Vanhemmuus 21.08.2020 Päivitetty 21.08.2023

Äitiys kaduttaa: ”Voisin sen sijaan olla hyvä isä” – Tutkijat perehtyivät vaiettuun ilmiöön

Äitiys ei ole aina helppoa ja palkitsevaa. Mutta mitä jos äitiyden valitseminen kaduttaa perusteellisesti? Tutkijat perehtyivät vaiettuun ilmiöön.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock
18 kommenttia

Kun lapsi syntyy, syntyy myös äiti, tavataan sanoa. Ajatellaan, että terve ja täyspäinen nainen oppii olemaan äiti lapselleen ja luomaan äitiydestä itselleen uudenlaisen merkityksellisyyden elämään.

Entä jos äiti kasvaa vastuuntuntoiseksi hoivaajaksi, mutta ei kuitenkaan tunne äidin roolia omakseen? Entä jos äitiys kaduttaa?

”Monta vuotta olen odottanut sitä päivää, kun voisin olla aidosti onnellinen lapsesta, mutta toistaiseksi sitä ei ole tullut ja lapsi nyt 6-vuotias.”

Armi Mustosmäki ja Tiina Sihto Jyväskylän yliopistosta ovat tehneet Suomessa uraa uurtavaa tutkimusta äitiyden katumisesta. Koska aihe on monille niin herkkä ja vaiettu, tutkimuksessa käytetty aineisto on poimittu keskustelupalstalta, jossa äidit puivat katumistaan.

Isyys on äitiyttä helpompaa?

Vaikka keskustelupalstoilta kerätyistä äitien kommenteista on luettavissa laaja kirjo erilaisia tilanteita, niitä yhdistää nimenomaan äidin roolin katuminen.

– Osa äideistä toteaa, että voisi olla sen sijaan hyvä isä, Sihto sanoo.

Isän rooli nähdään siis kevyempänä. Isältä ei ehkä odoteta yhtä intensiivistä läsnäoloa ja ympärivuorokautista hoivaa lasta kohtaan kuin äidiltä.

Epätasa-arvoisesti jakautuvat lastenhoito- ja kotityöt voivat pahentaa tai mahdollisesti laukaista katumuksen.

Kahden vanhemman perhearjessa, jossa vastuu jää suurilta osin äidille, katumus saattaa pahentua.

– Osassa kommenteista oli luettavissa, että oma elämä on muuttunut lapsen syntymän myötä mutta puolison ei, Sihto sanoo.

Tällainen tilanne edesauttaa mahdollisen katumuksen kehittymistä.

Äitiys voi kaduttaa, jos kokee riittämättömyyttä

”En uskalla puhua neuvolassa tunteistani. Pelkään joutuvani mustalle listalle, ja johan alkaa tätejä ravaamaan meillä kotona.”

Katumuksessa voi olla osaltaan kyse siitä, ettei tunnista itseään äidiksi. Lapsettoman ihmisen identiteetti saattaa istua tiukassa, eikä oman elämän muuttumista ole välttämättä helppo hyväksyä.

Toisaalta joillekin äitiys näyttäytyy pääosin kulttuurissa määriteltyjen ideaalien kautta. Niinpä  saattaa herkästi ajatella, että on epäonnistunut äiti.

– Tällaisia ovat esimerkiksi loputtoman kärsivällinen ja kaikkensa antava äiti. Pyrkimystä toteuttaa niitä voi olla niin vaikeaa vastustaa, että äiti uupuu, Mustosmäki toteaa.

Niinpä noidankehä on valmis. Äiti tuntee syyllisyyttä ja riittämättömyyttä siitä, että ei ole sellainen äiti kuin pitäisi.

– Se, että tunnistaa katumuksen tunteen, merkitsee monille, että on automaattisesti huono äiti. Niinpä omia negatiivisia tunteita peitellään kaikin keinon. Pelkona on, että lapsi aistii äidin tunnemaailman, Sihto sanoo.

Äiti lepää sohvalla lapsi sylissään. Uupuneena saattaa olla alttiimpi tuntemukselle, että on epäonnistunut äiti.

Uupuneena saattaa olla alttiimpi tuntemukselle, että on epäonnistunut äiti. Kuvituskuva.

Syyllisyyden tunteet voivat johtaa myös siihen, että äitiyttä yritetään suorittaa entistä enemmän. Silti on olo, että on epäonnistunut äiti.

– Tarjotaan lapselle kaikensorttisia elämyksiä, mikä saattaa johtaa äidin vielä pahempaa uupumukseen ja samalla katumukseen.

Äitiyden katuminen on tabu

”En halua pitää häntä sylissä, syöttää, en jutella tai leikkiä. En tunne minkäänlaista kiintymystä, rakkautta tai hoivaviettiä. Kadun, että ikinä näimme niin paljon vaivaa tämän takia.”

Äitien paineita ja syyllisyyttä voimistaa tutkijakaksikon mukaan nykyinen vanhemmuuskulttuuri.

– Tänä päivänä korostuu ajattelu, että lapsi on vanhemman tekojen ja vanhemmuuden laadun tulos. Todellisuudessahan lapsen kasvuun vaikuttavat muun muassa perintötekijät, päiväkoti, koulu, kaverit ja isovanhemmat, Mustosmäki toteaa.

Keskiluokkainen äitiys on todella vaativaa, Mustosmäki pohtii.

– Lasta pitäisi hoitaa pitkään kotona, tunnekasvattaa häntä, tarjota lukuisia elämyksiä ja miksei vielä polkea luomusoseet omin varpain.

Ajatuksistaan katuva äiti voi ehkä puhua vain luotetuimmalle ihmiselle tai terapeutille. Julkisesti katumisesta ei ole lupa yhteiskunnassamme puhua, tutkijakaksikko pohtii.

Harvassa ovat esimerkit sellaisista äideistä, jotka eivät kokoaikaisesti asu lapsensa kanssa. Mustosmäki mainitsee kuitenkin yhden, Etä-äiti-blogin takana häärivän kirjailijan ja eroseminaariohjaajan Helka Beltin.

Belt ei ole maininnut, että katuisi äidiksi tuloa. Hän on kertonut tehneensä päätöksensä etä-äitiydestä yhdessä esikoisensa isän kanssa lapsen parasta ajatellen. Silti Belt on kertonut saavansa myös kriittisiä kommentteja ratkaisustaan.

Kommentteja, joita äitiyttä katuvat saavat osakseen

Tutkimuksessa havainnoitiin myös kommentteja, joita äitiyden katumisesta kertovat saivat.

Osa kommentoijista oli sitä mieltä, että äitiyden valitsemista on turha murehtia, koska tehtyä ei saa tekemättömäksi. Toiset myös lohduttivat sillä, että katumus saattaa helpottaa pikkulapsiajan jälkeen, kun kokoaikainen hoivaaminen ei ole enää pääroolissa.

Oli myös niitä, joiden mielestä katuminen on väliaikainen tila, josta pääsee eroon käsittelemällä asiaa esimerkiksi terapiassa. Katuminen nähtiin tällöin oireena masennuksesta tai uupumuksesta.

Tutkijoista on merkille pantavaa, että monien kommentoijien oli selvästi vaikea hyväksyä sitä, että katuminen saattaa olla osalle äideistä pysyvä tunne tai kokemus eikä niinkään oire mistään.

Keskustelu: Kadun vauvaani

Tutkijat: ”Ei ole ihme, että äitiys kaduttaa”

”Annoin lapsen adoptioon, koska tiesin, ettei minusta olisi tullut niin hyvää äitiä kuin halusin.”

Äitiys koetaan tänä päivänä valinnaksi. Vielä muutama vuosikymmen takaperin oli itsestään selvää, että nainen saa todennäköisesti lapsia elämänsä aikana.

– Jotta voi katua jotakin, edellyttää se, että on tehnyt valinnan tai päätöksen tiettyyn suuntaan elämässään, Sihto tähdentää.

Siitä ei kuitenkaan ole vielä tutkimustuloksia, katuvatko jonkin ikäiset äidit enemmän kuin toiset.

Tutkimuksessa löytyi kuitenkin niitäkin, jotka katuivat äitiyttä edelleen, vaikka lapset olivat jo isoja.

– Osa äideistä kuvaili, miten he tulevat aina arvioiduiksi äiteinä. Se vaikuttaa siihen, millä tavoin voi käyttäytyä. Voiko äiti tanssia kännissä baarin pöydällä? Mustosmäki lisää.

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ei ole ihme, että äitiys kaduttaa.

– Peruskaava elämälle on tänä päivänä se, että eletään täysin itsellemme siihen asti, kunnes lapsia hankitaan. Täyskäännös, jossa naisesta tulee ympärivuorokautinen hoivaaja, on dramaattinen, Sihto toteaa.

Ihmissuhteiden osalta myös ylipäätään painotetaan sitä, että suhteesta pitää saada yhtä paljon kuin sille antaa.

– Vaikka onhan parisuhteissakin aikoja, jolloin toinen kannattelee enemmän toista. Lasten kanssa oleminen voi kuitenkin tuntua raskaalta, sillä he ovat tarvitsevia, mutta heiltä ei voi odottaa kiitosta samalla tavalla kuin aikuisilta, Mustosmäki sanoo.

”Anna itsellesi aikaa. Minulla oli samanlaisia tunteita ekoina kuukausina. Nyt lapsi on 1,5v ja rakastan niin, että pakahdun.”

Kursivoidut kohdat ovat Kaksplussan keskustelupalstan äitien kertomaa.

Keskustelu: Kadun lastani eniten elämässä

Lue myös: Äitiystutkija: Sinäkin saatat elää 2020-luvun uudenlaista äitiyttä, joka näkyy 6 tavalla

Juttua täydennetty 2.10.2020.

Lue myös

Kommentit (18)

Aika erikoinen näkemys, että huono äiti voi olla hyvä isä. Minun mielestäni vastuu lapsen hyvinvoinnista ja kasvattamisesta on molemmilla vanhemmilla yhtäläisesti. Ja jos siitä vastuusta luistaa, on se huonoa vanhemmuutta riippumatta sukupuolesta.

Minä väitän, että isossa osassa katumustapauksista on kyse uupumuksesta, jota ei tunnisteta. Katumus väistyy, kun uupumukseen saa helpotusta.

Rakastan lapsiani (10- ja 12-vuotiaat) omalla tavallani enkä varsinaisesti kadu mutta samalla tiedostan että olen yhä vieläkin enemmän sinkkunainen kuin perheenäiti. Kannan kyllä täysin vastuun lapsistani mutta silti odotan että olisivat jo aikuisia ja saisin oman elämäni takaisin. En ole ikinä ollut millään tavalla äitityyppiä ja lapsetkin hankin näin jälkikäteen ajateltuna ehkä enemmän ympäristön painostuksesta.

Isänä todellakin on helpompi olla!!!!!!!!!!Äidin rooli ärsyttävin ja typerin rooli maailmassa.

Minä minä minä minä. Kun saa lapsen, pitäisi aikuistua ja pystyä asettamaan lapsi itsensä edelle. Ymmärtää miten tärkeä varhaislapsuus on yksilön kehitykselle. Ja miten pian se lapsuus on ohitse.
Babyblues, äidin masennus ja uupumus, parisuhdeongelmat ym, tietysti niitä pitää hoitaa. Kun tavoitteena on lapselle hyvä lapsuus niin tietysti siihen kuuluu se, että vanhemmat voivat mahdollisimman hyvin.
Mutta itsekästä lapsellista marinaa siitä että aikuinen ei voi kaikenlaisia mielihalujaan toteuttaa, tai ettei halua sitä tai tätä – esimerkiksi ottaa omaa lastaan syliin – tällaista en voi ymmärtää.
Eikö se onnellisuus voi syntyä siitä, että haluaa lapselleen turvallisen ja lämpimän lapsuuden, että miettii mitä lapsi tarvitsee. Ja hakee tarvittaessa apua, jotta voi tätä tavoitetta toteuttaa.
Rakkaus, tunne, että on ilonaihe, hyväksytty ja kelpaa, sehän on lapselle -ja meille kaikille-törkeintä. Eikä siihen tarvita mahdottomasti aineellista hyvää.

Minä kiinnittäisin katseeni tulevaisuuteen, siihen aikaan kun lapset ovat aikuisia ja itse olen vanha. Varmaan silloin pystyy nainen iloitsemaan siitä, että hänellä on jälkikasvua. Lapset kaikesta huolimatta rakastavat äitiään, pitävät yhteyttä ja ovat tästä kiinnostuneita. Eivät he tiedä, että äiti on joskus kauan sitten ollut osaansa tyytymätön, ehkä katunutkin lasten hankkimistaan. Kiintymys kuitenkin syntyy vuosien ja vuosikymmenien varrella, ihan biologisistakin syistä. On ihanaa ajatella, että on saanut olla antamassa uutta elämää, luomassa uutta sukupolvea ihmiskunnan historiassa. Ja olen varma siitä, että iäkäs äitikin tuntee kiintymystä jälkikasvuunsa. Siellä on ehkä pieniä suloisia palleroitakin, joista ei kuitenkaan enää itse ole raskaassa vastuussa.

Ja missähän se on määrätty, että lasten kuuluu olla kiinnostuneita vanhemmistaan tai pitää yhteyttä, kun on kasvanut aikuiseksi ja muuttaa pois kotoa? Tää on niin hämmentävää, että vieläkin ajatellaan lasten olevan jotain velkaa vanhemmilleen; kukaan ei voi päättää, että haluaako syntyä ja millaisille vanhemmille. Vanhemmilla on velvollisuus kestää päätöstensä tulokset ja hoitaa ja kasvattaa lapsensa parhaansa mukaan täysi-ikäisiksi. Mutta siihen loppuu myös heidän velvollisuutensa.

Anteeksi, mutta en ymmärrä näitä tunteita. Olen 27-vuotiaan asperger pojan äiti. Rakastan poikaani yli kaiken. Voin sanoa, ettei helppoa ole ollut. Ei vielä tänä päivänäkään. Hän opettelee elämistä askel askeleelta. Ensimmäinen vuosi meni valvoessa ja toista odottaessa. Pari tuntia yössä sain nukuttua. Hän oli koliikkilapsi. Mieheni kävi töissä ja toi toimeentulon perheelle. Olin uupunut ja väsynyt lisäksi minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Struuma leikattiin nuoremman pojan ollessa 2 kk. Hänen nuorempi veljensä olisi 26-vuotias mutta hän menehtyi 7- vuotta sitten. Lapseni ovat aina olleet voimani lähde ja heistä olen saanut energiaa vaikka olisin ollut kuinka uupunut. Onneksi olen saanut rakastaa, halia ja silitellä heitä. Äitiys ei ole helppoa mutta antoisaa ja kasvattavaa. Täytyy mennä vain päivä kerrallaan😊

Itse masensin ja kadutti eniten siksi, että syntymättömän lapsen isä ilmoitti, että tee abortti, mutta kun lapsi tuli maailmaan, koska olin valmis olemaan yksinhuoltaja, sitte oltiin kyllä vaatimassa kaikkea, eikä saanu hetken rauhaa. Ja tänäkin päivänä meillä sairastutaan ja rytmi häviää lapsella isän luona. Lapsi itkee ja juoksee piiloon ku näkee isän auton pihassa ja sitä pitää tunti suostutella. Olen yksinhuoltaja, mutta en ole halunnut ja jaksanut lähteä vauvavuosista väsyksissä (kun hoisin lastani 24/7 koska ei ollut tukiverkkoa) isän viemänä oikeuteen tappeleen, vaan myöntymyt yötapaamisiin isän painostuksesta, kun lapseni oli vielä liian pieni sellaisiin. Olen alusta asti ilmoittanut, että huutaen autoon ei lasta viedä. Sosiaalitoimistosta ilmoittavat vain, että vanhemmat määrää, ei uhmaikäinen lapsi.

En halua puuttua siihen, jos kuka katuu sitä, että on suostunut äidiksi. Kullakin on omat syynsä ja elämänsä. Haluan tuoda esille sellaista, että äitiys voi jo alkuunsa joutua hukkaan, kun esimerkiksi synnytyksessä ja osastolla äitiä vähätellään, nujerretaan, luullaan joksikin muuksi kuin se äiti on, sijoitetaan omia ennakkoluuloja synnyttävään ja juuri synnyttäneeseen. Lapsi voidaan ryöstää heti alkuunsa, viedään, hoidetaan, ei anneta äidille, ei kerrota äidille ja sitten pitäisi vielä tulla maitoa. Lehmällekin annetaan vasikka poikimisen jälkeen viereen, että maitoa heruisi paremmin. On taitavia kätilöitä ja lastenhoitajia, äiti ja lapsi ovat turvassa ja saavat pesiä rauhassa jo synnytysosastolla. Ja sitten ei ole taitavia, käyttävät valtaa äidin yli, mitätöivät jne. Synnyttäminen on tosi herkkä tapahtuma, synnyttäjän ja syntyneen välinen suhde on aluillaan, siinä on muiden osattava olla herkin aistein.
Sitten on oman lapsuuden traumat. Onko saanut olla lapsi, kuka senkin mittaa. Minulla on sellainen tuntuma, että lapsuudessa ja nuoruudessa koettu vääryys aktivoituu, kun oma lapsi tulee siihen ikään, missä itse oli, kun kohtasi vääryyttä. En ole tutkija.

Et ole tainnut synnyttää ihan hiljattain? Kuvailusi 80-90 lukua

Sehän on tiedetty psykologian puolella ja vuosikymmeniä (-ellei satoja), että vauva voi herättää äidissä monenlaisia tunteita eivätkä ne kaikki tunteet ole positiivisia. Se riippuu sitten äidin omasta historiasta miten voimakkaita ne tunteet ovat ja millaisia reaktioita ne aiheuttavat. Olisi mukava kuulla missä määrin nämä keskustelupalstojen äitioletetut ovat ylipäätään itseensä, kumppaniinsa ja elämäänsä tyytyväisiä. Voiko olla, että pettymyksiä elämän eri osa-alueilla on vaikea käsitellä kun ne johtuvat omista valinnoista? Sitten on helppo syyttää lasta, joka monesti tuo ne kipupisteet vain näkyviin, olematta kuitenkaan niiden aiheuttaja. Väitän, että jos nämä äidit saisivat vaikka terapian avulla elämänsä ja muut ihmissuhteensa mielekkäiksi, ei se lapsikaan enää kaduttaisi.

Just näin! Ennen vanhaa oli mummot, tädit, siskot, naapurit auttamassa ja tukemassa. Jätettii lapset autoo istumaa tai kotii. Nykyää yksin teet kaiken. Onni on jos on ees mies joka osallistuu lasten hoitoo.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen, suurin vaikuttaja on yhteiskunnan paine. Enemmän kuin tuhat kertaa on minulle sanottu esikoisen aikaan siitä, että lapsesta ei tule sosiaalinen, jos en tee niin tai näin. Yhtälailla mulle on sanottu, että kohta et pärjää, vaan tarvitset huostaanottoa, jos toimit niin tai näin. Lapsia en kadu, kun siinä mielessä miten rankkoja kommentteja ja väitteitä kohtaat yhteiskunnassa.

Meidän pitäs olla tekemässä kaikista super-persoonia vaikka lapsi on juuri syntynyt. Pitäs olla harrastukset, mamma kokoontumiset, muskarit ja muut. Päiväkotiin ammattikasvattajien kasvatettavaksi, jotta jokainen hyppy ja päättely onnistuu tarkastuksista. Sieltä peruskouluun, jossa vähintä on lukemaan oppiminen ensimmäisen puolen vuoden sisällä. Ja ne oletusarvot poika, kaksoset ja loppuvuonna syntyneet, eli ei toivetta ellei kertaa ainakin yhtä vuotta.

En kadu poikia, vaikka käyn peruskoulun neljään kertaan, väsyn oikeuksien penkomisessa, puolustan omia ja toisten lapsia, opastan, kannustan ja kuuntelen niin omia kuin toisten lapsia. Mutta kadun sitä, miten paljon yhteiskunta kuitenkin laittaa paineita perheille ja vanhemmille.

En myöskään ihmettele syntyvyyden laskua, jos kokemuksia lapsiperheeistä kuulee.

Täytyy muistaa, että aniharva isä on lapselle vanhempi tai ylipäänsä tärkeä, vaikka samassa osoitteessa asuisikin. Äitiyttä ja isyyttä on ihan turha verrata, kun miesten ja naisten roolit ovat edelleen täysin erilaiset.

Täysin erimieltä. Lapsenlapsi huusi kuulijoille ”katsokaa, tuolla menee minun isä”, kun isä haki lapselleen ruokaa ravintolassa. Isä on sankari suorastaan.

Roolierojakaan tuskin on. Molemmat käy töissä, lapset käy hoidossa ja molemmat vanhemmat hoitaa lapsia.

Anteeksi mitä?? Ehkä me ollaan harvinaisuuksia kun meidän tytölle isä on ihan supertärkeä ja isää odotetaan töistä kotiin kovasti. Ja sitä kikatuksen määrää kun se ovi vihdoin aukee ja iskä on kotona❤️

Siis mitä mä just luin?

Vastaa käyttäjälle H Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X