Perhe-elämä 08.04.2022

Mitä sijoitetuille lapsille kuuluu? Pääosin hyvää, kertoo THL – väkivaltaa ja turvattomuutta silti kokee huolestuttavan moni

Kokonaiskuva sijoitettujen lasten tilanteesta on myönteinen, muttei ongelmaton. Laitoshoidossa lasten hyvinvointia heikentävät henkilökunnan vaihtuvuus sekä toisten lasten oireilu.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on Suomessa yli 19 000. Suurin osa näistä sijoitetuista lapsista voi hyvin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uusi tutkimus.

Arvion mukaan 85 prosentilla sijoitetuista lapsista kokonaistilanne on hyvä. Erityisesti perhehoitoon sijoitetut alle 10-vuotiaat voivat hyvin, THL tiedottaa.

Lue myös: Uskallanko tehdä lastensuojeluilmoituksen? Nämä ovat seuraukset

Ongelmia silti on, ja ne koskettavat varsinkin laitoshoidossa olevia lapsia.

Henkilöstön vaihtuvuus nakertaa lasten hyvinvointia

Osa laitoshoitoon sijoitetuista teini-ikäisistä 13–17-vuotiaista voi THL:n mukaan ”hälyttävän huonosti”.

– Laitoshoitoon liittyvinä epäkohtina mainittiin tavallisimmin toisten lasten oireilu sekä henkilöstön vaihtuvuus ja resurssi- sekä osaamisvajeet, kertoo tutkija Päivi Korhonen THL:n tiedotteessa.

Lue myös: Korona-aika syvensi lastensuojelun kriisiä, paljastaa järkyttävä tilasto: lasten ongelmat kasvussa, vanhemmat uuvuksissa, eikä tilanteeseen näy helpotusta

Tutkimuksen mukaan pysyvä, lämmin suhde hoivaavan aikuisen ja sijoitetun lapsen välillä vaikuttaa myönteisesti lapsen hyvinvointiin. Muuttuva ympäristö sen sijaan nakertaa lasten hyvinvointia.

Lämmin suhde lapsen ja hoivaavan aikuisen välillä on tärkeimpiä rakennuspalikoita lapsen hyvinvoinnissa.

– Sosiaalityöntekijän, sijaishuoltopaikan ja hoitavan henkilöstön vaihdokset heikentävät lasten arjen turvallisuutta, toteaa erikoistutkija Pia Eriksson samassa tiedotteessa.

Perhehoitoon liittyviä epäkohtia olivat erityisesti perhehoitajien uupumus sekä kasvatus- tai vuorovaikutusongelmat.

Nuorten osalta pahoinvoinnin syyt voivat juurtaa sijoitusta edeltäneeseen elämäntilanteeseen tai palvelujärjestelmän puutteisiin. Tutkimuksessa selvisi, että sijoitetuista lapsista yli viidennes oli vastaushetkellä jo kolmannessa tai neljännessä sijaishuoltopaikassaan.

Tiedotteessa todetaan, että turvattomuuden kokemuksien taustalla vaikuttavat rakenteelliset epäkohdat.

– Puutteellinen ja pirstaleinen tietopohja vaikeuttaa sijaishuollon järjestämistä ja kehittämistyötä. Etenkin eri sijaishuoltomuotojen vaikuttavuudesta tarvitaan tutkittua tietoa, jotta palvelujärjestelmää osataan kehittää oikeaan suuntaan, sanoo Eriksson.

Keskinäinen väkivalta huolestuttaa

Varsinkin lastensuojelulaitoksissa sekä sijaishuoltopaikan ulkopuolisissa ympäristöissä ilmeni huolestuttavan paljon lasten keskinäistä väkivaltaa, joka oli muodoltaan joko henkistä tai fyysistä.

Yli viidennes nykyisessä sijaishuoltopaikassaan asuvista oli kokenut henkistä väkivaltaa muiden lasten taholta. Fyysistä väkivaltaa koki joka kymmenes teini-ikäisistä.

Väkivaltaa kokeneista noin kolme neljäsosaa asui laitoksessa.

Koulussa, vapaa-ajalla sekä sosiaalisessa mediassa lähes puolet 10–17-vuotiaista sijoitetuista lapsista kertoo kokeneensa haukkumista, nimittelyä tai kiusaamista. Joka viides lapsi oli joutunut myös fyysisen väkivallan uhriksi.

THL:n tiedot perustuvat laajaan kysely- ja haastatteluaineistoon, joka kerättiin sijaishuollossa olevilta lapsilta, sijaishuollon ammattilaisilta ja kuntien lastensuojelun johdolta.

Lue myös: Mira, 25, pyysi lopulta, että hänen pienet lapsensa otetaan huostaan: ”Ihmettelimme, että missä vika on, kun yritimme parhaamme”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X