme naimisiin.
Eräänä iltana keskustelimme Tonin kanssa, että olisikohan nyt vauvan aika. Menimme saman tien makuuhuoneeseen. Tulin raskaaksi heti.
Aloin pelätä järjettömiä asioita
Olen sairastanut nuoruudestani asti refluksitautia, ja raskausaikana sairaus paheni. Kun kumarruin, vatsalaukkuni sisältö saattoi tulla yllättäen ulos.
Kun selvisin pahoinvoinneista, minulla todettiin maksan toimintahäiriö eli hepatogestoosi viikolla 24, vaikka se on normaalisti loppuraskauden vaiva. Sairaus voi olla vauvalle vaarallinen, ja siihen liittyy ennenaikaisen synnytyksen riski.
Raskauttani seurattiin tiuhaan erilaisin tutkimuksin ja laboratoriokokein. Vauvaa ultrattiin kerran viikossa, ja jouduin syömään 8–11 eri lääkettä joka päivä, jotta sappi- ja maksa-arvoni pysyisivät matalina ja ihon kutina aisoissa. Ihoani kutitti silti jatkuvasti.
Pelkäsin listeriaa niin, että kuumensin astioita uunissa. Muoviastiat sulivat.
Ammattilaiset vakuuttelivat, että kaikki menee hyvin. Itse kamppailin silti jatkuvien pelkojen kanssa. Jotkin pelot olivat epärealistisia. Pelkäsin muun muassa listeriaa niin, että astianpesukoneen ollessa rikki kuumensin astioita uunissa pöpöjen pelossa. Muoviastiat sulivat uuniin.
Synnytys käynnistettiin lopulta raskausviikolla 35, sillä sappiarvoni nousivat lääkityksestä huolimatta. Synnytys sujui hyvin.
2013: Raskaana viikolla 31, kuukausi synnytykseen.
Kuvittelin, että pelot helpottaisivat synnytyksen jälkeen, mutta olin väärässä. Pelot ottivat minusta vallan, enkä hahmottanut, miten järjettömiä ne olivat. Pelkäsin kätkytkuolemaa ja tarkkailin vauvan hengitystä jatkuvasti. Keitin tutteja viiden minuutin sijasta 20 minuuttia ja jälkeenpäin mietin, miksei kukaan sanonut minulle, ettei toimintani ollut ihan normaalia.
Kun vauva kasvoi, pelot hellittivät vähitellen ja vanhemmuuteeni tuli varmuutta. Sain vertaistukea blogini lukijoilta, keskustelupalstoilta ja äitikavereiltani. Hahmotin viimein asioiden oikeat mittasuhteet.
Vain yksi lapsi, ja osaan arvostaa häntä
Vauva-aika oli lopulta ihanaa. Hurahdin kantoliinailuun ja sain äitiryhmistä paljon uusia ystäviä, jotka ovat elämässäni edelleen. Kävin vauvatreffeillä ja pitkillä lounailla.
Jonkin ajan kuluttua aloimme yrittää toista lasta. Vaikka olin ensimmäisellä kerralla tullut raskaaksi kuin napin painalluksella, toinen lapsi ei tärpännytkään samalla tavalla. Sain vuoden aikana kaksi keskenmenoa ja koin yhden kohdun ulkoisen raskauden.
Otin keskenmenot todella raskaasti, ne tuntuivat musertavilta. Itkin jatkuvasti. Arki muuttui surulliseksi yrittämiseksi. Toivon ja pettymyksen vuorotteleminen oli meille liikaa, joten päätimme pitää tauon vauvan yrittämisessä.
En pitkään aikaan halunnut nähdä raskaana olevia naisia.
Kärsin jatkuvasti myös vatsakivuista sekä ruoka- ja henkitorven tulehduksista. Vanha vatsasairauteni oli äitynyt niin pahaksi, että jouduin isoon leikkaukseen. Lääkäri sanoi, ettei se estäisi raskaaksi tuloa, mutta raskaus voisi tärvellä leikkaustuloksen, ja joutuisin uuteen, riskialttiiseen operaatioon. Hautasimme haaveet vauvasta.
Olemme joutuneet käsittelemään sekundaarista lapsettomuutta pitkään. Tuska on hellittänyt, mutta haaveet elävät. Olen miettinyt, muistinko nauttia tarpeeksi lapseni vauva-ajasta.
2015: kaksivuotias Minttu.
En pitkään aikaan halunnut nähdä raskaana olevia naisia tai pidellä muiden vauvoja sylissäni. Silti päätöksen kanssa on nyt hyvä olla. Siihen vaikutti myös se, että halusimme tarjota tyttärellemme Mintulle onnellisen lapsuuden, emmekä sellaista, jota sävyttäisi vanhempien suru. Halusimme antaa hänelle hyvinvoivat vanhemmat.
Hyppäsimme Tonin kanssa muutama vuosi sitten pois oravanpyörästä ja ryhdyimme yrittäjiksi. Tällä hetkellä saamme elää meidän näköistämme elämää ja viettää paljon yhteistä aikaa. Tuntuu hyvältä, kun voi tehdä itselle tärkeitä asioita.
Vaikka minulla on ikävä pitkää imetystä ja vauvanvaatteita, osaan arvostaa tätä yhtä lasta, jonka saimme. Ylihuolehtivasta äidistä on kasvanut äiti, joka luottaa elämään ja itseensä. Ja hyväksyy myös sen, että elämää ei voi hallita.”
Lue myös: Jasmin Kauko: ”Mieheni ihastui toiseen”
Koko perhe jouluaattona vuonna 2018.
Jaa oma kokemuksesi