Minun tarinani 16.08.2020 Päivitetty 29.05.2023

Marin, 40, ja tyttären vauvoilla ikäeroa 11 kk – ”Ei tarvitse ehkä enää tehdä lisää, kun tyttäreni vauva saapuu maailmaan”

Marin kuopus ehti kasvaa muutaman kuukauden ikään, kun tytär kertoi ilouutisen ja esitteli oman positiivisen raskaustestin. Perheeseen syntyy siis ensikin vuonna vauva.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock ja Mari Eklund Suhosen kotialbumi
3 kommenttia

Sadat suomalaisnaiset tulevat isoäidiksi iässä, jossa äidit saavat tavallisesti ensimmäisen lapsensa.

Suomessa oli uusimman tilaston mukaan vuonna 2018 noin neljäsataa alle 40-vuotiasta isoäitiä. Alle 40-vuotiaita isoisiä oli noin sata. Nuorin isoäiti oli 32-vuotias ja nuorin isoisä 35-vuotias.

Nuorilla mummoilla itselläänkin saattaa olla kotonaan hoidettavana pientä jälkikasvua. Millaista on tulla isovanhemmaksi, kun itsekin elää omia ruuhkavuosiaan?

Omalla vauvalla ja lapsenlapsella ikäeroa 11 kuukautta

Viime kesänä Mari Eklund Suhonen, 40, ja hänen esikoisensa Kia Eklund, 21, istuivat yhdessä uimarannalla. Marilla oli tyttärelleen tärkeää kerrottavaa. Hän odottaa vauvaa, vaikka oli moneen kertaan todennut, että ei aio hankkia enää lisää lapsia.

Marin perheeseen kuului tuolloin Kian lisäksi 15-vuotias poika sekä 5-vuotias bonuslapsi.

Maria jännitti hieman, miten esikoinen vauvauutiseen suhtautuisi, mutta oli kuitenkin luottavaisin mielin.

– Kia otti asian hyvin. Totesi kuitenkin, että on melkein kateellinen minulle, sillä haaveilee itsekin vauvasta, Mari kertoo.

Marin poikavauva syntyi helmikuussa 2020 karkauspäivänä. Kesäkuussa oli Kian vuoro yllättää.

Tytär lähetti kuvan raskaustestistä, jossa näkyi kaksi viivaa:

– Tarkoittaako tää varmasti positiivista? Kia kysyi äidiltään.

Nuori isoäiti kertoo iloitsevansa Kian raskaudesta. Tyttären helmikuinen vauva on enemmän kuin tervetullut.

Mari tunnistaa itsessään samoja tunteita kuin vuosi sitten odottaessaan kuopustaan.

– Olen nyt vanhempana enemmän huolissani ja suojelunhaluinen kuin parikymppisenä, kun odotin Kiaa.

Mari istuu kuopus sylissään. Taustalla seisoo Kia, Marin lapsenlapsi vatsassaan.

Marin lapsenlapsi on pian mainiota leikkiseuraa omalle enolleen. Kuvassa Kia, Mari ja hänen kuopuksensa.

Niinpä Mari on muistutellut Kialle, että salmiakkia ei saa raskausaikana syödä, kun on nähnyt tämän pistävän mustia karamelleja poskeensa.

Siitä on käytännössäkin iloa, että äiti ja tytär synnyttävät lapsensa vain vuoden ikäerolla. Nuorta perhettä pystyy tukemaan avokätisesti vauvantarvikkeilla ja vaatteilla, kun ne joutavat pois Marin kuopuksen käytöstä.

– Jos kaikki menee hyvin, voisimme vuorotellen tarjota lastenhoitoapua toistemme perheille. Kian perhe voisi ottaa pikkuveljen perjantaisin hoitoon ja lapsenlapsi voisi puolestaan tulla meille lauantaisin.

Ensimmäiseksi Mari voisi auttaa kierrättämällä raskausvaatteita tyttärelleen.

– Saapa nähdä, kuinka ne sopivat. Kia on todella hoikka, joten vaatteet voivat olla turhan isoja. Aion kuitenkin tarjota niitä hänelle.

Tuoreet vanhemmat ovat myös hyötyneet siitä, että ovat päässeet harjoittelemaan vauvan hoitamista ja vaipan vaihtamista Kian pikkuveljen kanssa.

Nuori isoäiti haluaa olla tukena, kun lapsenlapsi syntyy

Maria mietityttää, jos lapsenlapsi kärsiikin esimerkiksi refluksista tai koliikista.

– Haluan olla apuna ja käytettävissä varsinkin, jos hän tarvitsee normaalia enemmän apua. Toisaalta tiedän omat rajani. Työskentelen erityisopettajana ja työ on välillä vaativaa, jonka lisäksi pitää hoitaa oma perhe.

Marin oma äiti ehti auttaa Marin lapsiarjessa kahdeksan vuotta, ennen kuin menehtyi. Mari teki hänestä isoäidin 42-vuotiaana. Marin muori eli isoäiti sen sijaan eli pitkän elämän ja asui aina viime kevääseen asti aivan Marin perheen lähettyvillä.

Kaipuun ja surun keskellä tyttären vauvauutinen on tuonut lohtua ja toivoa elämän jatkumisesta. Tieto on helpottanut myös omaa vauvakuumetta.

– Olemme mieheni kanssa miettineet, tulisiko meille vielä yksi lapsi. Toisaalta voi olla, että meidän ei tarvitse nyt tehdä omaa, kun lapsenlapsi saapuu maailmaan, Mari naurahtaa.

Kommentit (3)

Tulin mummuksi eka kerran 34v.Nyt lapsenlapsia 8 ja lapsenlapsenlapsia 5.

Olin 36-vuotias saadessani kuopukseni ja siitä pari kuukautta tulin mummoksi.

Mukava lukea. Itse olin 40 kun sain kuopukseni. 47-vuotiaana minusta tuli isoäiti. Kuopukseni oli juuri aloittanut koulun. Mutta tuota minä.protestoin että kirjoitetaan ”tehdä lapsia”. Ei lapsia tehdä, niitä syntyy. Monikin suunnittelee…mutta lapsia ei vain kuulu. Sitten on yllätysvauvoja.

Vastaa käyttäjälle Patricia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X