Parisuhde 26.07.2021

Kannattaako lasten vuoksi pysyä yhdessä? Kaksi asiantuntijaa kertoo mielipiteensä: ”Kaikissa suvuissa ei erota”

Vanhempien hyvä ero voi ehdottomasti olla lapselle parempi vaihtoehto kuin riitaisa koti. ”Useimmiten kannattaa pysyä yhdessä”, haastaa psykoterapeutti.

Teksti
Mervi Juusola
Kuvat
iStock

 

Eroasiantuntija Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liitosta sekä psykoterapeutti Liisa Välilä kertovat, onko järkevää jatkaa huonolle tolalle ajautunutta parisuhdetta lapsiperheessä. Milloin on parasta erota?

Psykoterapeutti Liisa Välilä:

”Vaikea kysymys!

Ensin täytyy erottaa toisistaan parisuhde ja vanhemmuussuhde. Joskus toinen näistä toimii, mutta toinen ei. Parisuhde voi olla kuihtunut, mutta vanhemmuudesta ollaan täysin samaa mieltä.

Usein sanotaan, että vanhempien parisuhde on lapsen koti. Mielestäni vanhemman hyvinvointi on lapsen koti. Jos arki on riitojen täyttämää ja pelottavaa, silloin on vähintäänkin haettava apua.

Ennen eroa pitää kääntää kaikki kivet, onko jotain tehtävissä. Useimmiten lasten vuoksi kannattaa pysyä yhdessä, koska lapsiperheen arjen pyörittäminen yksin kovaa hommaa. Hyvän yhteyden ylläpitäminen lapseen on erovanhemmalle täyttä työtä.

Mutta joskus yhdessä jatkaminen on mahdotonta. Silloin on hyvä erota viisaasti ja sovinnollisesti.

Eropohdintojen askelmerkkien olisi hyvä mennä tässä järjestyksessä:

Avun hakeminen. Mihin haluan muutosta? Mistä voimme saada apua?

Harkinta-aika. Muuttaako aikalisä ja jonkin aikaa erillään eläminen suhdetta parempaan suuntaan?

Vastuullinen ero. Vaikka parisuhde päättyy, vanhemmuussuhde jatkuu. Toiminko erossa niin, että lapseni pystyvät kunnioittamaan minua? Onko käytökseni vastuuntuntoista aikuisuutta vai vanhemmuuden vastuun pakoilua ja lasten hylkäämistä?

Jos päädytään eroon, lapsille pitää antaa aikaa surra rauhassa. Monesti eron keskellä ajatellaan, että ’kyllä lapset tottuvat’.

Vanhemman uudet laastarisuhteet ja vaihtuvat kumppanit voivat kuitenkin olla lapselle raskaita. Samoin, jos lapsi joutuu kannattelemaan vanhempaa jaksamisessa ja tunteiden käsittelyssä.”

Lue myös: Eroon johtaa usein yksi ja sama kysymys, johon puoliso ei koskaan saanut vastattua

Asiantuntija Päivi Hietanen:

”Jos liitossa on lapsia, eron pohdintaa tehdään usein pitkään, useita vuosiakin. Vanhemmat miettivät, mitä erosta seuraa lapsille ja tuhoaako vanhempi omalla eroratkaisullaan lapsen hyvän lapsuuden ja perheen.

Ennen eroratkaisua vanhempien olisi hyvä keskustella yhdessä tai ulkopuolisen avun turvin parisuhdetta ja perhe-elämää kuormittavista asioista sekä pyrkiä löytämään asioihin muutosta. Omia tunteita, ajatuksia ja toiveita pitää sanoittaa, jos suhteessa haluaa jatkaa, samoin jos suhteesta haluaa erota.

Eroajatukset kertovat muutoksen tarpeesta, siitä että suhteessa on asioita, joihin on tyytymätön tai jotka aiheuttavat huolta tai joskus jopa pelkoa.

Jos avusta huolimatta yhteiselämä on jatkuvasti riitaista ja tunnekylmää, ero on hyvä ratkaisu, myös lapsille. Tärkeää on, että vanhempi pystyy perustelemaan itselleen sekä aikanaan aikuistuville lapsilleen syyt eroratkaisuun.

Jos parisuhteessa on erilaisia väkivallan muotoja tai päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia, on syytä hakea apua pikaisesti. Lapselle väkivalta aiheuttaa turvattomuuden tunteita.

Uusperheessä kynnys voi olla korkea: on lähdetty ajatuksella, että tätä ei mokata.

Monet ajattelevat yhä, että ero rikkoo lapsilta perheen. Kaikissa suvuissa ei erota, kulissien pystyssä pitäminen koetaan tärkeäksi.

Uusperheessä eroamisen kynnys voi olla hyvin korkea: Uusperheeseen on lähdetty sillä ajatuksella, että tätä ei saa mokata. Uusperheen ero tuottaa lapsille jälleen uuden eroprosessin.

Se ei ole oleellisinta, onko aikuisia yksi vai kaksi. Oleellisempaa voi olla se, millaisen kasvualustan lapsi saa kotona ja että vanhemmat saavat apua mahdollisiin ongelmiin, kuten omaan jaksamiseen, perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen tai taloudellisiin huoliin.

Lapset saattavat tuntea syyllisyyttä erosta, elleivät he saa vanhemmiltaan tietoa siitä, miksi he eroavat ja mitä erosta seuraa. On luonnollista, että lapsi voi muistella aikaa, jolloin kaikki perheenjäsenet asuivat samassa kodissa ja elämä saattoi olla helpompaa.

Lapset sopeutuvat perhe-elämän muutoksiin omaan tahtiinsa. Tähän tarvitaan aikaa ja tukea vanhemmalta sekä elämään iloa tuovia asioita.

Vanhemmat voivat helpottaa lapsen tilannetta antamalla luvan puhua, muistella tai pitää perhevalokuvia esillä. Pettymyksen ja ristiriitojen käsittelyn kautta lapsi voi oppia elämisen eri puolia ja saada itselleen selviytymiskeinoja aikuisuutta silmällä pitäen.

Onkin hyvä miettiä, millä eri tavoin lapsen ja vanhemman yhteyttä voi luonapidon lisäksi toteuttaa esimerkiksi puheluilla tai viesteillä.”

Ammattiapua heti

Apuaeroon.fi -sivustosta löytyy kattavasti apua, esimerkiksi apua eroon-chat, jossa eroajatuksista voi jutella ammattilaisen kanssa luottamuksellisesti.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X