Minun tarinani 04.12.2017 Päivitetty 14.08.2023

The Voice of Finlandista tuttu Tuuli Hoppi: ”Vietämme parisuhdeaikaa toistaiseksi kolmisin”

The Voice of Finlandissa Tuuli Okkosena tunnetuksi tullut laulaja Tuuli Hoppi on puolivuotiaan vauvan äiti. Hän on jo oppinut, että Taotaon tunnari rauhoittaa. Mutta mitä ihmettä vauvalle milloinkin pitää pukea?

Teksti
Mervi Alatalo
Kuvat
Heli Hirvelä/Otavamedia ja Tuuli Hopin kotialbumi

”Vaikeinta äitiydessä on tähän mennessä ollut valvomisen lisäksi vauvan pukeminen – sen tietäminen, mikä on milläkin viikolla tarpeeksi mutta ei liikaa. Tuntuu, että meidän vauvalla on aika usein hiki.

Olemme matkustaneet tammikuussa syntyneen Leia-vauvan kanssa Yhdysvaltoihin Seattleen sekä käyneet Ruotsin-risteilyllä ja Pohjois-Suomessa. Vauvan kanssa matkustaminen on helppoa, sillä vauva viihtyy, kun saa syliä, ruokaa ja unta. Hän nukkui kymmenen tuntia kestäneet Atlantin ylitykset.

Sängyssämme nukumme tällä hetkellä minä ja puolisoni Jenni sekä aamuviiden tienoille sijoittuvan imetyksen jälkeen myös vauva. Aluksi nukuimme kaikki samassa sängyssä, mutta minä säpsähtelin ja nukuin huonosti, joten Leia siirtyi omaan sänkyynsä, joka on noin metrin päästä meidän sängystämme.

Vauvan kaudet yllättivät

Äitiydessä yllätti eniten se, että vauvalla on koko ajan jokin kausi menossa. Aina kun erehtyy luulemaan, että tällainen tämä vauva on ja näin se vaikkapa nukkuu, seuraavalla viikolla kaikki onkin taas toisin. Äitiys on jatkuvaa yllättymistä.

Meillä kuuluu eniten itse laulettu musiikki. Mutta jos pikkuisella on parku päällä, olemme oppineet laittamaan Spotifysta päälle Liisa Hyttisen tulkitsemat Taotaon ja Maija Mehiläisen tunnussävelmät. Ne lopettavat vaikka minkälaisen rääkykohtauksen. Millään muilla kappaleilla ei ole samaa vaikutusta.

Parisuhdeaikaa olemme viettäneet toistaiseksi lähinnä vauvan kera. Meillä on niin ihana mukelo, että olemme mielellään yhdessä kolmistaan. Seattlessa vierailimme siskoni luona, ja hän halusi välttämättä kahtena iltana ottaa vauvan hoitoon, jolloin kävimme Jennin kanssa kahdestaan humputtelemassa.

Kun tarvitsen tukea, käännyn äitini ja siskoni puoleen. Olen oppinut heiltä esimerkiksi sen, että vauvan soseet kannattaa pakastaa jääpalamuotteihin. Myös tammikuisten Facebook-ryhmä on tärkeä.

Harrastan vauvan leggingsien ompelemista. Ehkä kohta uskallan siirtyä vaikeampiinkin tekeleisiin.

”Hieroja on hemmotteluni”

Hemmottelen itseäni käymällä toisinaan hierojalla. Lisäksi koen, että minua hemmotellaan melkein joka aamu, kun Jenni ottaa kuuden–seitsemän maissa pikkupirpanan hoiviinsa ja minä saan jatkaa rauhassa unia pari kolme tuntia. Välillä teemme nykyään myös vuoroöitä, jolloin toinen saa nukkua koko yön.

Arjessa kaikista kivointa on viettää aikaa rauhassa kotona. Tuntui, että elämäni ennen vauvan syntymää oli hirveää kohkaamista, sillä tein kolmea työtä yhtä aikaa. Nyt tykkään tosi paljon olla vain kotona. Vaikka olemmehan me edelleen aika liikkuvaisia.

Rutiineista mieluisin on kylvettäminen. Kylpyhetki on aina yhtä ihana.

Perhemallimme on monelle uusi, joten olemme varautuneet siihen, että joudumme oikaisemaan ihmisten oletuksia läpi elämämme. Siinä ei ole mitään pahaa. Tähän mennessä olemme puhuneet ihmisten kanssa esimerkiksi termeistä. Meidän perheessämme on kaksi äitiä.

Sellaista henkilöä, jota kutsuisimme isäksi, ei ole. Jos puhutaan lapsen geneettisestä alkuperästä, puhumme lahjoittajasta. Ja se onkin ihana sana, koska se tarkoittaa ihmistä, joka on halunnut ilmaiseksi lahjoittaa sukusolujaan, jotta joillakin toisilla olisi perhe ja lapsia.

”Nautin imetyksestä älyttömän paljon”

Iloiseksi minut saavat tällä hetkellä esimerkiksi vauvan ruokailuhetket. Ensinnäkin olen nauttinut imetyksestä aivan älyttömän paljon. Nyt kun vauva syö myös kiinteitä, on ihanaa seurata, kuinka paljon hän nauttii syömisestä ja uusista mauista. Hän hihittelee ja naureskelee syödessään.

Hallitsen arjen kaaosta huonosti, mutta onneksi minulla on vaimo, joka on asiassa parempi. Minua ei haittaisi, vaikka tavarat olisivat vähän hujan hajan, kunhan kaikilla on ruokaa, puhtaat vaatteet eikä kakkaa housuissa, mutta Jenniä haittaa. Joten onneksi hän on olemassa ja pitää huushollin kunnossa.

Tulevalta odotan, että saan seurata, kuinka vauva oppii uusia taitoja ja sitä, mitä kaikkea jännittävää maailma hänelle vielä pystyykään tarjoamaan.”

Juttu julkaistiin Kaksplus-lehdessä  7/2017.

Lue myös:

Kaisa Liski: ”Äitiyden vaikein asia on jatkuva pelko”

Näyttelijä Venla Saartamo: ”Lasta ei voi kannustaa liikaa”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X